Orca Helsingin Seurasydän on Susanna Vesa

#TARINA #UINTI #UIMAHYPYT #TAITOUINTI #VESIPALLO 22.1.2021

Susanna Vesa sai päälleen Seurasydän-hupparin! Kuva: Orca Helsinki ry

Suomen Uimaliitto on lanseerannut jäsenseuroilleen käytettäväksi uuden vuosittaisen huomionosoituksen Seurasydän-palkinnon edistääkseen kiittämisen kulttuuria ja arvostuksen osoittamista. Olympiakomitea on hyväksynyt palkinnon osaksi Seurasydän-kampanjansa toimintaa. Seura itse voi esittää yhtä palkittavaa vapaaehtoistoimijaa vuosittain.

Orca Helsinki palkitsi Seurasydän-tunnustuksella Susanna Vesan. Omien lasten uintiharrastuksen myötä seuratoimintaan mukaan lähtenyt Vesa on ollut seuran tukena niin ylä- kuin alamäissä.

– Olen saanut nauttia lähes vuosikymmenen ajan hienosta uimaseuratoiminnasta Itä-Helsingissä. Olen todella kiitollinen näistä vuosista, joiden aikana kaksi tytärtä on kasvanut Orcan uimarina liikunnasta nauttiviksi ihaniksi nuoriksi naisiksi. He ovat saaneet huippukokemuksia ja onnistumisen riemua. He ovat myös oppineet puurtamaan ja tekemään töitä tavoitteidensa eteen. Pettymyksiä on opittu käsittelemään. Se on upeaa oppia, josta on hyötyä ihan kaikkeen elämään, Vesa kertoo kokemuksistaan seurassa.

Orca Helsingistä kerrotaan, että Vesa luetaan niihin arvokkaisiin henkilöihin, joita jokainen seura tarvitsee. Seura kiittää Susannaa pyyteettömästä työstä, ja nyt usean vuoden jälkeen, seuran hallituksesta sivuun astumisen myötä, myös Uimaliiton Seurasydän-palkinnolla.

– Seuratoiminnassa hienoa on ihmiset ja yhdessä tekeminen. Se on antanut itsellekin niin paljon, että jatkoin vielä, vaikka tytöt jo uimarin uraansa lopettelivatkin. Olen tosi otettu Seurasydän-arvonimestä ja -hupparista. Nähdään altaalla, kun taas päästään kisaamaan, Vesa päättää.

Asiasanat

Seurasydän