SM-perjantaina nähtiin uskomaton loppuhuipennus viestiuinnissa - vain sadasosan erolla voitto Simmikselle

#UINTI 1.7.2022

Viestissä korkeimmalle korokkeelle lopulta nousi Helsingfors Simsällskapin miehet. (keskellä)

Perjantain finaalijaksossa nähtiin heti ensimmäisessä lajissa hurja taistelu, kun 200 metrin vapaauinnissa loppuun saakka voitosta taisteli Cetuksen Luukas Vainio ja lopulta viimeisellä 50:llä metrillä ratkaisevan eron ottanut KemTun Ronny Brännkärr. Toisen kultansa jo näissä SM-kisoissa napannut Brännkärr vei kultamitalin ajalla 1.51,30.

“Aika ei ehkä ollut se paras mahdollinen, mutta voitto on aina voitto”, voittaja kommentoi aikaansa.

“Hienoa on täällä uudessa kotihallissa uida, kun on kannustajia paikalla!”

Heti perään illan toisessakin lajissa nähtiin hurjan tiukka taisto, kun Jyväskylän Aallon Martta Ruuska ja Simmiksen Laura Lahtinen taistelivat 200 metrin rintauinnin finaalissa.

“Kulki uinti tosi hyvin, vaikea kausi ollut ja selkeästi kauden paras yli kahdella sekunnilla. Oli ensimmäinen kerta kun päästiin Laurankin kanssa kunnolla kisaamaan”, reilun puoli sekuntia voittaja Lahtiselle hävinnyt Ruuska sanoi hymyillen.

Lahtisen voitto irtosi ajalla 2,28.92 ja Ruuskan hopea ajalla 2,29.56

Kuuntele Ruuskan kommentit videolta.

Tiukkoja taisteluita niin miehissä, naisissa kun viestissäkin

Miesten 50 metrin perhosuinnissa aamun alkuerissä täysin saman ajan uineet Simmiksen Niko Mäkelä ja Vandersin Kalle Mäkinen taistelivat voitosta tiukasti loppuun asti. Mäkinen ui niin ikään eilen “tasapelin”, kun he veivät yhdessä kultaa 50 metrin vapaauinnissa Cetuksen Miikka Ruohoniemen kanssa samalla ajalla 22.93. Tällä kertaa Mäkinen ei antanut saman tapahtua vaan nappasi kultaisen mitalin yksin ennen Mäkelää ajalla 24.27.

Jyväskylän Aallon juhlaa nähtiin naisten 50 metrin vapaauinnissa kun Mimosa Jallow vei kultaa ennen seurakaveri Mia Penttiä. Jallow vei mestaruuden lähes puolen sekunnin erolla kun kello pysähtyi aikaan 25.61.

Illan loppuhuipennus nähtiin aivan viimeisessä lajissa, kun miesten 200 metrin vapaauintiviestissä nähtiin hurjaa draamaa. Cetus Espoon joukkue piti ykköspaikkaa hallussaan lähes koko viestin ajan, kunnes viimeisessä käännöksessä Simmiksen viimeistä osuutta uinut Aleksi Koprinen otti kärkipaikan. Cetus ei antanut periksi vaan Aku Kaila taisteli aivan viimeiseen pisteeseen asti, mutta Simmis vei Suomen mestaruuden vain sekunnin sadasosan turvin ajalla 7,40.70

Koprisen lisäksi Simmiksen voittajajoukkueessa ui Lari Tumanoff, Noah Schmid sekä Lassi Haimi.

SM-uinnit jatkuvat perjantaina Tampereen uintikeskuksessa. Aamujakso alkaa 9:00 ja iltajakso 18:00. Kilpailuja voi seurata livenä Aamulehden verkkosivujen livestriimistä.

Perjantain iltajakson tulokset.

Asiasanat

SM-uinnit SM-kisat