Heidi Kettunen on Gladius Kirkkonummen Seurasydän

#TARINA #UINTI #UIMAHYPYT #TAITOUINTI #VESIPALLO 18.2.2021

Heidi Kettunen tunnetaan Gladiuksessa erittäin sydämellisenä seuratoimijana. Kuva: Gladius Kirkkonummi ry

Suomen Uimaliitto on lanseerannut jäsenseuroilleen käytettäväksi uuden vuosittaisen huomionosoituksen Seurasydän-palkinnon edistääkseen kiittämisen kulttuuria ja arvostuksen osoittamista. Olympiakomitea on hyväksynyt palkinnon osaksi Seurasydän-kampanjansa toimintaa. Seura itse voi esittää yhtä palkittavaa vapaaehtoistoimijaa vuosittain.

Gladius Kirkkonummi ry palkitsi Seurasydän-tunnustuksella Heidi Kettusen.

Kettunen on osallistunut aktiivisesti ja ansiokkaasti seuran kansallisten kisojen järjestämiseen ja ollut mukana kilpailu tapahtumissa toimitsijana sekä organisoinut kisoja. Oli kyseessä sitten tapahtumat, kilpailut, kokoukset tai koulutukset, Kettunen on aina ollut kiinnostuneena mukana ja innostanut myös muita omalla innokkuudellaan mukaan.

Kettunen tuli seuran toimintaan mukaan oman lapsen uintiharrastuksen myötä. Hän on osoittanut aitoa ja syvää kiinnostusta seuran toimintaan sekä toimivuuteen ja on tullut mukaan myös seuran hallitukseen.

Erityisesti Kettunen on huolehtinut kilpauimareiden käytännön asioista sekä toiminut linkkinä hallituksen ja kilpauinnin valmentajien välillä. Hän on myös tuonut omaa ammattiosaamistaan terveydenhuollon ammattilaisena käytäntöön seuran kilpauimareille.

Gladiuksesta kerrotaan, että Kettunen yllättyi täysin palkinnosta:

– Touhukas sekä sanavalmis nainen jäi kerrankin sanattomaksi. Yllätys oli mieleen ja seurasydäntämme ihmetytti, että miten tämä on voitu pitää häneltä salassa.

Kettunen on mukana myös juhlatoimikunnassa ”Gladius 10 vuotta”. Seurassa odotetaankin jo kevättä ja kesää, jotta seuraa päästään juhlistamaan sekä samalla muistamaan niin Seurasydäntä kuin kaikkia vuosien varrella sekä parhaillaan seurassa arvokasta vapaaehtoistyötä tekeviä ja tehneitä isommalla porukalla.

Asiasanat

Seurasydän