Jenna Laukkanen avasi mitalitilin nyt sekauinnissakin!

#UUTINEN #UINTI 7.12.2019

Jenna Laukkasen epäuskoiset tunteet vaihtuivat villiin tuuletukseen, kun tieto mitalista konkretisoitui uimarille itselleenkin. Kuva: Jussi Salminen

Itsenäisyyspäivä päättyi mitalijuhliin Glasgow'n EM-altaalla, kun Swimming Club Vuokatin Jenna Laukkanen kurotti pronssille sadan metrin sekauinnissa melkoisen trillerin päätteeksi.

Sadan metrin sekauinnin arvokisafinaali ei ollut uusi kokemus Jenna Laukkaselle, sillä niitä hänellä on jo useampi urallaan, mutta tällä kertaa tuloksena oli mitali uudessa lajissa. Laukkanen kurotti hurjan kamppailun päätteeksi EM-pronssille ajalla 58,62, mikä uupui vain kaksi sadasosasekuntia hänen nimissään viime joulukuun MM-uinneista olevasta Suomen ennätyksestä. Se oli jotain, mitä hän ei voinut uskoa todeksi.

– En oikein tiedä, mitä ihmettä siellä tulostaululla näin, mutta en ainakaan kolmatta sijaa silloin aluksi. Sitten alkoi kuulua joukkuetovereiden mökää, ja katsoin uudestaan, niin aikani perässä oli tosiaan kolmonen. Aivan uskomatonta, Laukkanen iloitsi.

Laukkanen jaksoi sekauinnin erinomaisesti maaliin huippuvauhdissa, vaikka alla oli satasen rintauinnin välierät. Kuva: Jussi Salminen

Viimeiset delffarit kymmeneen metriin

Valmentaja Toni Piirainen kertoi, että tiedossa oli, että Laukkanen on 75 metrin käännöksessä hyvissä asetelmissa. Tärkeimpänä suunnitelmana oli, että viimeisen käännöksen jälkeiset vedenalaiset delfiinipotkut täytyy saada pidettyä pitkinä, noin kymmenen metriä pinnan alla käännöksen jälkeen.

Tämän Laukkanen saikin lähes toteutettua, ja vapaauintiosuudella alkoi hirvittävä kamppailu viereisellä radalla uineen isäntämaan Siobhan-Marie O'Connorin, sekauinnin olympiahopeamitalistin kanssa. O'Connor saavutti Laukkasta vapaauintiosuudella, mutta maalissa sotkamolainen oli kuusi sadasosaa ennen brittiä.

Mestaruudesta kävivät lähes yhtä tiukan taistelun Unkarin Katinka Hosszu ja Venäjän Maria Kameneva. Hosszu kruunattiin mestariksi ajalla 57,36, 0,23 sekuntia ennen venäläistä.

Mitali oli Laukkaselle kuudes henkilökohtainen arvokilpailuissa. Nyt hänellä on kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.

Kaikki suomalaistulokset EM-kisasivulla 

Jenna Laukkanen sai nousta samalle podiumille ISL-joukkuetoverinsa ja matkan maailmanennätysuimarin Katinka Hosszun kanssa. Kuva: Jussi Salminen

Henkilöt

Jenna Laukkanen

Asiasanat

EM-kilpailut