Naisten SM-mitalistit EM-finaalitason pisteillä

#UUTINEN #UIMAHYPYT 24.5.2019

Uimahyppyjen SM-kilpailut alkoivat perjantaina Helsingin Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. Avauspäivän parasta antia oli naisten metrin ponnahduslaudan kisa, jossa käytiin todella tasainen taistelu SM-mitaleista. Vaikka Vantaa Divingin Roosa Kanerva joutui jättämään kisan loukkaantumisen vuoksi väliin, nähtiin Mäkelänrinteen hyppyaltaalla todella tasokas kärkitrio. Suomen mestariksi ponnisti Tiirojen Lauren Hallaselkä ennätyspisteillään 237,35. 

– Olen tyytyväinen pisteisiin, vaikka ulospäin puolitoista, ja eteenpäin kaksi ja puoli olisi voinut mennä vähän paremmin, mutta ne hypyt oli ihan siistejä silti, Hallaselkä kommentoi.

Hän peittosi Suomen mestaruutta puolustaneen seuratoverinsa Anni Paloheimon tasan kolmella pisteellä. Paloheimo hyppäsi lähes kauden parhaansa, molemmat saavuttivat aikuisten MM-kisojen B-rajan. SM-pronssilla palkittiin Vantaa Divingin Nea Immonen tuloksella 230,95.

– Se oli parilla pisteellä kauden paras tulos. Hyvä siihen nähden, että tänä keväänä on ollut tosi paljon kisoja, kun olen viimeistä vuotta nuorissa ja samalla keskitytään jo aikuisten kisoihin, Immonen tuumi. MM-kisojen B-raja jäi hänellä vain reilun 1,5 pisteen päähän.

Naisten mitalikolmikon tasoa kuvaa se, että viime kesän Edinburghin EM-finaaliin vaadittin 217,35 pistettä, eli koko kolmikko ylitti tämän riman reilusti. Helsingin SM-kisoihin on kutsuttu kansainvälinen tuomaripaneeli, jotta kisojen tulokset ovat arvokilpailuiden kannalta näyttökelpoisia.

Junttila kirkasti viime kesän hopean kullaksi

Miesten metrin kisassa ei ylletty aivan yhtä korkealle tasolle. Tiirojen Juho Junttila vei mestaruuden pistein 320,25, ja MM-raja jäi reilun 20 pisteen päähän. Hopeaa sai mestaruutta puolustanut Aboa Watersportsin Jouni Kallunki noin 15 pistettä Junttilan jäljessä. Pronssia otti Aboa Watersportsin Heikki Mäkikallio pistein 258,25.

Joukkuelajin voitti Jouni Kallunki ja Vantaa Divingin Ronja Rundgren. Naisten kolmen metrin parihyppyjen mestareiksi kruunattiin puolestaan Tiirojen pari Hallaselkä-Paloheimo.

SM-kisat jatkuvat Mäkelänrinteessä lauantaina klo 10.00. Silloin ohjelmassa on muun muassa kolmen metrin ponnahduslauta.

Tulospalvelu 

LIVE-tulospalvelu 

Lauantai 25.5.
8:30 - 10:00 Harjoittelu
10:00 - 10:10 Seka, krs parihypyt
10:25 - 10:50 Naiset, 3 metriä
11:05 - 11:35 Miehet, 3 metriä
11:50 - 12:05 Miehet ja naiset, kerrokset parihypyt

Sunnuntai 26.5.
9:00 - 10:30 Harjoittelu
10:30 - 10:40 Seka, 3m parihypyt
10:55 - 11:50 Miehet ja Naiset, kerrokset

Asiasanat

SM-kilpailut

Lisää vastaavia uutisia