Suomi sekajoukkueiden sekauintiviestin MM-finaalin kahdeksas

#UUTINEN #UINTI 18.12.2021

Suomen joukkue oli MM-finaalin kahdekas Abu Dhabissa lauantaina.

Suomi sijoittui 4x50 metrin sekajoukkueiden sekauintiviestin MM-finaalissa kahdeksanneksi ajalla 1.40,46. Joukkueessa uivat Ronny Brännkärr (selkäuinti), Olli Kokko (rintauinti), Laura Lahtinen (perhosuinti) ja Fanny Teijonsalo (vapaauinti).

– Oma uinti oli parempi kuin aamulla. Yritin keskittyä käännökseen, että en nousisi siinä liikaa, mutta kyllä se edelleen korkealle nousee. Oli todella siistiä uida tässä joukkueessa. Vaikka meillä on todella kova jengi, niin en olisi uskonut, että pääsemme finaaliin, koska kyse on kuitenkin MM-finaalista. Se, että finaaliuinnista saa rahaa on myös positiivinen asia, perhosuintiosuuden uinut Lahtinen kertoo.

– Itselläni oli sekä aamun että illan uinti alle oman ennätyksen, vaikka nämä eivät virallisia aikoja olekaan, niin se kertoo silti itselleni omasta tasosta. Henkilökohtaisissa lajeissa tein perussuorituksia näissä kilpailuissa, niin oli kiva, että nämä uinnit menivät alle ennätyksen. Positiivinen fiilis ja olihan se siistiä olla MM-finaalissa, avausosuuden, eli selkäuinnin uinut Brännkärr kertoo.

Fanny Teijonsalon oli tarkoitus kisata lauantaina viestin lisäksi 100 metrin sekauinnin alkuerissä, mutta jäi matkalta pois väsymyksen takia, eikä Teijonsalo ui sunnuntaina alun perin ohjelmassaan ollutta 50 metrin selkäuintia.

– Fannylta oli kyllä upeaa venymistä tänään, kun hän pystyi kaiken jälkeen uimaan vielä tämän viestin. Se on todella kova veto, jota arvostan, Brännkärr kehuu.

Viestin voittoon ui Hollannin joukkue ajalla 1.36,20. Kaikki tulokset näet täältä.

Suomalaisten uinnit jatkuvat sunnuntaina alkuerissä. Laura Lahtinen kisaa 400 metrin vapaauinnissa ja Ida Hulkko sekä Veera Kivirinta 100 metrin rintauinnissa.

Suomalaisuimareiden tilastot

Klikkaa nimeä päästäksesi tilastoihin

Ronny Brännkärr
Ida Hulkko
Veera Kivirinta
Olli Kokko
Laura Lahtinen
Fanny Teijonsalo

MM-kilpailuiden TV-lähetysajat

Yle näyttää uinnin lyhyen radan MM-kilpailut suorina lähetyksinä jokaisena kilpailupäivänä 16.–21.12.

Sekä aamujakso että iltajakso ovat katsottavissa suorina lähetyksinä Yle Areenassa. Lisäksi aamu- ja iltajaksoista nähdään koosteet TV2-kanavalla, tarkempi aikataulu alla.

Aamujaksot uidaan Suomen aikaan kello 07.30 alkaen ja iltajaksot kello 16 alkaen. Lähetys Yle Areenassa alkaa viisi minuuttia ennen jakson alkua.

Lähetykset selostaa Jari Haapala ja asiantuntijana iltajaksoissa on mukana Ville Kallinen.

Koosteiden lähetysajat TV2-kanavalla 16.21.12.
Sunnuntai klo 12.10–13.20 ja 19.00–20.00
Maanantai klo 10.45–11.45 ja 18.00–19.00
Tiistai klo 12.00–12.58 ja 18.00–19.00

Asiasanat

MM-kilpailut