Pirjo Suopela nauttii uimisesta ja kilpailemisesta Masterseissa

#UUTINEN #UINTI 21.10.2021

Kampuksen Plaania edustava Pirjo Suopela lähtee innolla tuleviin kilpailuihin.

Kuopiossa kilpaillaan tulevana viikonloppuna 22.–24. lokakuuta Mastersmerstaruusuinneissa. Yksi mestaruuskilpailuihin osallistuvista uimareista on Pirjo Suopela, joka kisaa I-sarjassa (65–69v) 800 metrin vapaauinnissa.

66-vuotias Suopela aloitti uinnin harrastamisen jo lapsena. Kampuksen Plaania edustava uimari lähtee innolla tuleviin kilpailuihin.

– Nautiskellen ja positiivisin mielin lähdetään kisoihin. Teen sen minkä pystyn ja en jää suremaan, jos jokin menee huonosti. Kisaan Masterseissa vain yksi tai kaksi kertaa vuodessa ja nautin nyt, että on syy matkustaa Kuopioon, Suopela kertoo. 

Uinnin avulla tavoitteena pysyä sairauksista erossa

Lapsuuden kesiä Suopela vietti Päijänteellä ja siellä hän ui paljon. Lapsuudessaan hän liittyi silloiseen Jyväskylän Uimaseuraan, mutta monet muut harrastukset veivät lopulta voiton.

Lääkärin suosituksesta Suopela aloitti uinnin 2000-luvun alkupuolella uudestaan, jotta hän saisi pidettyä kropan hyvässä kunnossa ja itsensä terveenä. Monia leikkauksia elämänsä aikana kokenut Suopela on myös kuntouttanut itseään uinnin avulla, sillä vesi antaa hyvän vastuksen.

– Jossain vaiheessa muut uintikaverit sanoivat minun uivan kovaa ja käskivät kisaamaan. Siitä se sitten lähti. Vuonna 2013 uin Ui Kesäksi Kuntoon -kampanjassa yli 120 kilometriä. Uinnin harrastaminen pitää elämääni järjestyksessä.

Kerrostalossa asuminen lisää uinteja kesäisin

Tällä hetkellä Suopela treenaa viikossa kaksi tai kolme kertaa. Aiemmin hän ui säännöllisesti joka toinen päivä, mutta varsinkin pitkissä harjoituksissa tiheä harjoitustahti näkyi väsymisenä. Suopela kokee olevansa nopeampi uimari, kun hän lepää useammin ja paremmin.

– Vesi on mieluinen elementti minulle. Se on täysin eri asia käydä uimassa ja saada se liikunta tehtyä siellä altaassa, kuin kävisin esimerkiksi kuntosalilla. Uimisessa tulee hyvä hapenottokyky ja se on kova laji, Suopela avaa.

Vuoden ympäri uiva Suopela tykkää uida myös avovesissä, ja kesällä hän saattaa uida parhaimmillaan jopa kaksi kertaa päivässä. 

Kerrostalossa asuvan Suopelan pihalta löytyvä uimaranta mahdollistaa nimittäin uimisen nopeasti ja helposti. Kesäisin pitkien matkojen uinnit kuuluvat suunnitelmaan, sillä Suopela kuuluu triathlon-porukkaan.

– Toisen lapseni perheessä kaikki lapset harrastavat uintia ja on todella kiva, että meillä on yhteinen harrastus, Suopela kertoo.

Uinnin harrastamisesta Suopela ei aio eläköityä

Suopelan mielestä on tärkeää, että tasa-arvoisuus näkyy urheilussa esimerkiksi niin, että voi kilpailla minkä ikäisenä haluaa.

– Jos uisin muuten vain, niin en kokisi haastavani itseäni samalla tavalla. Kun kilpailut ovat tulossa, niin se motivoi entisestään. Voin vähän jopa leveillä, että olen näin hyvässä kunnossa tämän ikäisenä. Moni motivoituu muista syistä, mutta minä siitä, että pystyn kisaamaan Masterseissa. On ollut ihanaa, että tästä on tullut mukaan joitakin kavereita ja meidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että ura jatkuu tällä iällä. Olen saanut vävynikin miettimään sitä, että voisiko hänkin haluta kilpailla, Suopela sanoo.

Tulevaisuudessa Suopela toivoo pystyvänsä jatkaa uinnin harrastamista mahdollisimman pitkään. Koskaan ei voi tietää, mitä terveyshuolia voi ikääntyessä kohdata, mutta mitään lopettamissuunnitelmia hänellä ei ole.

– Tästä en aio jäädä eläkkeelle. Olen suositellut ja saanut uusia ihmisiä altaaseen. Kaikki eivät ui, vaan osa harrastaa esimerkiksi vesijuoksua, Suopela kertoo.

Suopela antaa mielellään perusvinkkejä sellaiselle henkilölle, joka haluaa aloittaa uinnin aikuisiällä. Ensiksi kannattaa hänen mukaansa etsiä jokin oman alueen seura ja liittyä harrasteryhmään. Suopelan mukaan olisi hyvä, jos joku pystyisi arvioimaan tekniikkaa, jotta sitä voi kehittää arvion myötä.

– Perustekniikan opettelulla pärjää hyvin ja siitä on hyötyä. Uinti on kuitenkin teknistä ja se on hyvä pitää mielessä. Olen ylpeä siitä, että olen saanut jo monet vesiliikunnan pariin ja kuullut kuinka ihanaa se on ollut, Suopela iloitsee.

Asiasanat

Masters