• Etusivu
• Uutiset

Helsingissä järjestettiin kesällä 2000 uinnin, uimahyppyjen, taitouinnin ja avovesiuinnin EM-kilpailut. Tapahtuma on suurin suomalaisessa uintiurheilussa toteutettu ponnistus, jonka onnistumiseen tarvittiin iso joukko lajeille sydämensä menettäneitä toimijoita. Kilpailut pidettiin 28.6.–9.7. Mäkelänrinteen upouudessa uintikeskuksessa ja Espoon Pitkäjärvellä. Tässä juttusarjassa kerromme päivittäin kisoihin liittyvistä tapahtumista ja henkilöistä.

Lue kaikki EM 2000 -tarinat tästä! 

Välimaa ja Hård kilpasilla satasella

8.7.2000 Helsingin EM-kisat lähestyivät loppuaan, käynnissä oli tapahtuman toiseksi viimeinen päivä. Iltajakson uinneissa starttasi peräti viisi suomalaista. Miesten satasen perhosuintifinaalissa edustivat Tero Välimaa ja Jere Hård. 

Välimaa oli tempaissut edellisen illan välierissä uuden Suomen ennätyksen (53,80) ja lähti hyvällä uholla finaaliin. Välimaan lisäksi myös Hård alitti välierissä FINA:n A-rajan Sydneyn olympialaisiin. Kaksikolla oli ilmassa pientä, tervettä kisailua:

– Tero jää taakse, jos ei paranna SE:tä, naljaili Hård ennakoivasti Helsingin Sanomille.

Molempien vauhti oli kuitenkin yön aikana hiipunut, mutta järjestys ja tasaisuus säilyivät. Välimaa tuli maaliin finaalin seitsemäntenä (54,22) ja Hård kahdeksantena (54,32). Molemmat olivat vakuuttuneita, että matka pitää aloittaa erittäin kovaa, jos mielii hyvään aikaan. Ja niin he tekivätkin. Hård oli käännöksessä jopa kakkosena (24,42), Välimaa neljäntenä (24,88). Molemmilla loppumetrit olivat kuitenkin raskaita.

– Ne olivat elämäni pisimmät 15 metriä, Hård puuskutti lehdistölle.

Ruotsin Lars Frölander perhosteli Euroopan ennätyksellä 52,23 voittoon yli sekunnin marginaalilla. Mitaleille vaadittiin 53,44.

Koivistolle finaali, Seppälälle kokemusta

Naisten 50 metrin selkäuinnissa oli osanottajapulaa, vain 17 uimaria oli mukana. Anu Koivisto ja Maria Dean selvisivät siis helpolla illan välieriin. Koivisto kolmantena ja Dean 14:ntenä. Illalla välierissä kaikkien vauhti koveni, niin myös suomalaisten. Koivisto lunasti finaalipaikan neljänneksi nopeimpana (29,81). Dean karsiutui 15. sijalla lukemin 31,22, mutta kellotti oman ennätyksensä ja oli päätössuoritukseensa tyytyväinen. Finaalikahdeksikkoon vaadittiin noin sekunnin kovempi tulos.

Hanna-Maria Seppälä starttasi kolmen välipäivän jälkeen 50 metrin vapaassa. Hän eteni aamusta illan välieriin ja kurotti 14. sijalle ajalla 26,24. Seppälä kertoi uinnin olleen tahmeaa ja tavoiteltu 26 sekunnin alitus jäi siksi saavuttamatta. 

– Täältä sai hyvää kokemusta. Nuorten EM-kisoihin lähden parantamaan sijoituksiani, Seppälä kertoi Helsingin Sanomille.

16-vuotiaan kauden päätavoite siinsikin jo reilun parin viikon päässä Ranskan Dunkerquessa. Siellä hän voitti 50 metrin vapaan mestaruuden kellon näyttäessä uusia SE-lukemia 26,07. Satasen vapaasta tuli toinen nuorten EM-kulta, hyvin ylivoimaisesti (56,69).

Miesten 4x200 metrin vapaauintiviesti kisasi aamun alkuerissä. Juha Lindfors, Vesa Hanski, Mika Varis ja Jani Sievinen uivat erien yhdeksänneksi, joten vauhti ei riittänyt illan finaaliin. Se jäi 1,74 sekunnista kiinni.

Uimahyppääjät saivat huomiota kotikisoissa

Uimahypyissä katseet kohdistuivat Suomen hyppyjoukkueen naisiin. Satu Pirhonen ja Satu Uusitalo tavoittelivat paikkoja illan finaaliin. Pirhonen oli 15:s ja Uusitalo 17:s semifinaalissa, jossa hypättiin pakolliset hypyt. Niiden vaikeusasteet olivat alhaiset. Alkukilpailussa puolestaan hypättiin vapaavalintaiset, ja semifinaalin tulos, jolla ratkaistiin 12 hyppääjää finaaliin, oli näiden yhteenlaskettu pistemäärä. Kilpailu oli siis täysin erilainen kuin nykyään.

