• Etusivu
• Uutiset

Helsingissä järjestettiin kesällä 2000 uinnin, uimahyppyjen, taitouinnin ja avovesiuinnin EM-kilpailut. Tapahtuma on suurin suomalaisessa uintiurheilussa toteutettu ponnistus, jonka onnistumiseen tarvittiin iso joukko lajeille sydämensä menettäneitä toimijoita. Kilpailut pidettiin 28.6.–9.7. Mäkelänrinteen upouudessa uintikeskuksessa ja Espoon Pitkäjärvellä. Tässä juttusarjassa kerromme päivittäin kisoihin liittyvistä tapahtumista ja henkilöistä.

Lue kaikki EM 2000 -tarinat tästä! 

Miesten kolmosta odotettiin vesi kielellä

6. heinäkuuta Helsingin EM-uintien suurin jännitys kohdistui uimahyppyihin. Kisat erinomaisesti yhden metrin ponnahduslaudalla aloittanut Joona Puhakka ja kesän 1999 EM-pronssia puolustava Jukka Piekkanen kisasivat päivällä kolmen metrin ponnahduslaudan välierissä. Molemmilla oli hyvät mahdollisuudet illan finaaliin.

Piekkanen lunasti paikkansa selkeästi loppukilpailuun, vaikka semifinaalissa sijoitus heikkeni alkukilpailuun nähden yhdellä. Hän oli viides tuloksella 600,03.

Puhakan välierähypyt eivät sujuneet aivan odotusten mukaisesti. Hän oli avauslajinsa pronssimitalin jälkeen ylilatautunut, eikä saanut rentoutettua itseään kolmen metrin finaalipaikan taistelussa. Puhakka oli 14:s, ja karsiutui 12 parhaan joukosta vain neljällä pisteellä. Finaali oli Puhakan minimitavoite ja hän oli karsiutumiseensa erittäin pettynyt.

Piekkasella upea lopetus finaalissa

Illalla 6.7. kisattiin finaali, mutta sitä siirsi Helsingin päälle vyörynyt ukonilma. Sateelta toki oltiin Mäkelänrinteen uintikeskuksessa suojassa, mutta sähköt temppuilivat. Halli pimeni juuri ennen finaalin alkua, ei kuitenkaan onneksi sen aikana.

Jukka Piekkasen finaali alkoi tahmeasti. Kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen hän oli finaalin hännillä, mutta aloitti vakaan kirin. Alkujännityksen karistua loput neljä hyppyä sujuivat hyvin, ja varsinkin viimeinen, taaksepäin kaksi ja puoli volttia taittaen:

– Jostain syystä siihen on ollut aina hyvä lopettaa. Se on helppo tehdä vaikeusasteeseen nähden, Piekkanen kertoi Helsingin Sanomille.

Hän nousi kisan kuudenneksi, vaikka jäi aavistuksen maagisesta 600 pisteen rajasta, jonka hän saavutti semifinaalissa. Finaalin tulos oli 598,47. Piekkanen päihitti Unkarin Imre Lengyelin, joka oli ollut vuosi sitten Piekkasen edellä EM-hopealla.

Ylivoimaisen Euroopan mestaruuden vei huippupistein (681,48) Venäjän Dmitry Sautin, hopeaa sai Saksan Stefan Ahrens (641,94) ja pronssia Venäjän Alexander Dobroskok (634,59).

Seuraavalle päivälle uitiin kaksi finaalipaikkaa

Uinnissa 6. heinäkuuta altaassa kisasi kuusi suomalaista. Heistä Jarno Pihlava ja Anu Koivisto saalistivat seuraavalle päivälle finaalipaikat, joten jännitystä oli taas luvassa. Pihlava täräytti 50 metrin rintauinnin Suomen ennätykseksi välierävaiheessa 28,32 ja eteni loppukilpailuun 5. sijalla.

Anu Koivisto väläytti selkäuintivauhtiaan satasella. Hän kellotti välierien kuudenneksi nopeimman ajan 1.03,69. 

Iltajaksossa ui myös naisten satasen perhosessa Marja Päivinen. Hän oli välierien 16:s ajalla 1.01,48. Aamun erissä uinti kulki puolisen sekuntia kovempaa. Myös flunssasta kärsinyt Maria Dean ui tässä lajissa aamulla. Kuten 50 metrin perhosessakin kisojen avauspäivänä, sijoitus oli satasellakin 27:s, kello näytti 1.03,57.

Miesten 200 metrin vapaassa Juha Lindfors oli alkuerien 28:s (1.53,27) ja Mika Varis 35:s (1.55,64).

