Mäkelä voitti kauden päätöskisassaan Pöytäkiven

#UUTINEN #UINTI 29.6.2019

SM-uintien kolmas päivä tarjosi useitakin tiukkoja taisteluita, esimerkiksi viesteissä ja miesten perhosuintipyrähdyksessä.

Erittäin tiukassa, vastatuuleen uidussa miesten perhosuinnin 50 metrin kisassa kohtasivat HSS:n Riku Pöytäkivi ja Riihimäen uimaseuran Niko Mäkelä, joista Mäkelä voitti täpärästi (24,04) kolmella sekunnin sadasosalla Pöytäkiven (24,07). Kolmantena maaliin tuli TaTU:n Anton Herrala aikaan 24,60. Tuoreen Suomen mestarin, Niko Mäkelän kausi huipentuu sunnuntain viimeiseen kisapäivään.

– Tiedän että uisin paljon kovempaa, jos ei olisi tuommoista 10 metrin vastatuulta. Mutta kuitenkin tuommoinen aika olosuhteisiin nähden, olen tosi tyytyväinen. Jäi nälkääkin vielä ensi vuodelle. Sitten päästään paljon kovempaa varmasti, vaikka halliolosuhteissa ja miksei vaikka myötätuuleenkin. Täällä kun ollaan vähän olosuhteiden armoilla.

Mäkelä kertoo, että kilpaileminen hyvässä porukassa on aina hauskaa. Hänen kausi päättyy sunnuntaihin, kun Pöytäkivi herkistelee vielä kohti MM-kisoja.

– Mukavahan se on aina päästä poikien kanssa kilpasille, monta vuotta ollaan jo kisattu keskenämme. Hyviä kavereita ollaan kaikki keskenämme. Meillä on hyvä yhteishenki, vaikka sijoituksista aina taistellaankin. Kiva kisata, vaikkei kaikki ollakaan siellä MM-kisoissa. Huomenna on viimeinen kisapäiväni, jonka jälkeen otan omaa aikaa rentoutumiselle.

Laukkasen onni kääntymässä  

SM-kisojen kolmannen päivän Iltajakso alkoi naisten 200 m rintauinnilla Jenna Laukkasen (Swimming Club Vuokatti) ja Silja Känsäkosken (Oulun uimarit) tiukalla taistolla. Laukkanen nappasi Suomen mestaruuden ajalla 2.31,36 Känsäkoski heti kannoillaan (2.32,08). Kolmannelle sijalle Kirkkonummen Siiri Einiön ohi tsemppasi viime hetkellä Pinja Taskila Oulun Uinnista ajalla 2.36,39.  Muutaman vuoden takainen SE (2.25,14) on voittajan, eli Laukkasen nimissä.

– Odotin että olisin vähän kovemman ajan tullut, mutta se on nyt osa tätä prosessia, jossa olen mennyt pikkuhiljaa koko ajan eteenpäin huhtikuun lopusta alkaen. Siellä on hyviä ja huonoja elementtejä, nyt pitäisi vaan eliminoida ne huonot pois ja ottaa hyvät esille. Toivottavasti MM-kisoissa pystyisin parantamaan tuota aikaa.

Jenna Laukkanen ui SM-kultaa 200 metrin rintauinnissa. Kuva: Janne Ahonen

Kovassa kunnossa oleva Laukkanen avaa tarkemmin kuluneen kauden haasteitaan:

– Voimaa on tullut sen verran paljon, että sitä ei ole osannut hallita niin kuin pitäisi. Nyt yritetään saada voimia ja lihasmassaa vähän alaspäin, että pystyisi tuoda tekniikkaa vähän enemmän esille ja rentouden kautta tuomaan sitä uintia eteenpäin. Viime aikoina se on ollut vähän semmoista jäykkää ja väkinäistä. 

– Nyt vaan pitää ajatella, että tämä on pitkä prosessi, joka vie aikaa, eivätkä tulokset näy heti. Kärsivällisyys on heikkouteni, mutta pistetään se oikein kunnolla testiin, ei pidä luovuttaa.

– Yritetään totta kai täysillä, toivottavasti MM-kisoihin saataisiin vielä lisää keveyttä kroppaan ja päästäisiin sinne isoille areenoille ja niiden kovien tyttöjen viereen, jotka uisivat selkeästi kovempaa. Itsellekin voisi syttyä kovempi taistelutahto silloin. 

Laukkanen kertoo, että vieressä uivalla kanssakilpailijalla on merkitystä:

– Kaksinkamppailu jäi vähän puuttumaan tuosta äskeisestä suorituksesta, kun Silja oli niin kaukana. Kun alkaa väsymys painaa, siitä on hirveästi apua, että toinen on siinä vierellä. Se olisi voinut tässäkin vähän viedä uintia eteenpäin.

Laukkanen ei halua jäädä märehtimään SM-kisojen tahmeaa aloitustaan.  

– Vaikka kisojen alussa ei mennyt ihan putkeen, niin nyt tuntuu, että pikkuhiljaa koko ajan parempaan ja parempaan suuntaan mennään. Aina on uusi päivä ja uudet lajit niin ei tarvitse sitä samaa lajia uida onneksi koko aikaa, että tulee niitä uusia matkoja taas eteen.

