• Etusivu
• Uutiset

Helsingissä järjestettiin kesällä 2000 uinnin, uimahyppyjen, taitouinnin ja avovesiuinnin EM-kilpailut. Tapahtuma on suurin suomalaisessa uintiurheilussa toteutettu ponnistus, jonka onnistumiseen tarvittiin iso joukko lajeille sydämensä menettäneitä toimijoita. Kilpailut pidettiin 28.6.–9.7. Mäkelänrinteen upouudessa uintikeskuksessa ja Espoon Pitkäjärvellä Nuuksiossa. Tässä juttusarjassa kerromme päivittäin kisoihin liittyvistä tapahtumista ja henkilöistä.

Lue kaikki EM 2000 -tarinat tästä! 

Puhakkaa jännitti mutta tie aukesi finaaliin

Viidentenä kisapäivänä 2.7. alkoivat EM-uimahypyt. Avauslajina myöhään illalla taitouintifinaalien jälkeen oli miesten metrin ponnahduslaudan alkukilpailu, jossa nähtiin kaksi suomalaista 18 kilpailijan joukossa. Vantaan Uimareiden Ville Vahtola karsiutui finaalista 15. sijallaan tuloksella 271,14. Joona Puhakka ponnisti hienosti alkukilpailun viidenneksi ja keräsi 313,77 pistettä. 

– Aluksi jännitti, ja se näkyi hypyissä. Sitten sain rentouden toimintaan, ja siitä se lähti, Puhakka kommentoi lehdistölle alkukilpailun jälkeen.

Parhaiten Puhakka onnistui kahden ja puolen voltin ulospäinhypyssään, josta näytettiin jopa kahdeksaa pistettä. Miesten metrin finaali kisataan 3.7. iltapäivällä.

Taitouinnin viimeisenä kilpailupäivänä kisattiin joukkueuinti. Euroopan mestaruuden vei odotetusti Venäjä, joka voitti Helsingissä kaikki taitouinnin kultamitalit. Hopealle joukkuefinaalissa ui Italia ja pronssille Ranska. Hopeasta käytiin tiukka taistelu sillä Italian ja Ranskan ero oli alle puoli pistettä.

Espoon Pitkäjärvellä alkoivat todelliset maratonmatkat. Miesten 25 kilometrille osallistui 21 uimaria, joista peräti seitsemän keskeytti. Mestaruus meni Ranskaan Stephane Lecat’lle ajalla 5:05.22,5. Reilut kuusi sekuntia myöhemmin maaliin tuli Espanjan David Meca, jonka jälkeen pronssimitalistia odoteltiin vajaa minuutti, hän oli Italian Fabio Fusi.

Kisatoimistossa puhelin soi ja faksi lauloi

Uimaliiton EM-kisatoimistoa veti 20 vuotta sitten kisojen pääsihteeri Timo Aheristo. Hänen apunaan työskentelivät Jaana Sinervuo ja Sirkku Rainio. Toimisto pystytettiin syksyllä 1999 SLU-talolle Pasilan Radiokadulla. Kun Mäkelänrinteen uintikeskuksen kisarakennustyöt käynnistyivät 10 päivää ennen kisoja, myös kisatoimisto muutti sinne. Kaksikko Jaana ja Sirkku saivat pienen hierontatilana käytetyn huoneen.

– Se oli kompakti toimisto, täynnä paperipinoja ja mappeja. Siihen aikaan sähköpostikin jo liikkui jonkin verran, mutta papereita oli ihan hirveästi, esimerkiksi kaikista vapaaehtoishakemuksista tehtiin paperilomakkeet. Työtä oli todella paljon. Varsinkin keväällä 2000 puhelin soi koko ajan, ja faksiin sai olla jatkuvasti lisäämässä paperia ja tarkistamassa, mitä se sylki ulos, nykyinen Sinervuo-Tarula kertoo.

Toimistopäällikkönä Sinervuo-Tarulan vastuulla olivat kilpailuasiat, joukkueet ja vapaaehtoiset. Rainio vastasi projektipäällikkönä akkreditoinneista, mediasta ja vieraista.

– Se oli tarkkaa hommaa LEN:n (Euroopan uimaliitto) kanssa, sopimukset olivat tiukkoja, ja mitään papereita ei saanut puuttua, tai joku urheilija ei olisi päässyt osallistumaan. Mäkelänrinteen lukiolla oli muita työtiloja, joista meidän piti myös huolehtia, ihan siitä lähtien, että siellä on kaikkea toimistotarvikkeista vesipulloihin, Sinervuo-Tarula jatkaa.

– Löysin tällaisenkin muistiinpanon itseltäni, jossa lukee ”selvitä millaisia tusseja triathlonistit käyttävät”, varmaankin avovesiuintikisaan liittyen, hän nauraa.

