Jallow ylsi kauden parhaaseen aikaan 100 metrin selkäuinnissa Helsingissä

#UUTINEN #UINTI 23.4.2021

Mimosa Jallow voitti 100 metrin selkäuinnin ja 50 metrin perhosuinnin finaalin perjantaina.

Naisten 100 metrin selkäuinti huipentui perjantai-iltana käytyyn finaaliin, jossa katseet kohdistuivat erityisesti Mimosa Jallowin suoritukseen. Alkuerät voittaneen Jallowin rinnalla kisasivat muun muassa hyvin alkuerissä esiintynyt Fanny Teijonsalo ja kolmanneksi alkuerissä tullut Itävallan Caroline Pilhatsch.

Jallow kauhoi kisassa selvään voittoon kauden kärkiajallaan 1:00.61. Teijonsalo ui finaalissa toiseksi ajalla 1:02.42, kolmanneksi tuli Pilhatsch ajalla 1:02.52. 50 metrin perhosuinnissa Jallow otti voiton ajalla 26.57 ja jätti taakse Unkarin Katinka Hosszún.

– Satanen selkää meni paljon paremmin kuin odotin ja myös perhonen meni pitkästä aikaa tosi hyvin, Jallow totesi.

Jallow on myös innoissaan tulevista EM-kisoista, jotka kisataan 17.–23. toukokuuta Unkarissa, Budapestissa.

– Tosi hyvillä fiiliksillä tästä EM-kisoihin, joissa odotan 100 selkäuintia paljon. On jo monta vuotta ollut sellainen fiilis, että ajasta pystyy lohkaista paljon pois. Nyt on saanut perussuorituksen tosi hyvälle tasolle ja odotan paljon niitä kisoja, Jallow kertoo.

Martta Ruuska alitti Tokion olympialaisten B-rajan naisten 200 metrin rintauinnin finaalissa

Swimming Jyväskylän Martta Ruuska jatkoi 200 metrin rintauinnissa erinomaisia otteitaan ja sijoittui toiseksi ajalla 2:28.04, joka alittaa samalla Tokion olympialaisten B-rajan. Ruuska teki oman ennätyksen jo aamun alkuerissä, kun hän pysäytti kellon aikaan 2:29.99.

Finaalin voittoon ui unkarilainen Eszter Békési, jonka voittoaika oli finaalissa 2:27.54. Finaalin kolmas oli Jenna Laukkanen ajalla 2:30.26.

Katso kaikki perjantain finaalien tulokset: https://www.livetiming.fi/results.php?cid=5800&session=4

Kirjoittaja: Akseli Lautiainen

Kirjoittaja on Laajasalon opiston urheilujournalismin opiskelija. Uimaliitto tekee yhteistyötä Laajasalon opiston kanssa.

Asiasanat

Helsinki Swim Meet

Lisää vastaavia uutisia