• Etusivu
• Uutiset

Helsingissä järjestettiin kesällä 2000 uinnin, uimahyppyjen, taitouinnin ja avovesiuinnin EM-kilpailut. Tapahtuma on suurin suomalaisessa uintiurheilussa toteutettu ponnistus, jonka onnistumiseen tarvittiin iso joukko lajeille sydämensä menettäneitä toimijoita. Kilpailut pidettiin 28.6.–9.7. Mäkelänrinteen upouudessa uintikeskuksessa ja Espoon Pitkäjärvellä. Tässä juttusarjassa kerromme päivittäin kisoihin liittyvistä tapahtumista ja henkilöistä.

Lue kaikki EM 2000 -tarinat tästä! 

Koivisto sai pirteän päätöksen

Helsingin EM-kilpailujen päätöspäivänä 9. heinäkuuta riitti jännittämistä. Kun Suomen miehet värkkäsivät aamun alkuerissä 4x100 metrin sekauintiviestin toiseksi parhaan ajan, alkoi illan finaalijakson kutkuttava odotus. Lisäksi jännitystä nosti luvassa oleva Anu Koiviston 50 metrin selkäuintifinaali. Koiviston finaali oli illan ensimmäinen ja miesten viesti viimeinen, joten Mäkelänrinteen lehtereille saapuneille 4000 katsojalle oli tarjolla kunnon show.

Jo 50 metrin selkäuinnin alkuerissä alle puolen minuutin painellut Anu Koivisto onnistui parantamaan vauhtiaan edellisen illan semifinaaleissa, ja finaalissa odotti palkinto. Hän onnistui puristamaan ajastaan edelleen, ja tuloksena oli uusi Suomen ennätys 29,64. Sijoitus oli neljäs, mutta se ei olympialaisiin valmistautuvaa helsinkiläisuimaria haitannut.

– Se oli lähestulkoon optimaalinen suoritus. Kiva lopettaa kisat näin, Koivisto tuumi Helsingin Sanomille.

Ainoastaan startista hän löysi parannettavaa, veteenmeno suuntautui hieman liian syvälle:

– Vauhti hidastui, ja otin normaalia enemmän potkuja. Silloin iski paniikki, että sukellan yli sallitun 15 metrin rajan.

Mitali ei jäänyt pienestä kiinni. Tsekkien Ilona Hlavackovaan jäi eroa 0,46 sekuntia. Mestaruuden otti Espanjan Nina Zhivanevskaya (28,76) tiukan kamppailun päätteeksi Romanian Diana Mocanua (28,85) vastaan.Uimahypyissä nähtiin myös päätöspäivänä suomalaisvärejä, kun Ilkka Hujanen kisasi päätöslajissa miesten kerroksilla. Hujanen oli 15:s pistein 339,00, mutta finaaliin jäi matkaa yli sata pistettä.

Suomen hevimiehet tarjosivat trilleriä

Suomen valmennusjohdossa laskeskeltiin etukäteen miesten sekauintiviestin tulosta myhäillen. Kun Jarno Pihlava oli nostanut satasen rintauinnin tasoaan parilla sekunnilla kisojen avauspäivänä, alkoi viestin laskennallinen aika näyttää kovalta. Myös Tero Välimaan kova SE-tason nosto perhossatasella ruokki uusia odotuksia. 

Jani Sievinen kisasi EM-altaassa täysin herkistelemättömänä ja 200 metrin sekauinnin alisuoriutuminen alkuviikolla sai hänet jättämään väliin päätöspäivän 400 metrin sekauinnin ja keskittymään viesteihin. Leppoisaa Sievisellä ei kuitenkaan ollut, sillä edeltävänä päivänä hän oli ankkuroinut 4x200 metrillä kovan ajan, 1.51,34.

Sekauintiviestin finaalissa suomalaiset olivat hurmoksessa. Suomen miehistö saapui altaalle heviperuukit päässä, joukkuehenki oli tapissa ja kotiyleisö rakastui bändiin. Sievinen aloitti selkäuinnilla kuudenneksi nopeimpana lukemin 56,79. Omasta Suomen ennätyksestään hän jäi vielä vajaan sekunnin päähän.

Pihlava pumppasi rintauintiosuudella Suomen sijoitusta kahdella pykälällä ylöspäin. Osuusaika oli 1.01,81 ja vaihtoreaktio mehukas 0,03.

