Suomalaisuimarit jahtaavat olympiarajoja Oulun GP-kisoissa

#UUTINEN #UINTI 12.11.2020

Oulun GP toimii Liukkoselle myös hyvänä valmistavana kilpailuna maajoukkueen kutsukilpailuja varten.

Suomen kärkiuimarit kisaavat lauantaina ja sunnuntaina 14.–15. marraskuuta Grand Prix -kilpailuissa Oulun Raksilan uimahallissa pitkällä radalla. Tapahtuma on FINA:n hyväksymä näyttökilpailu. GP-uinnit järjestää Oulun Uinti.

Tokion olympialaisten aikarajoja Oulussa jahtaavat muun muassa Cetuksen Ari-Pekka Liukkonen, Kampuksen Plaanin Mimosa Jallow sekä HSS:n Laura Lahtinen.

Liukkonen tavoittelee Oulussa 50 metrin vapaauinnin A-rajaa 22.01. Liukkosen tämänhetkinen tilastoaika olympialaisiin on 22.06. Liukkonen korostaa lähdön tärkeyttä uinnissaan.

– Kyse on ennen kaikkea startin vauhdin säilyttämisestä. Oma vahvuuteni on uinnissa ja startista pitää siis päästä nopeasti pintaan ja mahdollisimman korkealle uimaan, Liukkonen kommentoi.

Oulun GP toimii Liukkoselle myös hyvänä valmistavana kilpailuna itsenäisyyspäivänä Mäkelänrinteessä uitavia maajoukkueen kutsukilpailuja varten.

– Minulla on hyvä treenijakso takana ja nyt olen viimeiset pari päivää vähän keventänyt harjoittelua. Oulussa saan paljon startteja, mikä on tärkeää, koska viimeisen vuoden aikana pitkällä radalla on tullut vain muutamia startteja, Liukkonen jatkaa.

Vapaauinnissa Liukkosta kirittää muun muassa TaTU Tampereen Anton Herrala, jonka tilastoaika olympialaisiin on 22.43.

Jallow’n tähtäimessä on 100 metrin selkäuinnin Tokion A-raja 1:00.25. Jallow’n paras olympialaisten rankingaika matkalla on 1:00.95, jonka hän ui vuoden 2019 huhtikuussa Helsinki Swim Meetissä.

– Minulla on hyvä fiilis kropassa ja tarkoituksena on, että Oulussa pystyn jo menemään hyvää kisavauhtia. Ensimmäisen 50 metrin pitää tulla riittävällä vauhdilla. Olen saanut varmuutta jälkimmäiselle 50 metrille ja uskon, että se tulee kyllä, kunhan alku lähtee hyvin, Jallow kertoo.

Lahtisen tavoitteena ovat 200 perhosuinnin sekä 200 rintauinnin Tokion rajat. Lahtinen on uinut näyttökisoissa 200 perhosen aikaan 2:10.39 ja A-raja olympialaisiin on 2:08.43. Rintauinnissa Lahtisen rankingaika on viime vuonna uitu 2:26.89 ja A-raja Tokioon on 2:25.52.

Ensimmäisenä suomalaisuimarina Tokion olympiakisojen rajan alittanut Matti Mattsson on myös mukana Oulun GP-kilpailuissa. Mattsson alitti 200 metrin rintauinnin rajan Tukholman Swim Openissa huhtikuussa ajalla 2:10.30.

200 metrin sekauinnissa Swimming Jyväskylän Teemu Vuorela jahtaa kivikovaa Tokion A-rajaa 1:59.67. Vuorelan tämänhetkinen tilastoaika on 2:02.01.

Oulun GP-kisoissa ratkaistaan myös sprinttiviestien Suomen mestaruudet. Lauantaina naiset kisaavat 4x50 metrin vapaauinnin ja miehet 4x50 metrin sekauinnin mestaruudesta. Sunnuntaina naiset puolestaan kisaavat sekauinnissa ja miehet vapaauinnissa viesteissään.

Oulussa kilpailee yhteensä 294 osallistujaa 40 seurasta.

 

GP-uintien osallistujalistan näet täältä. Voit seurata kisoja Live Timingista. Kisojen tuoreimmat kohokohdat löydät myös Uimaliiton Twitteristä.

Tapahtumassa ei ole yleisöä. Median edustajille on oma rajattu alueensa. Tapahtumassa noudatetaan maskisuositusta.

Lisätietoja ja median ilmoittautumiset:

Jari Lamminaho
markkinointi- ja viestintäjohtaja
p. 040 771 2887
jari.lamminaho@uimaliitto.fi

Lotta Lybeck
viestintä- ja markkinointikoordinaattori
p. 050 305 2179
lotta.lybeck@uimaliitto.fi

Asiasanat

Grand Prix