Jenna Laukkanen kisaa ISL:ssa Team Ironin riveissä

#TARINA #UINTI 4.10.2019

Jenna Laukkanen sai kutsun ISL:een ollessaan kuntopyörän selässä. Kuva: Janne Ahonen

Tänä viikonloppuna käynnistyvä International Swimming League on uusi kansainvälinen kilpailukiertue uinnissa. Huippu-uimareiden ideoima liiga nousi otsikoihin viime vuoden lopulla, kun kansainvälinen uimaliitto FINA yritti estää kärkiuimareiden kadon FINA:n maailmancupista. Ei liene sattumaa, että ISL käynnistyy samana viikonloppuna, kun maailmancupia kisataan Budapestissa.

Hosszu laittoi viestiä

Ainoana suomalaisuimarina ISL:een on kutsuttu SC Vuokatin Jenna Laukkanen, kaksinkertainen Euroopan mestari. Katinka Hosszu värväsi hänet omaan Team Iron -joukkueeseensa.

– Se oli viime talven Thaimaan leirillä, kun viimeisenä aamuna poljin salilla pyörää ja selasin samalla puhelinta. Instagramiin tupsahti privaattiviesti Katinka Hosszulta, että kiinnostaisiko lähteä mukaan hänen tiimiinsä ISL:een. Ihmettelin, että mikäs juttu tämä nyt on, mutta ei tarvinnut kauaa miettiä, että lähdenkö mukaan! Laukkanen muistelee.

Kolminkertainen olympiavoittaja oli entuudestaan hieman tuttu Laukkaselle, arvokisoissa oli moikkailtu, mutta suora yhteydenotto tuli täytenä yllätyksenä sotkamolaiselle. Vähitellen konseptista alkoi tihkua myös tarkempaa tietoa ja Team Ironin lopullinen kokoonpano julkaistiin kesällä.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

24 uimarin joukkueet kamppailevat pisteistä

ISL:ssa kilpailee kahdeksan monikansallista "seuraa", kussakin yleensä 12 naista ja 12 miestä. Yhteensä mukana on siis 192 huippu-uimaria ympäri maailman ja yksistään Team Ironissa on jo 14 eri kansalaisuutta. Osakilpailuja on kuusi, ja lisäksi finaali Las Vegasissa. Kaikki kilpailut käydään 25 metrin radalla.

– Yhdessä osakilpailussa kisaa aina neljä tiimiä. Meidän ei siis tarvitse ravata kaikkia kuutta osakilpailua läpi, vaan jokainen tiimi osallistuu kolmeen osakilpailuun. Team Iron osallistuu Dallasin, Budapestin ja Lontoon kisoihin. Ja toivottavasti Las Vegasin finaaliin, se kyllä kuumottaa, Laukkanen selittää.

Osakilpailuissa tiimit asettavat jokaiseen lajiin aina kaksi edustajaansa, jolloin joka lajissa on kahdeksan kilpailijaa. Lajien sijoituksista on jaossa tiimeille tärkeitä pisteitä. Lopulta seitsemänteen kisaan, eli Las Vegasin finaaliin, pääsee neljä eniten pisteitä kerännyttä tiimiä, neljä tiimiä jäävät finaalin ulkopuolelle.

Lentolippu puuttuu

Laukkanen odottaa innolla uutta kokemusta. Joukkueena kilpaileminen tuntuu mielenkiintoiselta.

– Kun itse olen pienestä seurasta ja oikeastaan uinut aina vain itselleen, niin on tämä siisti juttu, kun mennään isona joukkueena. Odotan myös sitä, että pääsee tutustumaan kaikkiin näihin uimareihin, joita on jo nähnyt maailmalla, mutta EM- ja MM-kisoissa kaikilla on aina enemmän tai vähemmän stressiä päällä, niin tämä on varmasti rennompaa ja hauskempaa. Silloin on myös helpompaa uida kovaa.

