Kuka on seurasi Seurasydän?

#UUTINEN 13.5.2020

Kuka ansaitsee tulla valituksi seuranne Vuoden Seurasydämeksi? Kuka on hän, joka on aina valmis seuran talkoohommiin? Kuka hoitaa tehtävänsä suurella sydämellä?

Kaksi tärkeää asiaa, mitkä vapaaehtoistoiminnassa pitää aina muistaa, ovat arvostus ja kiittäminen. Edistääkseen kiittämisen kulttuuria ja arvostuksen osoittamista Uimaliitto tuo jäsenseurojensa käytettäväksi uuden vuosittaisen huomionosoituksen, Seurasydän-palkinnon. Se on tarkoitettu yhdelle seuran vapaaehtoistoimijalle vuosittain ja sen avulla halutaan tuoda näkyväksi seuratoimijoiden työtä erilaisissa ympäristöissä. Olympiakomitea on hyväksynyt palkinnon osaksi Seurasydän-kampanjansa toimintaa. Seura itse voi esittää enintään yhtä palkittavaa henkilöä, Uimaliitto toimittaa palkinnot esittäville seuroille.

Uimaseuroissa liki 5000 Seurasydäntä

Ilman vapaaehtoisia toimijoita ei olisi myöskään seuratoimintaa. Urheilu- ja liikuntaseuratoiminta on Suomessa suurin vapaaehtoistyön kohde, kertoo KIHU:n tekemä tutkimus (Aikuisväestön liikunnan harrastaminen, vapaaehtoistyö ja osallistuminen 2018). Tätä toteuttaa noin 12 prosenttia aikuisväestöstä, eli puolisen miljoonaa henkeä.

Uimaliiton jäsenseuroissa heitä on lähes viisituhatta, ja jokainen heistä tekee arvokasta työtä. Siksi on varmasti vaikeaa valita yksi, mutta yksittäistä valintaa tärkeämpää on osoittaa, että vapaaehtoisten työpanosta arvostetaan. Seurasydän-palkinnon avulla vahvistetaan seuroissa jo olemassa olevia kiittämisen tapoja ja perinteitä.

Tarinat ja taustat jakoon – se on ilmaista!

Seurasydän-palkinto on seuralle ilmainen. Seura voi esittää Uimaliitolle yhtä vapaaehtoistyötä tekevää henkilöä palkittavaksi Vuoden Seurasydämeksi, tarkemmat kriteerinsä seura voi määrittää itse. Uimaliitto toimittaa seuralle uniikin Olympiakomitean Seurasydän-tunnuksella varustetun hupparin sekä sähköisen Seurasydän-diplomin. Näillä seura voi palkita esittämänsä henkilön joulujuhlassaan, tai muussa vastaavassa tilaisuudessa vuoden 2020 loppuun mennessä.

Uimaliitto pyytää Seurasydän-palkintoa hyödyntäviä seuroja toimittamaan palkittavasta henkilöstä ja palkitsemistavasta toimituksellista sisältöä, jotta Seurasydän-tarinat eivät jää vain omaan seuraan. Uimaliitto hyödyntää seuroilta saatavaa ainestoa viestinnässään, jotta puurtajien vapaaehtoistyö saadaan näkyväksi ja seuran kiittämisen kulttuuri inspiroimaan muita.

Seurasydän 2020 haku: