EM-kisojen siirtyminen tuo haasteita urheilijoiden arkeen

#UUTINEN #UINTI 23.3.2020

Veera Kivirinta toivoo hartaasti, että saa kauden vahvan vireensä venytettyä elokuun lopun EM-uinteihin asti. Kuva: Janne Ahonen

Viime perjantaina Euroopan uimaliitto LEN ilmoitti uintiurheilun EM-kilpailujen siirrosta ainakin elokuun lopulle. Kisat piti järjestää Budapestissa 11. toukokuuta alkaen. Nähtäväksi jää, pääsevätkö kilpailut alkamaan uuden aikataulun puitteissa 17. elokuuta.

Uinnissa 13 suomalaista on jo saavuttanut EM-uintien tulosrajan, ja lisää näyttöjä odotettiin Nordic Tourin Helsingin ja Tukholman osakilpailuista, jotka peruttiin puolitoista viikkoa sitten.

Kivirintaa harmittaa vahvan kauden tulevaisuus

EM-uintien siirtyminen oli iso takaisku oululaisuimari Veera Kivirinnalle, joka odotti uransa 11. arvokisoja innolla. Hänellä on EM-uintien B-raja päämatkallaan 50 metrin rintauinnissa. Treeneissä vauhtia on mittailtu ahkerasti, ja kello on kertonut mukavia juttuja.

– Tämä kausi on sujunut aivan mahtavasti tähän asti ja uinti on ollut yhtä lentoa. EM-rajakin tuli niin helposti heti Thaimaan leirin jälkeen helmikuussa, ja muutenkin olen saanut viime kesän jälkeen elämän tasapainoon. EM-raja piti alittaa vasta Helsingin kisoissa, mitkä on nyt peruttu, eli rajan saaminen etuajassa osoittautui tosi arvokkaaksi, se ainakin on taskussa, Kivirinta kertoi.

Koronavirustilanteen aiheuttama poikkeustila iski päälle viikko sitten, kun uimahallit suljettiin. Kivirinta työskentelee Oulun kylpylähotelli Edenissä, ja on saanut viime viikon ajan pidettyä yllä vesituntumaa työpaikan altaassa. Samalla alkoivat pahat aavistelut EM-kisojen kohtalosta.

Nyt edessä on lomautus työpaikalta kylpylän sulkiessa myös ovensa, ja todellisuus ilman uintitreenejä on alkamassa. Oulussa ei ainakaan toistaiseksi ole tehty poikkeuksia kilpauimareiden uimahallin käytön osalta.

– Kyllähän tässä voi hiihtää ja käydä salilla, mutta se, että ote veteen katoaa, on tosi huono juttu. Sinänsä elokuun loppuun on vielä hyvin aikaa, jos EM-kisat silloin uidaan, että täytyy valmentajan (Tommi Pulkkinen) kanssa katsoa, miten sinne rakennetaan kuntoa. Sellaista en ole vielä miettinyt yhtään, Kivirinta jatkaa.

Huhtikuussa 25 vuotta täyttävä uimari painottaa olevansa optimisti ja on varma, että poikkeusoloista päästään yli pian.

– Lähipiirini on kyllä turvassa ja terveinä, siitä ei tarvitse murehtia. Lomautus töistä vähän huolettaa, se ei ole kivaa, mutta ei vaivuta synkkyyteen!

Niko Mäkelällä on kaksijakoiset tunnelmat EM-uintien siirtymisestä. Kuva: Jussi Salminen

Mäkelä saa lisäaikaa kauden pääkisaan

Riihimäkeläinen suomenennätysuimari Niko Mäkelä näkee EM-kisan siirtymisessä kaksi puolta. A-rajan 50 metrin perhosessa saavuttanut uimari kertoo tilanteen olevan helpottava mutta myös turhauttava.

– Tässä on ollut treenitaukoja, jopa kaksi viikkoa putkeen, sairastelun takia, ja siksi on vaatinut paljon töitä huippukunnon tähtäämiseksi toukokuulle. Eli siinä mielessä nyt tuli lisäaikaa valmistautua pääkisoihin, 21-vuotias Mäkelä sanoi.

– Toisaalta, nyt hypättiin takaisin peruskuntokaudelle, kun olin kovasti odottanut pääseväni happoja nostattaviin treeneihin. Peruskunnon rakentaminen on mielestäni sitä tylsintä treeniä, hän jatkoi.

Mäkelä alkoi valmentajansa Aleksi Rajansuon kanssa epäillä EM-kilpailujen toteutumista jo reilut pari viikkoa sitten, kun tapahtumia alettiin perua meillä ja maailmalla. 

– Terveys edellä kuitenkin mennään, sen olen itsekin oppinut, kun on ollut selän välilevyn pullistumaa ja muita takapakkeja. Siinä mielessä EM-kisan siirtyminen ei tunnu isolta menetykseltä. Harmittaa tietysti paljon niiden puolesta, jotka tähtäävät Tokion olympialaisiin.

Poikkeusolojen myötä Mäkelä on lisännyt ulkoliikuntaa ja allastreenejä korvaavaa monipuolista oheisharjoittelua. Hän kertoo kuuluvansa astman myötä riskiryhmään koronaviruksen kannalta, mutta ei ota liian suurta stressiä ulkona liikkumisesta, kunhan välttää turhia kontakteja.

Perhosuinti on edelleen Mäkelän päälaji, ja satasesta rakennetaan nyt yhtä vahvaa kuin sprinttimatkasta, eli 50-metrisestä. Selkäuinti tulee harjoittelussa vahvana kakkosena, varsinkin siitä lähtien, kun Mäkelä vuonna 2018 ui 50 metrin selkäuinnissa Suomen ennätyksen. Aikuisten arvokisoissa riihimäkeläinen on edustanut jo kolmesti.

EM-uintien aikarajanäytöt

Anton Herrala: C 50 m VU 22,43
Ida Hulkko: A 50 m RU 30,66
Mimosa Jallow: A 50 m SU 27,96
Tapio Junninen: C 200 m RU 2.13,12
Veera Kivirinta: B 50 RU 31,23
Silja Känsäkoski: C 100 m RU 1.08,98
Laura Lahtinen: A 200 m RU 2.26,89
Jenna Laukkanen: A 100 m RU 1.07,78
Ari-Pekka Liukkonen: A 50 m VU 22,06
Matti Mattsson: A 200 m RU 2.10,30
Niko Mäkelä: A 50 m PU 23,77
Riku Pöytäkivi: A 50 m PU 23,66
Fanny Teijonsalo: C 50 m SU 28,65

Asiasanat

EM-kilpailut