Viisi suomalaista mukana Kiovan EM-uimahypyissä

#UUTINEN #UIMAHYPYT 6.8.2019

Uimahyppykausi saa huipennuksensa vasta tällä viikolla, kun maanantaina alkaneet EM-kilpailut Kiovassa on kisattu. Heinäkuussa Etelä-Koreassa käydyt MM-kilpailut eivät ole paljoakaan vaikuttaneet EM-kisojen osallistujamääriin. Miesten puolella Kiovassa nähdään massiivisiakin lajeja yli 30 osallistujalla, naisten puolella on hieman väljempää.

Junttila avaa kisat keskiviikkona

Suomesta Kiovaan lähti viiden hyppääjän joukkue. Gwangjun MM-kisoissakin edustanut naiskolmikko Lauren Hallaselkä, Nea Immonen ja Roosa Kanerva ovat mukana. Juho Junttila hyppäsi heinäkuussa myös Napolin universiadeissa ja Jouni Kallunki ottaa osaa EM-kisoihin yhden välivuoden jälkeen, kesällä 2017 kisattiin Euroopan mestaruuksista myös Kiovassa.

Suomalaiset saapuivat Ukrainaan lauantaina ja ovat jo ottaneet tuntumaa tutun Liko-areenan laudoille. Kerroshypyissä sinivalkoisia ei nähdä. Nea Immonen on ainoa debytantti EM-tasolla. Viime kesän EM-kisoista Edinburghista suomalaisten parhaana saavutuksena on Roosa Kanervan 14. sija yhdellä metrillä.

Suomalaisten osalta kisat alkavat keskiviikkona miesten yhden metrin ponnahduslaudalla Juho Junttilan toimesta.

Suomalaislajit EM-kisasivulla 

Tulospalvelu: kyiv2019.org 

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Asiasanat

EM-kilpailut

Lisää vastaavia uutisia