Tuli Ruotsin SK Neptunin riveissä harjoittelevan Tero Välimaan vuoro. Perhosuintiosuus lensi jäätävää vauhtia 53,31, kun ottaa huomioon hitaan vaihdon. Paukusta Välimaan tuore SE oli 53,80. Suomen sijoitus säilyi neljäntenä viimeiseen vaihtoon. Venäjä kiiti jo yli sekunnin karussa radalla kolme, kun matkaan lähti ankkuri Alexander Popov. Suomi ui viitosradalla Ukrainan ja Ruotsin välissä.

Katsomossa niskavillat olivat pystyssä, kun Jere Hård hyppäsi vapaauintiosuudelle hurjan näköisellä vaihdolla. Reaktio oli täydellinen 0,00. Ukrainan Pavlo Khnykin ja Ruotsin Stefan Nystrand olivat tasoissa kuusi kymmenystä Hårdin edellä viereisillä radoilla. Nystrand oli menossa menojaan, mutta Khnykiniä Hård tavoitti. Ukrainalaisella vapaauintisatasen loppu oli kuitenkin hieman vahvempi. Hård piti Suomen neljännen sijan maaliin ja aika 3.41,37 oli tietenkin uusi SE. Hårdille erinomainen osuusaika 49,46, henkilökohtaisessa lajissa aika oli parhaimmillaan 50,38.

Taso oli kova, sillä neljän joukkueen kärki lunasti myös maailmantilaston kärkipaikat ja Suomi sai paikan olympiaviestiin Sydneyyn. Pronssiin jäi eroa 0,46 sekuntia, täsmälleen sama kuin Anu Koivistolla! Uintikuningas Popovin ankkuroima Venäjä vei ylivoimaisen mestaruuden.

Petteri Laine muistaa miesten viestin kohokohtana

20 vuoden takaisia EM-kotikisoja on muistellut myös silloinen Uimaliiton valmennuspäällikkö Petteri Laine. Kisojen avauspäivänä saavutetut finaalien nelosradat ja miesten viesti ovat hänen hienoimpia muistijälkiään tuolta kesältä:

– Yksittäisen uimarin menestys on mahdollista pienemmilläkin resursseilla, mutta viestimenestys vaatii sen neljä erittäin hyvää uimaria. Ja meillä oli tosi hyvät vaihdot viestissä, siihen oltiin keskitytty jo pari vuotta, että vaihdoissa ei anneta tasoitusta, vaan otetaan muita kiinni. Ruotsista oikeastaan vähän pöllittiin se viisaus, että vaihdoissa ovat ne viestin helpoimmat sadasosat, Laine muistelee.

Viesteillä oli iso merkitys kotikisoissa. Haaveen kovista viesteistä ja parhaista mahdollisista joukkueista Laine kertoo tulleen esille uimareiden valmentajilta jo kisoja suunniteltaessa. Siksi koko joukkue oli hyvin sitoutunut viesteihin. Naisten sekauintiviestiä ei tosin saatu kilpailukykyiseksi. Toisin kuin nykyään, se kaatui naisrintauimarin puutteeseen, vaikka Laine kertoo tämän kortin tarkistamisesta monelta kantilta.

Hyvä valmistautuminen auttoi ottamaan kisoista kaiken irti

EM-kisojen tuloon osattiin varautua jo hyvissä ajoin, kun kisat mahdollistava Mäkelänrinteen uintikeskus oli rakenteilla. Laineen palatessa Suomeen Islannista vuonna 1997 ensimmäisiä suunnitelmia jo piirreltiin Uimaliitossa. Laineen lisäksi suunnitteluvaiheessa olivat mukana liiton toimitusjohtaja Rolf Mikkola ja joukkueenjohtaja Samuli Liinpää.

– Jo kisojen hakuprosessissa oli selvää, että nyt halutaan todella iso joukkue, koska tällainen ei kovin usein toistu. Pari vuottahan ei ole uinnissa kauhean pitkä aika, mutta haluttiin varmistaa, että ensinnäkin sieltä tulee laadukkaat tulokset ja toisekseen, että mahdollisimman moni urheilija saa tämän upean kokemuksen, Laine kertoo.

Henkilökohtaiset valmentajat otettiin mukaan suunnitteluun hyvissä ajoin, ja joukkuetta profiloitiin. Urheilijoilla oli kisojen suhteen hyvin erilaisia tavoitteita, ja ne otettiin huomioon.

