IKM-finaalit ja lyhyen radan SM-uinnit korvataan kansallisilla kilpailuilla

#UUTINEN #UINTI 16.12.2020

Koronaviruspandemian vuoksi joulukuulta helmikuuhun 2021 siirretyt Ikäkausimestaruusuintien loppukilpailut sekä lyhyen radan SM-kilpailut perutaan. Tapahtumien suunnitelluissa ajankohdissa pyritään järjestetään kansalliset kilpailut siinä mittakaavassa kuin koronavirusepidemian hillitsemiseksi asetetut rajoitukset ja suositukset silloin mahdollistavat.

Syy IKM-finaalien ja LRSM-uintien perumiselle on koronaviruspandemian vuoksi asetettujen rajoitusten aiheuttama uimarien epätasavertainen asema eri paikkakunnilla.

Koronaviruspandemia on rajoittanut ja rajoittaa edelleen uimaseurojen mahdollisuuksia harjoitteluun voimakkaasti. Rajoitustoimenpiteiden vuoksi halleja on ollut suljettuna ympäri Suomen useilla paikkakunnilla joulukuun alusta lähtien, ja uusia halleja on tulossa sulkujen piiriin vielä joulukuun aikana. Sulkujen kestot vaihtelevat tällä hetkellä paikkakunnittain kahdesta viikosta aina kuuteen viikkoon.

LRSM-uintien järjestämisoikeus säilyy Espoossa vuoden 2021 osalta. Jo myönnetyt oikeudet siirtyvät vuodella eteenpäin, ja tämä koskee Vaasan (2022) ja Oulun (2023) tapahtumia.

Kilpailutapahtumista tiedotetaan lisätietoja tammikuun aikana. 

Lisää vastaavia uutisia