Kokemusta ja nuoruutta MM-välierissä Gwangjussa

#UUTINEN #UINTI 24.7.2019

Gwangjun MM-uinneissa päästiin keskiviikkona maistamaan ensimmäisiä suomalaisten iltakisoja, kun välierissä kisasivat Mimosa Jallow 50 metrin selkäuinnissa ja Laura Lahtinen 200 metrin perhosessa. Tunnelma kasvaa MM-altaan äärellä moninkertaiseksi aamun alkueriin verrattuna, ja suomalaiset lähtivät nauttimaan kisa-altaan sähköisestä fiiliksestä.

Hätäisesti aloitettu uinti hidasti Jallow'n vauhtia

Jallow aloitti suomalaisuinnit melko samanlaisella suorituksella kuin aamun alkuerissäkin. Kello näytti 28,10, mikä oli aamusta kuusi sadasosaa hitaampi tulos.

– Vähän turhan häseltäen meni. Tarkoitus oli pitää ensimmäinen 25-metrinen samanlaisena kuin aamulla, että ottaa ne ensimmäiset vedot kunnolla kiinni. Se ei nyt onnistunut. Aloitan välillä ne delffarit liian hätäisesti ja se siirtyy sitten siihen uintiinkin, jyväskyläläinen kertoi asioista, joita halusi parantaa aamun uinnistaan.

– Aina puhutaan frekvensseistä ja että vinstalla pitäisi uida täysiä, mutta omalla kohdalla se ei oikein toimi niin. Mutta se on vaikeaa, kun haluaa uida kovaa, niin sitten lähtee tekemään asioita kovemmin. Ei se tästä iltahälinästä johtunut, kyllä ajatukset oli ihan omassa radassa.

Sijoituksena oli 14:s ja torstai-illan finaalipaikka oli tarjolla karsinta-ajalla 27,79.

– Harmittaa kyllä, kun verryttelykin meni sika hyvin ja siellä uinti tuntui vahvalta, mutta ei sitä sitten saanut siirrettyä tuohon kisaan. 

Edellisissä Budapestin MM-uinneissa Jallow'n paras sijoitus oli 50 metrin selkäuinnin välierien 13. sija.

– Onhan se tietysti vähän pettymys, kun koko kauden menee näitä samoja aikoja, eikä pysty yhtään parantamaan pääkisoihin, Jallow tuumi.

Hänen kisansa jatkuvat perjantaina 50 metrin perhosella. Jäljellä on myös 50 metrin vapaauinti.

Laura Lahtinen nautiskeli hulppeasta tunnelmasta MM-altaalla. Kuva: Jussi Salminen

Lahtisella oli hauskaa

Uskomattomasti MM-välieriin ensimmäisissä kisoissaan yltänyt Laura Lahtinen otti kaiken ilon irti iltajakson huumasta. 

– Oli ihan mahtavaa lähteä välieriin, edellisessä erässä kun ui korealainen, niin tuntui että koko halli räjähtää, siitä sai voimaa itsellekin. Eikä jännittänytkään, samanlainen olo kuin aamulla, rennosti vaan. Ei ollut mitään paineita, hauskaa se oli. 

Hän aloitti välieränsä todella reippaasti kellottaen kaikki väliajat aamua nopeammin. Loppuaika jäi kuitenkin hieman hänen SE-ajastaan, 2.10,78 alitti toki jälleen jo syrjäytetyn Emilia Pikkaraisen Suomen ennätyksen.

– Aamulla ehkä lensi vähän paremmin se uinti, mutta silti väliajat olivat kovempia nyt illalla, se varmaan tuli vähän luonnostaan. Lopussa pikkuisen hyytyi, mutta ei se ole ihme, kun olen muina päivinä ollut tähän aikaan nukkumassa, kun aamut ovat olleet pääasia, enkä yhtään varautunut siihen, että uisin täällä illassa. Tämä iltayhdeksän on mulle aika myöhäistä, Lahtinen huomautti.

Päivä oli kuitenkin MM-debytantille unelmien täyttymys:

– Ei jäänyt kyllä yhtään mitään hampaankoloon tästä ajasta. Jos olisin uinut tuon aamulla niin olisin ollut siihenkin aivan onnessani.

Lahtinen siirtää nyt keskittymisensä sunnuntain sekauintiviestiin ja välipalana on luvassa vielä perjantain 800 metrin vapaa.


Suomalaistulokset ja lajit MM-kisasivulla 

Asiasanat

MM-kilpailut

Lisää vastaavia uutisia