Vesa Hanskin vaikea kesä

Edeltävä ilta Mäkelänrinteen EM-altaalla oli päättynyt haikeisiin tunnelmiin. 200 metrin perhosuinnissa Vesa Hanski oli välierien yhdeksäntenä karsiutunut EM-finaalista vain 0,24 sekunnin erolla. Hanski julkisti vielä samana iltana lopettavansa kansainvälisen kilpauransa. Kahden olympiadin mittainen kausi huipulla sai päätöksen, EM-finaalia ja kolmansia olympialaisia ei tullut.

– Muistan sen elävästi siinä välierän maalissa. Näin ajan ja sijan ja tiesin, että tämä oli tässä. Lyyhistyin sinne hyppyaltaan nurkkaan keräilemään itseäni. Seuraavaksi ilmoitinkin jo medialle, että ura päättyy tähän, turkulaisuimari kertaa.

Hanskin meriitteinä oli Barcelonan ja Atlantan olympialaiset, EM-viestimitaleita ja henkilökohtaisia EM-finaaleja. Tarkoitus oli huipentaa ura syyskuussa 2000 Sydneyssä. Häntä valmensi oma isä Martti.

Näyttöjen antaminen rankalla matkalla vaikeaa

200 metrin perhosuimarina Hanskilla oli aina vaikeuksia kaivaa kauden aikana kovaa näyttökuntoa esiin. Pääkisoissaan hän silti pääsääntöisesti onnistui, siitä esimerkkeinä 4. ja 5. sija EM-altaassa vuosina 1993–1995. Atlantassa 1996 hän kurotti kymmenenneksi ja teki yhä voimassa olevan Suomen ennätyksensä vuonna 1997.

Ennen Helsingin EM-uinteja oli kuitenkin hankaluuksia ja Sydneyn olympiaraja vielä saavuttamatta.

– Ne edelliset vuodet 1998–1999 olivat vaikeita, oltiin harjoiteltu vähän yli. Kesän 1999 EM-kisoihin en päässyt B-rajalla. Nyt piti tehdä kova näyttö EM-kisoissa, joista parin kuukauden päästä oli jo olympialaiset. Muutettiin valmennuksen ohjelmointia jo aiemmin siihen suuntaan, että Helsingissä olisi voitu kaivella kuntoa esiin, mutta silti säästelty sitä myös Sydneyyn. Tunsin, että olin Helsingissä juuri kahden minuutin kunnossa, Sydneyssä siitä olisi voinut ottaa sekunnin tai puolitoista vielä pois, Hanski kertoo.

Samoihin aikoihin uintiin alkoi ilmestyä kokovartalopukuja. Pitkän matkan perhosuimarille ei tahtonut löytyä sopivaa ja saatavuuskin oli heikkoa, joten Hanski pisteli pikku-uikkareilla. Hän tunsi jääneensä paitsioon välinekehityksessä.

Raa’at kymmenykset sanelivat isoja asioita

Paikka Sydneyn olympiajoukkueeseen ei ollut selviö. Atlantan tulosten pohjalta määritettiin FINA:n A-rajan päälle Olympiakomitean aikaraja, jolla kuvattiin mahdollisuutta 16 parhaan joukkoon Sydneyssä. Raja vedettiin tiukaksi, tasan kahteen minuuttiin. Se olisi tuonut vuoden 1996 olympialaisista 12. sijan 200 metrin perhosessa.

– Keväällä 2000 indikaatio Olympiakomitean suunnalta oli, että Helsingin EM-kisoissa pitäisi uida olympiaraja ja päästä EM-finaaliin, jotta tulisin valituksi olympiajoukkueeseen, Hanski kertoo.

Nähdessään välieräajan 2.00,38 Hanski tiesi, että numeroita oli liikaa. Hän oli miettinyt asian päässään valmiiksi ja keskustellut siitä isänsä kanssa. Tuloksen jälkeen siitä ei enää tarvinnut keskustella, molemmat tiesivät.

– Tuossa kunnossa mä olin. Se semifinaali oli perussettiä, ei ollut mikään lentokeli. Totta kai se harmitti, mutta olin jollain tavalla myös valmistautunut siihen tilanteeseen, että mitä teen, jos käy näin. Siinä oli taustalla myös se, että poliisikouluun piti ilmoittaa, otanko paikan vastaan vai anonko siirtoa, Hanski toteaa.

Sydneyn suhteen ei kuitenkaan ollut vielä sinettiä suuntaan tai toiseen.

Harjoittelua jatkettiin kaiken varalta

Heti Helsingin EM-uintien jälkeen oli Olympiakomitealla valintakokous Sydneyn olympialaisiin. Aikarajan saavuttaneet Jere Hård, Jarno Pihlava, Jani Sievinen, Tero Välimaa, Anu Koivisto ja Hanna-Maria Seppälä valittiin, kuten myös uimahyppääjät Piekkanen ja Puhakka. Uimaliiton esittämiä Vesa Hanskia ja Marja Päivistä ei vielä leimattu, heidän valintakäsittelyä siirrettiin ja siihen vaikuttaisi myös Suomen joukkueen lopullinen koko.