– Mihinkään ei oltu valmistauduttu ennen niin huolellisesti ja kokonaisvaltaisesti. Tehtiin ihan uusia asioita, jotta urheilijat saivat nauttia oikeasti kotiedusta. Esimerkiksi me emme majoittuneet lentokenttähotelleissa, kuten muut maat, vaan Pasilassa hyvin lähellä uimahallia. Hotellista saimme kokonaan oman kerroksen Suomen joukkueelle, ruokailut saimme toimimaan ihan miten halusimme, siellä oli meidän oma olohuone, jossa oli kahvikoneet ja pelikonsolit, lehtiä, kirjoja. Se olohuone oli tukikohta ja palaveripaikka. Uimarit saattoivat kävellä lepäämään juuri silloin kuin oli tarve, emmekä nojanneet kuljetuksiin. Olosuhteet olivat täydelliset, Laine kertaa.

Myös harjoituksellisesti valmistautuminen oli hiottu kuntoon. Testaustoiminnalla ennen ja kisojen aikana varmistettiin palautumista. Huollolle oli kokonaan oma organisaatio testaajineen ja fysioterapeutteineen. Riittävä lepo ja toisaalta tarvittava stimulaatio varmistettiin. Varsinaisten joukkuevalmentajien lisäksi mukaan oli akkreditoitu paljon henkilökohtaisia valmentajia.

Kotiyleisöön oli syytä varautua henkisesti

14 uimaria, kuusi uimahyppääjää, kaksi avovesiuimaria ja yksi taitouimari muodostivat Suomelle ennätyssuuren joukkueen. Henki oli kotikisoissa loistava.

– Oli urheilijoita, joilla oli paljon näytettävää, olympiakisat oli tulossa. Oli urheilijoita, joille nämä kisat olivat uran huippukohta. Oli myös nuoria maistelijoita. Sitä kautta joukkueeseen syntyi todella positiivinen vire. Ja rupeama antoi koko ajan kaikille jotakin, Laine kehaisee.

Hänen oli helppo todeta niin hotellilla kuin kisapaikallakin, että asiat rullasivat eteenpäin mallikkaasti. Testaaminen toimi, verryttelyt olivat hallinnassa, joukkue oli koolla silloin kun piti, ja omaa tilaa sai aina tarvittaessa. Se teki joukkueprosessista sulavaa, romahduspäiviä ei näissä kisoissa tullut.

– Pääsääntöisesti kaikki uimarit tykkäsivät kisata kotiyleisön edessä ja näyttää mitä osaavat. Olimme siitä jutelleet paljon joukkueen kesken, että mitä se tarkoittaa. Eikä siitä ollut kokemusta, mutta meillä oli kokeneita valmentajia ja urheilijoita, Vesa Hanski, luontainen ”kapteeni”, ja Jani Sievinen tietysti. Keskusteltiin mitä tuntemuksia herättää uida kotiyleisön edessä ja luotiin psykologista turvallisuutta siihen tekemiseen ja etsittiin voimavaroja, Laine kertoo.

Hänellä on taustallaan psykologian opintoja, ja periaatteenaan Laine pitää sitä, että psyykkinen valmennus urheilijalle on valmentaja ja se ympäristö, missä kaikki tapahtuu. Urheilijan tulee olla tietoinen ympäristöstään ja asioista, ja sitä kautta hän pystyy keskittymään olennaiseen.

Kisojen perintönä kasvoi ammattimaisuus

EM-kilpailujen näkyvyys oli laajaa. Yle teki erinomaista työtä kisojen kansainväliselle näkyvyydelle ja nosti kotimaista näkökulmaa vahvasti esiin. Myös muuta mediaa oli paikalla paljon ja Suomen joukkue välitti rehellistä tunnelmaa keskuudestaan. Taitouinti kiinnosti suomalaisittain uutena lajina tiedotusvälineitä, uimahyppyjen ja uinnin menestys ruokki näkyvyyden hyvälle uralle heti kisojen alussa. Ennen kaikkea uudet menestyjät olivat uutta kiinnostusta herättävää bensiiniä.

– Näkyvyyshän kisojen jälkeenkin oli hyvää, ainakin Ateenan olympiadin ajan. Muistelisin myös, että lisenssiurheilijoiden määrä lisääntyi noin tuhannella sinä aikana. Mutta ehkä eniten Helsingin kisat vaikutti siihen, että ammattivalmentajien ja seuratyöntekijöiden määrä uimaseuroissa sai ison buustin. Kun tulin Suomeen (1997), ammattivalmentajia oli yksi, ja kymmenen vuotta myöhemmin seuratyöntekijöitä oli sadan hujakoilla, Laine laskeskelee.

