Viikonlopun SM-kisoissa viimeiset näytöt arvokisoihin

#UUTINEN #UIMAHYPYT 22.5.2019

Jouni Kallunki metsästää MM-kisarajoja viikonloppuna SM-kilpailuissa. Kuva: Jussi Salminen

Uimahyppyjen Suomen mestaruudet ratkotaan tulevana viikonloppuna Helsingin Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Henkilökohtaisissa lajeissa kisataan perjantaina metrin ponnahduslauta, lauantaina kolmen metrin ponnahduslauta ja sunnuntaina kerrokset.

Aikuishyppääjiä on haastamassa liuta vahvoja junioreita, mutta nuorten EM-kilpailujen kannalta panoksia ei enää ole pelissä, sillä Kazaniin juhannuksen jälkeen lähtevä nuorten EM-kisajoukkue on jo valittu.

Sen sijaan Helsingissä annetaan näyttöjä vielä MM- ja EM-kilpailuihin. MM-uimahypyt kisataan 12.-20. heinäkuuta Etelä-Korean Gwangjussa ja EM-kisat 5.-11.8. Kiovassa.

MM-kilpailuihin B-rajan ovat jo saavuttaneet Nea Immonen (3 m), Roosa Kanerva (1 m), Lauren Hallaselkä (1 m ja 3 m parihypyt) ja Anni Paloheimo (1 m ja 3 m parihypyt). Näistä ainoastaan Kanerva on seniori-ikäinen. SM-kisojen kovimmiksi lajeiksi voi siis ennakoida naisten ponnahduslautakisoja.

Kallunki tähyää jälleen MM-kisoihin

Yksi MM-valintarajaa tavoitteleva on Aboa Watersportsin Jouni Kallunki, joka hyppää SM-kisoissa molemmat lautahypyt.

– Hyvillä fiiliksillä lähden SM-kisoihin, vaikka olkapää onkin vähän viime päivinä vaivannut, mutta uskon pystyväni kilpailemaan normaalisti. Nyt olisi viimeinen tilaisuus tehdä MM-raja, turkulainen kertoo.

27-vuotias Kallunki on kokenut arvokisaaja, sillä MM-tasolla hän oli mukana jo 2015 Kazanissa ja 2017 Budapestissa. Viime kesän EM-kisoja varjostivat polvivaivat ja ne jäivätkin Kallungilta väliin. Nyt suunta on taas tiukasti kohti MM-telineitä.

– Kovathan ne MM-rajat ovat, mutta mahdollisia. Se onkin kinkkinen kysymys, kummalla laudalla raja olisi lähempänä, kolmonen on päätelineeni, mutta siinä raja on kovempi, ja tasaiseen sarjaan pitäisi saada pari tosi kovaa hyppyä. Metrillä voisi riittää, että saisin kaikki hypyt pystyyn, eli tasainen sarja, Kallunki miettii.

Metrillä MM-rajat ovat 342,81 ja 360,85 (B/A) ja kolmella metrillä 402,66 ja 423,85 (B/A). EM-kisoihin Kallungilla on jo raja kolmella metrillä.

– Nyt on ollut hyvä into treenata, kunhan paikat vaan kestäisivät, Kallunki naurahtaa.

– Sain hyvää treeniseuraa Heikki Mäkikalliosta, joka muutti Turkuun pari viikkoa sitten. On ollut ihan hyvää pientä kisailua ja huulenheittoa harjoituksissa.

Kisojen tuloksia voi seurata LIVE-tulospalvelussa 

Osanottajaluettelo 

Aikataulu

Perjantai 24.5.
15:00 - 16:30 Harjoittelu
16:30 - 17:00 Miehet, 1 metri
17:15 - 17:45 Naiset, 1 metri
18:00 - 18:20 Joukkuelaji
18:35 - 18:50 Miehet ja Naiset, 3 metriä parihypyt

Lauantai 25.5.
8:30 - 10:00 Harjoittelu
10:00 - 10:10 Seka, krs parihypyt
10:25 - 10:50 Naiset, 3 metriä
11:05 - 11:35 Miehet, 3 metriä
11:50 - 12:05 Miehet ja naiset, kerrokset parihypyt

Sunnuntai 26.5.
9:00 - 10:30 Harjoittelu
10:30 - 10:40 Seka, 3m parihypyt
10:55 - 11:50 Miehet ja Naiset, kerrokset

Asiasanat

SM-kilpailut

Lisää vastaavia uutisia