Kuva: Timo Paakkanen

Fanny Teijonsalo perhosteli voittoon 100 metrillä

Naisten 100 m perhosuinnin finaalissa rinnakkain taistelivat Arizonaan karannut Cetus Espoon Fanny TeijonsaloLaura Mäki Raision Urheilijoista, Nea Norismaa Uinti Tampereesta sekä Tanja Ruohoniemi Cetuksesta. Teijonsalo vei SM-kultaa ajalla 1.01,48 kannoillaan Norismaa ajalla 1.02,48. Jaettuun kolmanteen sijaan tyytyivät Ruohoniemi ja Mäki ajalla 1.02,77.

– Tosi hyvät fiilikset, hirveen kiva olla SM-kisoissa täällä, tämä on alkuperäinen kotialtaani: Olen aloittanut uintiharrastuksen tuolla sisällä (osoittaa uimahallia). Niin että kiva olla takaisin täällä, pitkästä aikaa Suomessa kisaamassa ja näkemässä kaikkia tuttuja. Hauskat kisat, kuvailee Teijonsalo lämpimin tunnelmin.

– Universiadit ovat ensi viikolla, ne ovat minulle kauden pääkisat, kertoo Napoliin seuraavaksi suuntaava Teijonsalo.

– Haetaan sellaista valmistelua vielä. Hyviä suorituksia tietenkin, mutta ei ole ehkä ihan terävin kunto täällä. Tänne (SM-kisoihin) on laitettu hirveän paljon lajeja, pystyy uimaan enemmän kovia vetoja. Ja otettiin eilisillasta se 200 m sekauinti pois, että ensi viikollakin vielä jaksaa. Mutta olen ollut hirveän tyytyväinen kisoihin.

Mimosa Jallow hallitsi vapaauinnin sprinttikisaa

Naisten jännittävällä vapaauinnin sprinttimatkalla (50 m) nähtiin Mimosa Jallowin voitto ajalla 25,82. Jallow edustaa Kampuksen Plaania. Toiselle sijalle ylsi Nea-Amanda Heinola Nummelan Kisaajista ajalla 26,13 ja kolmanneksi tykitti Turun Uintiklubin (Åbo Simsällskap) Ida Konkka ajalla 26,58.

Mimosa Jallow puolusti voitokkaasti viime vuoden vapaauintimestaruuttaan. Kuva: Timo Paakkanen

Miesten 200 m vapaauinnin voitti HSS:n Lassi Haimi kovalla ajalla 1,53,82Tämä kultamitali oli Haimin kuudes henkilökohtainen vapaauintikulta näissä kisoissa. Toiselle sijalle kiri Otto Rannikko Uintiklubi Turusta (1.55,55) ja täpärästi kolmanneksi jäi Wilhelm Suominen Turusta hänkin (1.55,57). 

Miesten 100 m selkäuinnissa HSS:n Niki Karlsson ui kultaa aikaan 57,41 jättäen taakseen hopeasijalle Cetuksen Roni Kallströmin ajalla 57,88. Kolmanneksi ui Oulun Uinnin Miro Vasko. Hänen aikansa oli 58,84. 

Kuva: Timo Paakkanen

Naisten 200 m selkäuinnissa HSS:n Vilma Ruotsalainen pärjäsi parhaiten ajalla 2.19,16, jääden kahden vuoden takaisesta HSS:n Vilma Ouran tekemästä SE:stä melkein seitsemän sekuntia. Perässä kauhoivat sama seuran Sanni Alamattila (2.24,17) ja VUS-VSS:n Petra Kivi ajalla 2.26,23.

Lappeenrannan Uimareiden Taneli Härkönen ui lauantaina vammaisuinnin tuplamestariksi. Hän voitti 200 m vapaauinnin ja 50 m perhosuinnin.  

Aikuisten viestimestaruudet Tampereelle ja Helsinkiin

Illan kuumassa erässä 1500 m matkalla Cetuksen Aino Otava ui kotialtaassaan Suomen mestaruusajan 17.13,33. Hopeaa tuli Petra Ansarannalle Oulun Uinnista ajalla 17.32,33. Pronssille sijoittui Ada Hakkarainen (HSS) uiden ajan 17.45,15.

Kuva: Timo Paakkanen

Lauantain kisapäivä päättyi naisten ja miesten 4x100 m tiukkoihin viestikisoihin, naisilla lajina sekauinti ja miehillä vapaauinti. TaTU Tampere otti miesten viestimestaruuden ajalla 3.28,09, heti perässään HSS (3.28,09) ja Joensuun Uimaseura (3.30,28).

Naisten sekauintiviestissä nähtiin erittäin jännittävä kisa Simmiksen ja Cetuksen välillä vapaauintiosuudella, jossa Simmis voitti mestaruuden ajalla 4.16,07, Cetus hyvänä kakkosena aikaan 4.16,17 jäljessään Oulun Uinti (4.19,83).

Tuloksia kisasivuilla: www.sm-uinnit.fi 

Teksti: Päivi Kangaspunta 

Asiasanat

SM-kilpailut

Lisää vastaavia uutisia