– Seuraava valintakokous piti olla jonkin ajan päästä. Ajattelin, että katson vielä sen kokouksen, ja jos valitaan, niin sitten lähden mukaan. Ja niin treenaamista jatkettiin heinäkuu, Hanski sanoo.

Harjoittelu jatkui Turussa epätietoisuudessa, eikä treeneissä ollut enää sitä voittamattomuuden tunnetta, mikä pitäisi olla joka päivä, jos treenataan kuin olympialaisiin lähdettäessä.

– Muistan, että Jere ja Jarno olivat myös leirillä Turussa, ja oltiin Samppalinnan ryhmäpukuhuoneessa, kun puhelin soi. Olympiakomiteasta tuli tieto, että valintakokousta lykätään elokuun lopulle Kalevan kisojen yli. Taisin jo siinä puhelun aikana todeta, että jos tätä pitää vielä siirtää 3-4 viikkoa eteenpäin ihan olympialaisten kynnykselle, niin en pysty keskittymään harjoittelemiseen, se oli vaikuttanut jo mentaliteettiini ja jäyti takaraivossa. Totesin, että en pysty lähtemään, vaikka silloin elokuun lopussa olisi valittukin.

– Käytännössä lopetin uinnin kaksi kertaa sinä kesänä. Siihen Samppalinnan pukkariin ja yhteen puheluun se huippu-urheilu-ura jäi. Niin ironista, kun Jere ja Jarno oli siinä vierellä. Sanoinkin pojille, että hyviä kisoja, mä en lähde. Pojat oli hiljaa. Mä olin hiljaa. Sitten lähdettiin kotiin, Hanski hiljenee.

Olympialaisiin ei lähdetä maisemia katselemaan

Hanskille olisi loppujen lopuksi leimattu kisapassi neljä viikkoa ennen olympiauintien alkua. Marja Päivinen tarttui tilaisuuteen ja täydensi Suomen uimarivahvuuden seitsemään.

– Se oli yksi parhaimpia päätöksiäni mitä koskaan olen tehnyt ja pystyn katsomaan itseäni peiliin. Mulla oli kahdet olympialaiset alla, enkä halunnut lähteä toivotaan-toivotaan mentaliteetilla sinne, vaan siinä kunnossa, että pystyn menestymään. Sillä hetkellä en kokenut kuntoani ja keskittymiskykyäni sellaiseksi. Se oli puhtaasti urheilullinen päätös, en ollut siinä tikissä, Hanski perustelee.

Hän aloitti syksyllä 2000 olympialaisten sijaan poliisikoulun Tampereella:

– Tiesin, etten voi lopettaa uintia seinään. Treenailin Tampereella noin kolme kertaa viikossa, ja kisasinkin Tampereen Uimaseuran viesteissä. Sitähän minä kaipasin. ÅSK:ssa olin ainoa aikuisuimari, Hanski muistelee.

Matkat alkoivat lyhentyä ja uinti maistui. 2003 ja 2004 Hanski kisasi vielä lyhyen radan EM-uinneissa, jopa välierätasolla. Uutena unelmana oli vielä uida seuraavissa kotikisoissa, lyhyen radan EM-uinneissa 2006 Helsingissä.

– Silloin olisi vanhat lyhyen radan enkatkin paukkuneet, vauhti oli kova, mutta jalka murtui nilkasta. En pystynyt uimaan. Mutta luojan kiitos, että jatkoin vielä uintia ja jaksoin sinne vuoteen 2009 vielä touhuta. Sitä suosittelen kaikille, Hanski tähdentää.

Kilpaura päättyi kesällä 2009 Mäkelänrinteessä SM-kultaan. Se tuntui hyvältä.

Valmentamisesta jo pitkä kokemus

Vuoden 2002 lopussa poliisikoulusta valmistuneena Hanski on työskennellyt Tammisaaressa ja vuodesta 2007 alkaen Turussa, joka on pysynyt aina kotikaupunkina. Viimeiset kymmenen vuotta on kulunut esimiestehtävissä.

Vesa Hanskin asiantuntemus bongattiin myös Yleisradiossa. Hän on vuodesta 2012 toiminut uintilähetysten selostamossa kommentaattorina pitkän radan arvokisauinneissa.

Kasvattiseuransa ÅSK:n riveissä hän vaikuttaa edelleen vahvasti. Perheen kolmesta lapsesta kaksi ui. Valmentaminen alkoi pian oman kilpauran päätyttyä. 2018 hän valmistui valmentajan ammattitutkinnosta. Hanski vastaa seuran voimavalmennuksesta ja toimii hybridinä uintiryhmissä, muun muassa ykkösryhmän avustavana valmentajana.