Kaksikko kisasi myös yhden metrin laudalla alkuviikosta, silloin Uusitalo oli parempi 13. sijallaan ja Pirhonen 18:s. Päälajinaan kolmen metrin lautaa pitävä Pirhonen muistelee 20 vuoden takaisia kisoja nyt näin:

– Olihan ne siinä mielessä erilaiset kisat, että yleensä meihin uimahyppääjiin ei kohdistettu niinkään yleistä huomiota, mutta nyt oltiin paljon enemmän esillä. Sen muistan, että minulle oli hieman outoa, että piti majoittua joukkuehotellilla Pasilassa, vain kilometrin päähän kotoani. Olisin ehkä mieluummin nukkunut kotona, Pirhonen naurahtaa.

Tuolloin Vantaan Uimareita edustanut 24-vuotias hyppääjä harjoitteli päivittäin, kolmesti viikossa kahdet harjoitukset päivässä. Mäkelänrinteeseen tutustuttiin siis kisoja edeltänyt vuosi tiiviisti.

Pirhosen uraan mahtui kahdet EM-kisat

Kolmosen semifinaali ei Pirhosen muistin mukaan mennyt ihan niin kuin piti. Finaaliin jäi matkaa noin 24 pistettä.

– Se taisi olla ulospäin hyppy taittaen, minkä repäisin sinne puoleen altaaseen, en muista tarkemmin. Mutta ei sitä paria kymmentä pistettä ihan yhdellä hypyllä olisi otettu, Pirhonen muistelee.

Kaiken mennessä kohdilleen EM-finaali olisi voinut olla Pirhosen mukaan mahdollinen, mutta kovin pettynyt hän ei ollut sijoitukseensa. Kyseessä oli kuitenkin hänelle vuoden paras sarja.

Arvokisadebyyttinsä Pirhonen oli tehnyt edellisenä vuonna Istanbulissa, jolloin hyvin sujunut kolmen metrin EM-alkukilpailu oli päättynyt viimeisen hypyn epäonnistumiseen, ja kuudes sija oli vaihtunut karsiutumiseksi. Metrillä tuloksena oli semifinaalipaikka.

– Oikeastaan ne Istanbulin kisat on jäänyt enemmän mieleen kuin kotikisat, olin silloin mielestäni tuloksia paremmassa kunnossa, Pirhonen pohtii.

Helsingin EM-kisat jäivät viimeisiksi arvokisoiksi. Pirhonen suuntasi opiskelijavaihtoon Malesiaan, mitä hän oli hieman jo pantannut uimahyppyjen takia. Oma kilpaura tuli päätökseen.

Seuran kehittämistä takana jo 13 vuotta

Uimahypyt olivat Pirhosella jonkin aikaa tauolla. Sitten hän alkoi valmentamaan Vantaan Uimareissa, mutta vuonna 2004 hän lähti vuodeksi Berliiniin kauppakorkeakoulun opiskelijavaihtoon.

Helsinkiin vuonna 1998 perustettu Uimahyppyseura Tiirat etsi toiminnanjohtajaa ja Pirhonen tarttui tehtävään vuonna 2007. Hän pääsi kehittämään seuraa nykyiseksi lajin suurseuraksi.

– Olihan se aika erilainen seura silloin. Hyppääjiä oli kyllä kohtuullisesti, vaikka ovathan määrät tässä nousseet. Harjoitusvuorojen ja kilparyhmien määrät ovat kuitenkin moninkertaistuneet ja toiminnan muoto on muuttunut ihan erilaiseksi, nyt siellä on maajoukkueurheilijoita, jotka treenaavat 8–9 kertaa viikossa, nykyään valmennuspäällikkönä toimiva Pirhonen kertaa.

Laji on pitänyt hänet kiireisenä tähän päivään asti. Kansainväliset tuomaritehtävät ovat olleet yksi osa uimahyppyjen parissa. Ensimmäiset olivat vuoden 2012 nuorten MM-kilpailut Australiassa, joita on seurannut muun muassa useat EM-kilpailujen tuomaritehtävät. Vuoden 2010 Helsingin nuorten EM-kilpailuissa Pirhonen toimi uimahyppyjen lajivastaavana:

– Nehän vietiin ihan kunnialla läpi, mutta olihan se hyvä oppimisprosessi, kun olimme kaikki aika nuoria, eikä oltu järjestetty tällaista kisaa.

Voisiko Suomessa vielä joskus olla kesän 2000 EM-tapahtumaa vastaava kisa?

– No miksi ei, onhan niissä tosi paljon organisoitavaa. En tosin ole varma vaaditaanko EM-kisoihin jo enemmän lautoja, kuin nykyiset kahdet, mitä Mäkelänrinteessä on. En tiedä myönnettäisiinkö kisoja enää näihin olosuhteisiin, Pirhonen miettii.