Uimahyppääjät saivat tärkeää kokemusta ja oppia Hollannista

#UUTINEN #UIMAHYPYT 6.2.2024

Odessa Käck

Suomesta suuntasi 10 uimahyppääjää viime viikolla Hollantiin, kun Eindhoven Diving Cup käytiin 1.–4. helmikuuta. Kyseessä oli iso seuroille suunnattu kansainvälinen tapahtuma Euroopassa.

Osallistujia oli ympäri Eurooppaa. Suomen joukkueesta ainoastaan Odessa Käck oli kilpaillut Eindhovenissa aiemmin. Suuren osallistujamäärän takia harjoitusaikaa oli kisapaikalla niukasti, mikä oli monelle nuorelle hyppääjälle uusi kokemus.

 – Lajien kesto kilpaluissa oli ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Esimerkiksi A-tyttöjen lautalajit kestivät yli kolme tuntia. Tämä toi paljon uutta kokemusta nuorille hyppääjille siitä, millaista kisaaminen Euroopassa on, joukkueenjohtajana kisareissulla toiminut Satu Uusitalo sanoo.

Odessa Käck ylitti metrin laudalla naisten EM-kisojen B-rajan. Korkeimpia tulosluokkarajoja ja muita arvokilpailurajoja ei Eindhovenissa hätyytelty. Eino Pylvänäinen, Veera Piekkanen sekä Paju Aulio nousevat kisaviikonlopun tulosten perusteella uimahyppyjen PM-ryhmään.

Joukkueenjohtajan mukaan suurin oppi kilpaluista oli se, että urheilijoilla oli mahdollisuus skaalata omaa tasoaan kansainväliseen tasoon ja havainnoida mihin asioihin kevään harjoittelussa tulee vielä panostaa oman kehityksen edistämiseksi.

 – Moni urheilija nosti esiin myös tarpeen vaikeuttaa omaa hyppysarjaa, jotta kansainvälisen sarjan kriteerit täyttyvät, Uusitalo kertoo.

Uimahyppääjät nostivat esille myös uusien kisarutiinien harjoittelun, vauhdin varmuuden kasvattamisen sekä kisajännityksen hallinnan kehittämisen. Arvokilpailurajoja tavoitellaan seuraavaksi kevään SM-kisoissa ja huhti-toukokuun ajan kansainvälisissä kilpailuissa.

Lisää vastaavia uutisia