Kun kotikisoilla todistettiin, että kaikki ei ollut Antti Kasvion ja Jani Sievisen varassa, saatiin suomalaiselle uintiurheilulle rohkaiseva imago. Ehkä siksi seuratkaan eivät enää arkailleet panostaa ammattimaistumiseen ja olosuhteita alettiin arvostamaan. Seuran ammattimaisuudella on myös iso merkitys toimintaan käytettävissä olevaan allastilaan. Seurojen budjetit kasvoivat Laineen mukaan moninkertaisiksi muutamissa vuosissa ja rahoitus entistä terveemmälle pohjalle painottuen omaan tekemiseen.

– Tämähän ei tietenkään ollut pois perinteiseltä talkoovalmennukselta, esimerkiksi palkattu valmentajahan jalostaa myös seuran tuntivalmentajia, Laine muistuttaa.

Ja yhtenä perintönä kesän 2000 EM-kisoista Laine näkee myös 2000-luvun alkuvuosien nuorten EM-menestyksen kasvun.

Kuusi vuotta myöhemmin

Kesän 2000 EM-kisat koettiin taloutta lukuun ottamatta niin hienoksi ja tärkeäksi tapahtumaksi, että Suomeen haluttiin pian lisää. Joulukuulle 2006 Mäkelänrinteeseen saatiinkin lyhyen radan EM-uinnit. Mukana oli monia samoja uimareita, mutta myös uusia menestyjiä, kuten Matti Rajakylä.

– Aika samalla kaavalla valmistauduttiin, mutta nyt meillä oli paljon kokeneempi joukkue, kärki oli laajempi kuin 2000. Ja sen kaltaisia yllätysmenestyksiä ei koettu. Muistan, että ne kisat toimivat kuin rasvattu koneisto, kun oltiin tehty se kuusi vuotta intensiivisesti niin paljon yhdessä kuin vain budjetit sallivat. Se loi rauhaa joukkueeseen, Laine muistelee.

Lyhyen radan kisat ovat toki hyvin erilaiset, ne ovat sähäkät ja kuluttavat, niissä joutuu tekemään paljon valintoja pitkän radan kisoihin verrattuna.

2006 EM-uinnit muistetaan peräti 30 uimarin joukkueesta, Hanna-Maria Seppälän kullasta ja pronssista, miesten viestihopeasta, Jere Hårdin 4. sijasta sekä tietenkin Jani Sievisen uran päättymisestä 5. sijaan.

Perspektiiviä ulkomailta

Petteri Laineen aiempi valmennuskokemus oli Islannista, joka pienenä maana on vahvasti kansainvälistynyt. Sitä puolta Laine halusi kehittää myös suomalaisessa uinnissa ja ensimmäiset vuodet kuluivatkin kansainvälisten verkostojen rakentamisessa. Varsinkin Pohjoismaiden kanssa kehitettiin vahvaa valmennuksellista yhteistyötä ja kärkiuimareita saatiinkin hyvin ulkomaisiin valmennuskeskuksiin, esimerkiksi Australiaan, Kanadaan ja Tanskaan.

– Se toi meille uusia ideoita ja perspektiiviä valmennuksellisesti, moni valmentaja oppi siitä paljon. Jopa Ruotsi lähti silloin mukaan perustamaamme pohjoismaiseen uintivalmentajafoorumiin. Se oli mielestäni vaadittava askel, että suomalaisessa uinnissa mentiin eteenpäin, Laine painottaa.

Yhteistyötä tehtiin myös kisojen ja leirien yhteydessä lääkinnän ja fysioterapian sektoreilla ja ulkomaisia luennoitsijoita tuli Suomeen.

Jätettyään kymmenen vuotta kestäneet valmennuspäällikön tehtävät joulukuun 2006 Helsingin EM-uinteihin Laine on ollut kirjoittamassa muun muassa Elinkeinoelämän valtuuskunnalle raporttia ”Miehet kuntoon”, joka oli menestys. Tämän jälkeen työura on vienyt yritysmaailmaan vahvasti työkykyjohtamiseen ja henkilöstöratkaisuihin liittyen. Taustalla on myös projekteja urheiluun ja seuratoimintaan liittyen. Nyt hän toimii asiakaspäällikkönä Kuluvaaka Oy:ssä.

– Uinnin parissa en tule päätoimisuutta enää tekemään, mutta helsinkiläisessä uinnissa olen ollut taustalla mentoroimassa ja Helsingfors Simsällskapin päävalmentaja Matti Mäen kanssa olen ollut yhteistyössä usean vuoden ajan. Olen jopa ollut altaallakin aamutreenejä vetämässä. Se on ollut kivaa tekemistä. Ja tietysti tuloksia seuraan kiinnostuneena ja juttelen vanhojen uintituttujen kanssa, Laine valaisee.