Mattsson SE-ajalla olympiafinaaliin – Teijonsalolta hieno olympiadebyytti

#UUTINEN #UINTI 28.7.2021

Mattsson on kolmas suomalainen uinnin olympiafinaalissa 2000-luvulla.

Matti Mattsson ui Tokiossa keskiviikkona aamuyöllä Suomen aikaa 200 metrin rintauinnin olympiafinaaliin uudella Suomen ennätyksellä 2:08.22. SE-ajallaan Mattsson oli semifinaalien viides.

– Se oli vähän samanlainen uinti kuin eilenkin. Vieläkin oli aika pitkää liukua koko uinti, mutta ajattelin, että tämä riittää kyllä. Tästä on hyvä lähteä jatkamaan huomiseen. Reissun parhaimmat yöunet sain viime yönä, ja mielentilalta tämä oli paljon helpompi päivä. Verryttelyssä oli ihan ok olo, hieman se eilinen painoi, mutta tässä on nyt vuorokausi aikaa finaaliin, Mattsson kommentoi.

Mattsson on kolmas suomalainen uinnin olympiafinaalissa 2000-luvulla. Sydneyssä vuonna 2000 Jani Sievinen oli finaalin kahdeksas 200 metrin sekauinnissa ja Pekingissä vuonna 2008 Hanna-Maria Seppälä (nyk. Hintsa) oli neljäs 100 metrin vapaauinnissa.

– Kyllä se (olympiafinaalin saavuttaminen) melkein pisti porilaisenkin miehen herkistymään tv-kameroiden edessä. Olympiafinaali on asia, mistä olen pikkupojasta asti haaveillut. Kyllä mä elän aika lailla omaa unelmaani, olympiafinaali ja kahden lapsen isä, niin ei kai paljon enempää voi vaatia, Mattsson kertoo.

Semifinaalien nopein oli Australian Izaac Stubblety-Cook ajalla 2:07.35. Stubblety-Cook oli myös alkuerissä jaetulla ykkössijalla. Kaikki semifinaalien tulokset näet täältä.

200 metrin rintauinnin finaalit uidaan Suomen aikaa torstaina aamuyöllä. Lähetys TV5-kanavalla sekä discovery+-palvelussa alkaa kello 4.25 ja miesten 200 metrin rintauinnin finaali on ohjelmassa 4.44.

Teijonsalo avasi uintinsa sivulajissaan

Fanny Teijonsalo teki olympiadebyyttinsä sivulajinsa 100 metrin vapaauinnin alkuerissä keskiviikon iltajaksossa. Teijonsalo ui uudella henkilökohtaisella ennätyksellään 54.69 oman eränsä voittoon ja oli lopulta alkuerien 23.

–  Oli uskomatonta päästä korkkaamaan tämä olympia-allas kisoissa ja päästä kisaamaan kovia tyttöjä vastaan. Ja sitten vielä oma ennätys ja erävoitto ensimmäisissä olympialaisissa, niin tosi hyvältä tuntuu. Ehkä vähän parempaa aikaa itse toivoin salaa, mutta ennätys on ennätys, niin ei tuohon voi pettynytkään olla, Teijonsalo kommentoi TV5-kanavan haastattelussa.

Kaikki 100 metrin vapaauinnin alkuerien tulokset näet täältä.

Teijonsalon päämatka 50 metriä vapaauintia on ohjelmassa perjantaina.

– 50 metrin kisaan tämä toi ennen kaikkea uskoa lisää. Se, että tuli kovempaa kuin koskaan aiemmin matka kuin matka, niin kyllähän se kertoo siitä, että on kunnossa. Siitä lähden hakemaan ennätystä ja parantamaan omaa Suomen ennätystä. Tehdään mahdollisimman täydellinen oma uinti ja toivotaan, että se on tarpeeksi hyvä suhteessa muihin, Teijonsalo kertoi TV5-kanavan haastattelussa.

Perjantaina uidaan myös miesten 50 metrin vapaauinnin alkuerät, joissa mukana on Ari-Pekka Liukkonen.

Kaikki suomalaisten lajit ja lähetysajat löydät täältä. Olympialaisten tulospalvelun löydät täältä.

Asiasanat

Tokio 2020

Lisää vastaavia uutisia