Hulkko, Laukkanen ja Mäkelä innolla Helsinki Swim Meetin avauspäivään

#UUTINEN 21.4.2021

Ida Hulkko ui 100 metrin rintauinnissa pitkän radan Suomen ennätyksen huhtikuun alussa.

Helsinki Swim Meetissä on torstaina luvassa naisten 100 metrin rintauinti, jossa suomalaisuimareista suurennuslasin alla ovat Ida Hulkko ja Jenna Laukkanen.

Tokion olympialaisten A-rajan alittanut ja jo huhtikuun alussa matkalla pitkän radan Suomen ennätyksen (1:06.88) uusiksi laittanut Hulkko lähtee altaaseen hienoisena ennakkosuosikkina. Suomen kansainvälisiin kisoihin Hulkko lähtee iloisella mielellä.

– Ihan mahtavaa päästä pitkästä aikaa kotimaan kisoihin. Huikeeta päästä kisaamaan ja mahtava päästä tänne Helsingin halliin, ihan viimeisen päälle kisaolosuhteet, Hulkko kertoo.

Myös Laukkanen on odottavalla mielellä.

– Tosi odottava fiilis, tuntuu, että vasta kisattiin ja nyt taas pääsee altaaseen. Mukavaa, että saa vähän rutiinia lisää tähän kisaamiseen, Laukkanen kertoo fiiliksistään keskiviikon harjoituspäivän jälkeen.

Torstaina luvassa on myös 50 metrin perhosuinti, jossa suomalaisista mielenkiinto kohdistuu Niko Mäkelään. Mäkelä ylsi ennätykseensä 23.74 joulukuussa, ja tämän vuoden puolella kello pysähtyi aikaan 24.68 on kuukausi sitten Jyväskylän Oskarin Uinneissa.

– Keskitytään ennen kaikkea tekniikkaan ja pyritään tekemään teknisesti hyviä suorituksia, Mäkelä summaa tavoitteitaan Swim Meetiin.

Katso finaalit suorana lähetyksenä TV5-kanavalta tai Discovery+-palvelusta torstaina kello 18–20!

Alkukilpailut kello 10.00–12.00
Loppukilpailut kello 18.00–20.00

Lajikohtaiset osallistujaluettelot: https://www.livetiming.fi/program.php?cid=5800&session=1

Liveseuranta: https://www.livetiming.fi/live.php?cid=5800&session=1

Tulokset: https://www.livetiming.fi/results.php?cid=5800&session=1

Kirjoittaja: Valtteri Moisio

Kirjoittaja on Laajasalon opiston urheilujournalismin opiskelija. Uimaliitto tekee yhteistyötä Laajasalon opiston kanssa

Asiasanat

Helsinki Swim Meet

Lisää vastaavia uutisia