Team Ironin avauskisa käydään Texasissa 19.-20. lokakuuta. Mutta Laukkasella ei ole mitään sen tarkempaa tietoa, tiimin managerit hoitavat asioita:

– Ei mitään hajua, kuka on kämppikseni siellä, enkä ole vielä saanut edes lentolippua Dallasiin. Tunnen joukkueesta muita paremmin Alia Atkinsonin (Jamaika), Fanny Lecluysen (Belgia), Jessica Vallin (Espanja) ja Kira Toussaintin (Hollanti). Ihmisiähän tässä kaikki ollaan, mutta kiva oppia ja kokea uutta, ja hakea tällaisten juttujen kautta rentoutta omaan tekemiseen.

Jenna Laukkasen vauhti on arvoitus kauden alkumetreillä, varsinkin, kun uusi kausi on aloitettu hieman eri tavalla kuin aiemmin. Kuva: Janne Ahonen

Uusi kausi, uudet kuviot

Laukkasen roolina on ISL:ssa tietenkin rintauintimatkat. 50- ja 100-metriset ovat ainakin luvassa, todennäköisesti Atkinsonin vierellä. Lecluyse ja Vall hoitanevat 200-metriset. Edellisten EM-uintien hopeamitaleita puolustava Laukkanen odottaa uteliaana, mitä vauhtia rintauinti kulkee. Viime kesän MM-uinnit Koreassa olivat hänelle vaikeat, kuten koko kevätkausi.

– Teimme valmennuksessa muutoksia heti kauden alussa, punttijutut menivät uusiksi ja mulla on uusi psyykkinen valmentaja. Ollaan kommunikoitu paljon aiempaa enemmän, että mitä kannattaa tehdä ja miten treenataan. Rentous toimii, ja nyt ei saa tehdä mitään yli, ei saa päästää kroppaa niin yli kuin keväällä, Laukkanen täsmentää.

Ajallisesti hänen on vaikea ennakoida, millaista vauhtia uinti ISL:ssa kulkee. Rintauintimatkojen lisäksi saattaa tulla muutakin uitavaa. Sekauintiin pitää ainakin varautua:

– Avasin kisakauden pari viikkoa sitten Oulussa, siellä uinti tuntui jo hyvälle. Sunnuntaina kisaan Kuopiossa Savon mestaruusuinneissa, siellä vetäisen jopa 400 metrin sekarin, Laukkanen nauraa.

International Swimming League 2019

  • 5.-6.10. Indianapolis, USA
  • 12.-13.10. Napoli, ITA
  • 19.-20.10. Lewisville, Texas, USA
  • 26.-27.10. Budapest, HUN
  • 16.-17.11. Maryland, USA
  • 23.-24.11. London, GBR
  • 20.-21.12. Las Vegas, USA

Joukkueet

Group A

  • Cali Condors (USA-taustainen)
  • DC Trident (USA-taustainen)
  • AquaCenturions (Eurooppa-taustainen)
  • Energy Standard (Eurooppa-taustainen)

Group B

  • LA Current (USA-taustainen)
  • New York Breakers (USA-taustainen)
  • Team Iron (Eurooppa-taustainen)
  • London Roar (Eurooppa-taustainen)

Team Iron

  • Veronika Andrusenko (RUS)
  • Kristóf Milák (HUN)
  • Alia Atkinson (JAM)
  • Ranomi Kromowidjojo (NED)
  • Ajna Késely (HUN)
  • Jenna Laukkanen (FIN)
  • Kim Busch (NED)
  • Fanny Lecluyse (BEL)
  • Kimberly Buys (BEL)
  • Vladimir Morozov (RUS)
  • Henrik Christiansen (NOR)
  • Mie Nielsen (DEN)
  • Dávid Verrasztó (HUN)
  • Peter John Stevens (SLO)
  • Jérémy Desplanches (SUI)
  • Sebastian Szabo (SRB)
  • Dominik Kozma (HUN)
  • Pieter Timmers (BEL)
  • Robert Glinta (ROU)
  • Kira Toussaint (NED)
  • Maddie Groves (AUS)
  • Jessica Vall (ESP)
  • Katinka Hosszú (HUN)
  • Zsuzsanna Jakabos (HUN)

Lisätietoa ISL:sta: https://isl.global

 

Henkilöt

Jenna Laukkanen

Asiasanat

ISL