Ida Hulkko kahdeksas ensimmäisessä MM-finaalissaan!

#UUTINEN #UINTI 28.7.2019

Ida Hulkko oli seitsemäs suomalaisuimari kautta aikain pitkän radan MM-finaalissa. 50 metrin rintauinnin kahdeksas sija kirjattiin hänelle ajalla 31,23.

– Oli kyllä niin hauskaa uida finaalissa, ettei harmita tuo sija ja aika. Siihen maaliintuloonhan se kaatui täysin, liu'utin varmaan jostain kahdesta metristä, mutta lisävedolla olisin varmaan tullut nenä edellä maaliin, Hulkko manasi.

– Onhan tuo ihan hirveä aika, mutta se ja sama, MM-finaaliin on kuitenkin hyvä päättää kausi.

Mitaleille vaadittiin 30,15 ja Hulkko tunsi verryttelyssä uintinsa sen verran hyväksi, että uskalsi odottaa ennätystä. Suomen ennätys on hänellä lukemissa 30,53 viime elokuun EM-uinneista.

– Ei ollut mikään lamaantunut jännitys lähteä uimaan, ja kyllähän minä sitä Suomen ennätystä ja viidettä-kuudetta sijaa lähdin tavoittelemaan.

Ida Hulkko nautti täysillä MM-finaalistaan. Kuva: Jussi Salminen

Oppia tarttui matkaan myös siitä, että tamperelainen sai myös tuntea konkreettisesti kilpailun kovuuden MM-finaalin lähestyessä.

– Call roomissa kuuntelin vain rauhallisena musiikkia. Siinä nähtiin telkkarista, kun Etelä-Afrikan mies voitti selkäuinnin ja nousi köyden päälle tuulettamaan, niin Lilly King totesi, että "sitten kun minä voitan tämän, niin teen tuon saman". Muut vähän katsoivat hiljaisina, että niin kai sitten.

Kesäloman jälkeen alkaa uusi kausi ja suunnitelmat ovat selvillä:

– Ensi kaudella lähdetään sitten tavoittelemaan sitä Tokion aikarajaa satasella.

Suomen seitsemän uimarin joukkue saavutti Gwangjussa kolme välierää ja yhden finaalin Hulkon, Mimosa Jallow'n ja Laura Lahtisen ansiosta. Suomen ennätyksiä kirjattiin kaksi, ja niistä vastasi Laura Lahtinen.

Suomen uintijoukkue Gwangjun MM-kisoissa. Kuva: Jussi Salminen

Katso lisää valokuvia Uimaliiton Instagramissa 

Suomalaistulokset ja lajit MM-kisasivulla 

Asiasanat

MM-kilpailut