Suomalaisille 18 MM-mitalia Gwangjun masters-kisoista

#TARINA #UINTI 19.8.2019

Mastersien MM-kilpailut päättyivät sunnuntaina Etelä-Korean Gwangjussa. Suomalaisten menestys oli mairittelevaa, kun peräti 18 MM-mitalia kirjattiin sinivalkoisiin nimiin. Uinnissa kuusi uimaria toi yhteensä 17 mitalia ja uimahypyissä saaliina oli yksi mitali. Yhteensä kahdeksan kultaa, viisi hopeaa ja viisi pronssia.

Mastersien MM-uintien loppumetreillä saatiin vielä yksi uusi suomalainen maailmanmestari, kun Johanna Kara ui 50-54-vuotiaiden 200 metrin rintauinnissa tiukan kisan voittoon vajaan neljän kymmenyksen turvin.

– Uinti oli koko ajan vahvaa ja liukuvaa ja voimat riittivät hyvin. Jaksoin painaa viimeisen 50 metriä vielä todella hyvin ja tiukassa kisassa menin japanilaisen (Tomomi Miyazono) ohi lopussa. Ensimmäinen MM-kultani, ihan mahtavaa! Olen kiertänyt EM- ja MM-kisoja jo 16 vuotta, Kara tuuletteli.

Hän sijoittui Gwangjussa kaikilla viidellä allasmatkallaan kärkikahdeksikkoon ja oli avoveden kolmella kilometrillä 14:s.

Kisojen päätöspäivänä myös Janne Virtanen kellotti kärkiajan. 55-59-vuotiaiden sarjassa 50 metrin selkäuintikulta lähti Virtasen mukaan Pohjoismaiden ennätysajalla 31,13. Virtasen nousujohteinen kisa sai näin komean kruunun, kun tilillä oli jo hopea ja kaksi pronssia.

Anu Ilander ja Juha Iivonen täydensivät suomalaisten sunnuntaita 50 metrin matkojen pronssimitaleillaan. 

Ainoa suomalainen uimahyppääjä, Härvelin Kaisa Sainio nappasi pronssia kisojen kolmannessa lajissaan, kerroshypyissä. 40-44-vuotiaiden ponnahduslaudoilla hän sijoittui viidenneksi.

Kolmen parhaan lisäksi Gwangjussa muistomitalin saivat sijoille 4-6 sijoittuneet, ja he olivat mukana myös mitaliseremonioissa. Kuuden parhaan joukkoon ylsi melkoinen joukko suomalaisuimareita, katso tulokset alta.

Suvi Pulkkisen saldo MM-uinneista oli komeat neljä mestaruutta ennätysajoin.

Suvi Pulkkinen mitali- ja ennätyskuningatar

Komeimman tulosliuskan altaasta keräsi Hämeenlinnan Uimaseuran Suvi Pulkkinen, yksi viidestä suomalaisesta maailmanmestarista. Hän voitti kaikilla neljällä 50 metrin matkallaan MM-kultaa. Taululle tärähti aina myös vähintään Pohjoismaiden ennätysaika, kahdesti myös MM-kisaennätys ja perhosuinnissa myös mastersien Euroopan ennätys.

– Avauslajissa 50 metrin perhosessa osasin odottaa kovaa aikaa, siinä on tänä vuonna loksahtanut tekniikka kohdilleen ja se on lähtenyt kulkemaan, reilu ennätys tulostaululla komeilikin ja samalla ensimmäinen maailmanmestaruuteni, Pulkkinen iloitsi.

Hän lähti Etelä-Koreaan voittajan asenteella, sillä hän oli saanut harjoitella hyvän treenikauden uuden valmentajan respeteillä. Hyvin sujuneet herkistelytkin antoivat aimo annoksen itseluottamusta kisoihin, ja nappiin mennyt ensimmäinen laji vain vahvisti sitä.

– Vapaauinnin aika oli ehkä jopa pienoinen pettymys, jos nyt oma ennätys voi olla pettymys, mestaruus siinä oli taas yllätys. Uinti ei teknisesti tuntunut siltä miltä treeneissä parhaillaan on tuntunut ja startti oli todella huono. Potentiaalia olisi vielä kovempaan, hän kuitenkin ruoti.

Pari välipäivää tuli kisapaikalla tarpeeseen, sillä päätöspäivälle oli keskityttävä peräti kahdelle matkalle.

– Olihan se sunnuntai rankka, mutta ehkä enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Ensin selkäuinti oli koko kisojen suurin yllätys, sekä mestaruus, että aika. Sekunnilla oma ennätys, siis tässä iässä, päivitteli 31-vuotias Pulkkinen.

