ISL alkaa – mukana neljä suomalaisuimaria

#UUTINEN #UINTI 24.8.2021

Jenna Laukkaselle alkava kausi on jo kolmas ISL:ssä. Kuva: ISL / Mine Kasapoglu

Uinnin ammattilaisliiga International Swimming League ISL:n kolmas kausi alkaa torstaina 26. elokuuta. Suomalaisista uimareista mukana ovat Ida Hulkko (Team Iron), Jenna Laukkanen (London Roar) ja Laura Lahtinen (London Roar) sekä Fanny Teijonsalo (Energy Standard).

Runkosarjassa on yhteensä 11 joukkueiden välistä kaksipäiväistä ottelua (Match). Otteluissa on mukana aina neljä joukkuetta, jotka kilpailevat pisteistä toisiaan vastaan. Kaikkiaan joukkueita on kymmenen.

Ensimmäisenä suomalaisuimareista tositoimissa on ISL:ssä ensikertaa mukana oleva Cetus Espoon Fanny Teijonsalo, kun Energy Standard aloittaa kisaamaan pisteistä jo ensimmäisessä ottelussa 26.–27. elokuuta.

– Olen toivonut, että pääsen mukaan ISL:ään siitä asti, kun liiga alkoi pyörimään, joten olen todella hyvällä fiiliksellä aloittamassa uinteja. Olen erityisesti viestiuimarina joukkueessa, mutta toivon, että pääsen uimaan myös henkilökohtaisia matkoja kauden aikana, Teijonsalo kertoo.

Kolmannen kauden runkosarja uidaan Italian Napolissa. Viime vuonna ISL uitiin tiukoissa kuplaolosuhteissa Budapestissa.

– Tämän hetken tietojen mukaan samanlaista kuplaa ei ole, mutta säännöllisesti otetaan koronavirustestejä. Olen todella innoissani lähdössä jälleen Ironin riveihin. Takana on todella lyhyt loma, ja sain vähän aivoja palauteltua, mutta nyt on jo treenattu kovaa, ja nopeasti tässä tulee ensimmäiset kisavedot, myös viime kaudella Tean Ironissa uinut TaTU Tampereen Ida Hulkko kertoo.

Laukkanen ja Lahtinen samassa joukkueessa

Swimming Club Vuokatin Jenna Laukkanen on ollut mukana jokaisella ISL:n kaudella. Aiemmilla kausilla Laukkanen edusti Team Ironia, mutta uimaridraftin myötä Laukkasen joukkue vaihtui London Roariin tälle kaudelle.

– Mielenkiinnolla odotan uutta kautta uudessa joukkueessa. Isoin oppi aiemmilta kausilta on ehdottomasti se, miten uidaan joukkueelle ja joukkueessa. Joukkueen kokonaispanos vaikuttaa eniten siihen, miten pärjätään, joten on turha jäädä surkuttelemaan omaa suoritusta, jos siihen ei ole ihan tyytyväinen. Joukkueena kisattaessa niistä pääsee helpommin yli ja kisoja tulee niin nopeasti, että ei niitä oikeastaan edes ehdi jäädä miettimään, Laukkanen kertoo.

Laukkasen kanssa samassa joukkueessa ui HSS:n Laura Lahtinen, joka on Teijonsalon tavoin ensimmäistä kauttaan mukana ISL:ssä.

– On todella siistiä päästä mukaan ensikertalaisena. En ehkä ihan odottanut, että pääsen jo nyt mukaan, kun oma kevätkauteni ei ollut paras. Olen tottunut siihen, että kisaan paljon ja on kiva päästä kisaamaan sekä uimaan paljon startteja, ja tarvitsen sitä tällä hetkellä. On hienoa myös päästä oppimaan huipuilta ISL:ssä, Lahtinen kertoo.

Runkosarjasta kahdeksan joukkuetta etenee marraskuussa uitaviin playoffeihin, joista neljä parasta joukkuetta jatkaa ISL:n finaaliin. Voittajajoukkue on selvillä tammikuussa 2022. Lue lisää ISL:stä Uimaliiton sivuilta.

Viime kaudella sekä Hulkko että Laukkanen ylsivät vakuuttaviin suorituksiin ISL:ssä ja molemmat uivat myös Suomen ennätyksiä (lue lisää).

Runkosarja 26.8.–30.9.

Runkosarjassa on yhteensä 11 joukkueiden välistä ottelua (Match). Otteluissa on mukana aina neljä joukkuetta, jotka kilpailevat pisteistä toisiaan vastaan. Jokaisella matkalla on mukana kaksi edustajaa kustakin joukkueesta.

Kaksipäiväiset ottelut uidaan torstaisin ja perjantaisin sekä lauantaisin ja sunnuntaisin.

Torstain ja perjantain ottelut uidaan kello 21–23 Suomen aikaa. Lauantain ja sunnuntain ottelut uidaan kello 19–21 Suomen aikaa.

ISL:n koko kausi näytetään suorina lähetyksinä ISL:n verkkosivuilla. Verkkosivuilta löytyvän tiedon mukaan katseluoikeus on mahdollista ostaa koko kaudelle tai yksittäisiin otteluihin. Lisäksi discovery+-palvelu ja Eurosport Player esittävät koko ISL:n kauden. ISL:n tulokset löydät ISL:n omien verkkosivujen lisäksi Omega Timingin sivuilta.

Suomalaiset runkosarjan otteluissa:

Energy Standard (ENS) / Fanny Teijonsalo

London Roar (LON) / Jenna Laukkanen & Laura Lahtinen

Team Iron (IRO) / Ida Hulkko

to–pe 26.–27.8. (Match 1) Energy Standard

to–pe 2.–3.9. (Match 3) Energy Standard, London Roar, Team Iron

to–pe 9.–10.9. (Match 5) Team Iron

la–su 11.–12.9. (Match 6) London Roar

to–pe 16.–17.9. (Match 7) Team Iron

la–su 18.–19.9. (Match 8) Energy Standard, London Roar

to–pe 23.–24.9. (Match 9) Energy Standard, London Roar

la–su 25.–26.9. (Match 10) Team Iron

Koko otteluohjelman näet täältä.

Asiasanat

ISL

Lisää vastaavia uutisia