Vapaaehtoisia koottiin liki 500

Kun kisoissa oli vajaat 1500 joukkueakkreditoitua, lähes 500 media-akkreditoitua ja yli 4000 katsomopaikkaa, on selvää, että ilman mittavaa vapaaehtoisjoukkoa ei arvokilpailuja synny. Helsingin EM-kilpailuihin vapaaehtoisia rekrytoitiin jo heti vuonna 1998, kun kisat Suomeen saatiin. Vapaaehtoisia haettiin muun muassa ilmoituksin Uinti-lehdessä ja kontaktoimalla eri tahoja.

– Aprillipäivänä 2000 meillä oli listoilla noin 300 vapaaehtoista, ja pidimme Mäkelänrinteen lukiolla koulutuspäivän, johon saatiin lähes 200 ilmoittautunutta mukaan. Aamupäivän olimme yhdessä ja lounaan jälkeen jakauduimme ryhmiin toimintasektoreittain, Sinervuo-Tarula muistelee ja jatkaa:

– Silloin tiesimme, että tulemme vielä tarvitsemaan lisää vapaaehtoisia, joten rekrytointi jatkui. Kyllä vielä kisojen aikaankin putkahteli uusia toimijoita mukaan. Tapahtumahan oli niin laaja, ettei kukaan pystynyt olemaan koko kisoja kiinni tehtävissä, ja näitä soviteltiin. Mitään totaalista aukkoa ei mihinkään tehtävään jäänyt, eli kyllä rekrytoinnissa onnistuttiin, vaikka jouduttiinkin tekemään paljon anelevia soittoja esimerkiksi uimaseuroihin ja jo mukaan saatujen lähipiireihin.

Kisojen jälkeen hän sai kiittää lähes 500 vapaaehtoista.

Myös uinnin ulkopuolisia mukana

Sinervuo-Tarulan työpäivät kisojen parissa olivat pitkiä. Hän laati vapaaehtoisten työvuorolistoja ja koulutti sektoreiden vastuutoimijat, jotka puolestaan perehdyttivät omat vapaaehtoisensa. Hän piti lukua ruokailumääristä uimahallin ravintolateltalle ja joukkuehotellien ravintoloihin, hoiti Arenan kanssa vapaaehtoisten asusteita, piti yhteyttä hotellien päälliköihin joukkueiden majoitustarpeista ja paljon muuta.

Mäkelänrinteen lisäksi myös muualla tapahtui, Solvallan urheiluopistolla, hotelleissa ja kuljetuksissa kaikkien näiden välillä. Vapaaehtoisiksi saatiin tietysti uinnin parissa toimivia mutta myös ulkopuolisia, esimerkiksi yleisurheiluseura Helsingin Kisa-Veikoista ja vuoden 1999 aerobicin MM-kilpailuissa toimineita vapaaehtoisia.

– Saimme tosi paljon positiivista palautetta vapaaehtoisistamme, nimenomaan siitä, miten innostuneita ja sitoutuneita he olivat. Kaikki hoitivat hommansa hyvin, vaikka eivät olisi välttämättä nähneetkään itse kisasuorituksista vilaustakaan. Itsekin haluan kiittää varsinkin vapaaehtoisryhmien vastuuvetäjiä, jotka hoitivat todella isoja kokonaisuuksia, pitkiä päiviä ja yllättäviäkin eteen tipahtaneita tilanteita. Jaksoivat venyä esimerkillisesti ja hymyillen. Sinervuo-Tarula kehaisee.

Attaseat pääsivät hyvin lähelle EM-joukkueita

Meri Viljanen oli yksi kisojen vapaaehtoisista. Hän ja Heli Kivelä toimivat Puolan joukkueen attaseoina, eli joukkueavustajina. Kyseessä oli ensikosketus kansainväliseen urheilutapahtumaan:

– Tunsin Helin jo ennestään, ja meille vain annettiin Puolan joukkue, ei ollut mitään erityistä kielitaitoa, vaan englanniksi asioitiin, se sujui puolalaisten kanssa enimmäkseen hyvin, Viljanen kertoo.

Attaseat olivat joukkueita vastassa lentokentällä, saattoivat heidät oikeisiin kuljetuksiin, avustivat hotelliin majoittumisessa ja kisapaikalle kirjautumisessa. Kilpailujakin tuli tietysti seurattua. Työ oli sosiaalista.

– Hengailtiin paljon joukkueen kanssa, oltiin heidän kanssaan kaupungillakin ja hotellilla. Ihan laidasta laitaan autettiin kaikissa asioissa, aamusta iltaan. Juteltiin arkisista asioista, Viljanen muistelee.

