Arena kumppaniksi Helsinki Swim Meetille!

#UUTINEN 30.1.2019

Uintivarustevalmistaja Arena on uuden Helsinki Swim Meet -kisan nimisponsori. Kansainvälinen Arena Helsinki Swim Meet kisataan huhtikuun alussa Helsingissä.

Uimaliitto ja Arena ovat sopineet kaksivuotisesta kumppanuudesta Helsinki Swim Meet -kilpailuille. Kumppanuuden myötä kilpailu käydään nimellä Arena Helsinki Swim Meet 1.–2. huhtikuuta Helsingin Mäkelänrinteessä. Kisoihin odotetaan mukaan kansainvälisiä kärkiuimareita ja palkintopotti on 25 tuhatta euroa.

– Tuemme mielellämme tätä uutta kilpailusarjaa ja meistä on tärkeää, että Suomen junioriuimarit pääsevät lähelle kansainvälisiä kärkiuimareita tällaisen kisan kautta, kertoo Arenan maahantuoja Vandernet Oy:n edustaja Mikko Honkanen.

Arena Helsinki Swim Meet on ensimmäinen osakilpailu uudessa Nordic Swim Tour -sarjassa, joka jatkuu Helsingin jälkeen Bergenissä ja Tukholmassa. Eurosport televisioi kilpailut ympäri maailman.

– Arena on kansainvälisesti johtava uintivarustemerkki, ja siksi on tärkeää myös olla mukana näin korkean profiilin tapahtumissa, Honkanen jatkaa.


Seuraa Arena Helsinki Swim Meetiä Facebookissa ja Instagramissa!

Tule mukaan vapaaehtoiseksi!

Lue lisää: www.helsinkimeet.fi

 

Asiasanat

Kumppanit