Uimahyppääjät suuntaavat nuorten MM-kisoihin Kanadaan NEM-mitalisti Eerika Revon johdolla

#UUTINEN #UIMAHYPYT 16.11.2022

Uimahyppyjen nuorten MM-kisat käydään Kanadan Montrealissa 27.11.-4.12.2022. Suomesta Montrealiin suuntaa kolmen hyppääjän tiimi, joka edustaa sekä laudalla että kerroksissa. 

Suomen joukkueessa hyppäävät Uimahyppyseura Tiirojen kolmikko Aaron HoffmanEerika Repo ja Kerttu Toivonen. Valmentajana kisoissa toimii Satu Uusitalo

Marras-joulukuun vaihteessa kilpailtavat NMM-kisat tuovat aikataulullisesti pienen haasteen kausisuunnitteluun. Syksyn aikana on tehty laajasti peruskuntoa ja rakennettu pohjaa keväälle ja kesään, jolloin hypätään sekä näyttö- että itse arvokisoja. 

”Kisoihin on ähdössä kolme B-ikäistä urheilijaa, jotka ilahduttavasti edustavat kolmella eri telineellä: metrin ja 3 metrin laudalla sekä kerroksissa. Vaikka kisa ajoittuu kausisuunnittelun näkökulmasta hankalaan kohtaan, kokemus on kuitenkin varmasti hieno ja tärkeä meidän nuorille urheilijoille”, avaa kokonaisuutta nuorten olympiavalmentajana toimiva Salla Sofieva.

Valmistautuminen ei ole ollut aivan optimaalinen kesällä nuorten EM-pronssia metrin laudalla hypänneelle Eerika Revolle. 

”Valmistautumisaika pitkän loukkaantumisen jälkeen on ollut lyhyt, mutta olen kuitenkin saanut hyvin tehtyä hyppyjä ja ne ovat hyvällä malilla. Ekat MM-kisat ovat jännittävä juttu, mutta olen todella innoissani tilaisuudesta. Tällä hetkellä on hyvä mieli lähteä Kanadaan”, miettii Repo ja viittaa EM-kisoissakin vaivanneeseen säärivammaan. 

Eerika Repo kilpailee nuorten MM-kilpailuissa metrin ponnahduslaudalla. Aaron Hoffmanin teline on 3 metrin ponnahduslauta ja Kerttu Toivonen hyppää kerrosten mestaruuksista. 

Nuorten MM-kilpailut Kanadan Montrealissa kokoavat yhteen 250 urheilijaa 40 maasta.  

Nuorten MM-kisojen verkkosivut 

Uimahyppyjen nuorten MM-kisoja seurataan Uimaliiton kanavissa
Twitter I Facebook I Instagram