Hän oli kisojen aikaan 20-vuotias liikunnanohjaajaopiskelija. Attasean työssä sai uusia ystäviä, EM-kultaa selkäuinnissa voittaneen kroatialaisuimari Gordan Kožuljin kanssa hän piti yhteyttäkin vielä kisojen jälkeen. Puolan uintijoukkueesta Viljanen muistaa hyvin Otylia Jędrzejczakin ja Bartosz Kizierowskin, joiden suorituksia hän seurasi tulevissakin kisoissa.

– Totta kai lähtisin uudestaankin vapaaehtoiseksi, suosittelen sitä ihan kaikille, se antaa paljon, Viljanen muistuttaa.

Uinti on pysynyt elämässä vahvasti, kilpaura jatkuu edelleen masterseissa. Hän valmensi pitkään nuoria kasvattiseurassaan Nummelan Kisaajissa ja oli perustamassa vuonna 2011 aikuisuintiseura Hydra Platypusta. Omalla toiminimellään hän opettaa swimrunia ja avovesiuintia ryhmä- ja yksityistuntien sekä leirien muodossa. Hän toivoo pystyvänsä osallistumaan elokuun lopulla Ruotsissa kisattavaan swimrunin Ötillö -MM-tapahtumaan.

Korinkantajiksi tarvitaan aina nuoria

Nuorille urheilijoille kansainvälisten arvokisojen vapaaehtoistehtävät voivat olla kova juttu. Silmät saattavat aueta keskellä kisatapahtumia lautasen kokoisiksi. 12-vuotias Helsingin Uimareiden kilpuri Ilari Aalto oli mukana EM-uintien korinkantajatiimissä.

– Kerättiin uimareiden vaatekorit lähtöpäädystä, vietiin ne sinne taakse ja tuotiin tyhjät korit tilalle. Muistan, että olin myös avajaisten lippumarssissa kantamassa Albanian lippua. Mukana oli sen aikaisia uintikavereita, Aalto selventää.

Katsomossakin ehti aina välillä olla ja seurata maailman kärkiuimareiden menoa. Alexander Popov oli ainakin kova nimi.

– Se oli sitä aikaa, kun oma uimarin identiteetti oikeastaan heräsi tähän kansainväliseen puoleen. Sitä olen omille valmennettavillekin aina sanonut, että se on törkeän siistiä, menkää ihmeessä mukaan kisoihin, jos on tilaisuus, niin näkee kisat ihan eri puolelta, Aalto rohkaisee.

Hauskuudesta hän muistaa yhden yksityiskohdan:

– Joku huusi, että tulkaa katsomaan, täällä korissa on ihan sairaan iso kenkä. Sitä ihmeteltiin ja taidettiin jonkun jalkaankin hihitellen sovitella. En muista enää kenen kenkä se oli. Nimmareita tietenkin myös yritettiin saada kerättyä.

Nykyään Aalto toimii Helsingin Uimareiden päävalmentajana sekä URHEA:n uintivalmentajana.

Lipputehtävissä piti olla tarkkana

Yksi tärkeä osa arvokilpailuja on seremoniat. Helsingissä protokollan noudattamisesta vastasi kokenut Pirkko Kinnunen. Hänen tiimissään nuorisoa edustivat palkintojenjakojen lipunkantajat, Lauri Kavaja, Roman Rajala ja Ville Riekkinen.

– Veimme kolme lippua laskostettuna starttipäätyyn, kun käännöspäädyn palkintokorokkeella jaettiin mitaleja. Ripustimme liput alas laskettuun tankoon, ja kansallishymnin aikana lipputanko nostettiin kattoon, tuolloin 18-vuotias Ville Riekkinen kertoo.

Riekkisen mukaan kantajia koordinoivat Kirsti Mustakallio ja Tuija Sandström, jotka varmistivat, että oikeat liput menivät oikeille paikoille. Tehtävää harjoiteltiin etukäteen eikä virheitä sattunut.

– Jossain palkintojenjaossa oli jaettuja sijoja, ja tankoon piti saada neljä lippua, mutta tilaa oli vain kolmelle. Se piti ratkaista jotenkin ja nopeasti. En muista enää tarkkaan, mutta jotenkin onnistuttiin saamaan neljä lippua ylös, Riekkinen pähkäilee.

HTU:ssa tuolloin uintia harrastanut nuorukainen nautti tehtävistään ja pääsi tapaamaan myös idoliaan Ruotsin Therese Alshammaria. Nyt tuomaritehtävissä kunnostautunut Riekkinen on Uimaliiton liittohallituksen jäsen ja Euroopan uimaliiton uintikomitean jäsen. Taustalla on paljon työtä oman seuran ja kotimaisen uintiurheilun eteen, vaikka työura ei uinnin parissa olekaan.