Speedo Helsinki Swim Meet saatiin päätökseen keskiviikkona

#UUTINEN #UINTI 6.4.2022

TaTu Tampereen rintauintikolmikko juhli kolmoisvoittoa 50 metrillä. Kuva: Valtteri Moisio

Mäkelänrinteen altaassa nähtiin toista päivää putkeen hienoja suorituksia suomalaisuimareilta.

Naisten 50 metrin rintauinnissa nähtiin TaTu Tampereen juhlaa, kun kolmikko Ida Hulkko, Veera Kivirinta ja Anniina Murto nappasi palkintopallisijat. Hulkko tuli maaliin ensimmäisenä vain neljä sadasosaa ennen Kivirintaa ajalla 31.51.

– Yllättävän hyvältä tuntui varsinkin, kun tuo eilinen satanen oli niin huono. Huomaa, että sentään pystyy 50 metriä uimaan, kun kaksi ja puoli viikkoa sitten oli vielä korona, toisena maaliin tullut syntymäpäiväsankari Kivirinta tuumasi.

Hulkko ja Kivirinta avasivat myös treenaamistaan ja sitä mitä he tuovat toisille päivittäiseen tekemiseen uimahallilla.

– Aikaisemmin joutui aika yksin puurtamaan, niin kyllä Veera on vaikuttanut siihen, ettei ainakaan tylsää tule. Vaikka tulisi treeneissä turpaan, niin voi hyvällä mielellä vitsailla ja lähteä saunomaan, Hulkko kertoi.

Miesten 50 metrin selkäuinnin A-finaalin voittajaksi ui Simmistä edustava Niki Karlsson ajalla 26,70. Karlsson nappasi voiton ennen Ruotsin Gustav Henrikseniä ja kolmanneksi tullutta Cetuksen Eetu Ylitaloa. Karlsson oli tyytyväinen voittoon sekä aikaansa. Eilisen toisen sijan tuoma harmitus vaihtui hymyyn tämän illan voiton myötä.

– Uinti tuntui hyvältä ja lataus oli kohdallaan. Toivottavasti tulevana viikonloppuna Tukholmassa menee vähän kovempaa. Jäin hiukan ennätyksestä, mutta oli todella kiva kilpailla pitkästä aikaa kovatasoisessa kilpailussa ja kaivaa voitto eilisen tappion jälkeen. Loppukautta ajatellen uskon, että hyvä tästä tulee, Karlsson sanoi.

Porin Uimaseuran olympiauimari Matti Mattsson nappasi odotetusti voiton myös 100 metrin rintauinnissa. Samanlaista jännitysnäytelmää verrattuna eiliseen 200 metrin kisaan ei nähty vaan Mattsson vei finaalin lähes 2 sekunnin erolla ennen TaTu Tampereen Olli Kokkoa.

Keskiviikkona Mattssonilla oli muutakin ilon aihetta, kun hän vastaanotti Uimaliiton toimesta jaettavan Kirikello -palkinnon. Palkinto jaetaan vuoden suomalaisuimarille.

Yllätysvoittaja saatiin miesten 50 metrin vapaauinnissa, kun Norjan Nicholas Lia vei voiton ajalla 22,29. Ajalla 22,72 toiseksi tuli Algerian Oussama Sahnoune, kun saman matkan EM-kultaa viime vuonna voittanut Ari-Pekka Liukkonen ui kolmanneksi ajalla 22,85.


Aamun B-alkuerissä nähtiin myös yksi kilpailurajan alitus, kun Edith Ervasti alitti 200 metrin perhosuinnissa EYOF-kilpailuiden A-rajan ajalla 2.22,67 ollen alkuerien neljäs.