– Rintauinnista odotin hiukan kovempaa aikaa, 44 metriin asti uinti oli ennätysvauhdissa, mutta sitten iski nakit ja loppu olikin taistelua.

Pulkkinen, kuten muutkin suomalaiset, ylistivät korealaisten järjestelytaitoja ja avuliaisuutta. 

– Masters-kisoissa on aina ihan mahtava henki ja meininki, ei voi olla viihtymättä. Ja vielä kun tällä iällä voi ottaa näinkin isoja kehitysharppauksia, Pulkkinen päätti.

Tulospalvelu: wmc2019.microplustiming.com 

Kisasivut: www.fina-gwangju2019.com 

Suomalaistulokset ja ennätykset

UINTI

Anu Ilander 50-54 HSS
50 m VU 7) 30.67
50 m SU 6) 36.42
100 m SU 5) 1:19.55
50 m RU 3) 38.74
100 m RU 1) 1:25.60

Johanna Kara 50-54 Cetus
100 m SU 6) 1:22.83
200 m SU 8) 3:01.08
50 m RU 6) 40.16
100 m RU 5) 1:29.33
200 m RU 1) 3:10.92

Tuija Lönnrot 55-59 HSS
50 m SU 16) 52.33
50 m RU 21) 54.62
50 m PU NT
100 m PU 5) 1:56.37
200 m SKU DNS
400 m SKU DNS

Kaarina Markkula 65-69 Cetus
50 m VU 6) 38.71
100 m VU 7) 1:28.67
200 m VU 6) 3:12.63
400 m VU 4) 6:45.59 SE
50 m PU 6) 46.27

Hanna Mustonen 30-34 GP
200 m VU 23) 2:37.62
800 m VU 11) 11:48.95
50 m PU DNS

Suvi Pulkkinen 30-34 HäUS
50 m VU 1) 26.44 SE PE
50 m SU 1) 30.39 CR SE PE 
50 m RU 1) 33.51 SE PE 
50 m PU 1) 27.75 CR SE PE EE

Lotta Rutanen 45-49 HSS
50 m VU 15) 32.45
50 m RU 7) 39.44
100 m RU 9) 1:29.57
200 m RU 8) 3:18.20

Juha Iivonen 60-64 LrU
50 m VU 2) 27.95 SE
50 m SU 3) 33.69 SE PE 
50 m RU 6) 35.96
50 m PU 2) 30.62 SE

Jari Johansson 40-44 LrU
50 m VU 32) 27.16
50 m RU 14) 33.93
50 m PU 39) 30.09

Sami Kähkönen 50-54 Hydra
50 m RU 16) 36.54
100 m RU 19) 1:24.86
200 m RU 19) 3:12.32

Ville Lindfors 40-44 Vanders
50 m VU 21) 26.38
100 m VU 24) 59.40
50 m RU 9) 32.41
50 m PU 14) 27.70
100 m PU 17) 1:06.06 SE

Tuomas Lähdetluoma 30-34 Speedo
50 m VU 13) 25.38
50 m PU 11) 26.90

Lauri Multanen 60-64 TorUS
50 m VU 17) 31.87
100 m VU 16) 1:13.78
200 m VU DNS

Jani-Petteri Puustinen 40-44 AUi
400 m VU 13) 4:48.59
800 m VU 11) 9:55.45
100 m PU 20) 1:07.40
200 m PU 10) 2:33.40 SE 

Tommy Rundgren 50-54 Speedo
50 m VU 1) 25.31
100 m VU 2) 56.34
50 m PU 2) 27.62

Eerikki Rutanen 45-49 HSS
50 m RU 6) 32.34 SE
100 m RU 6) 1:14.66
200 m RU 8) 2:54.10

Markus Salmela 35-39 GP
800 m VU 10) 10:28.52
200 m SKU 21) 2:36.26
400 m SKU 18) 5:37.54

Sampo Sissala 30-34 GP
50 m PU 18) 28.21
100 m PU 20) 1:05.24

Mikko Soini 45-49 Speedo
50 m SU 10) 31.96
100 m SU 9) 1:09.92
200 m SU 6) 2:31.61

Emil Svartström 30-34 HU
800 m VU 19) 10:49.52
200 m SU 15) 2:39.09
100 m RU 18) 1:14.45
100 m PU 25) 1:11.05
400 m SKU 13) 5:37.12

Janne Virtanen 55-59 Speedo
50 m VU 2) 25.90 SE PE
100 m VU 3) 58.59
50 m SU 1) 31.13 SE PE
100 m SU DNS
50 m PU 3) 28.48 SE

M 4x50 m VUV Speedo Masters Finland 160-199
5) 1:42.57 (Virtanen 25.84, Soini 27.43, Lähdetluoma 24.41, Rundgren 24.89)

M 4x50 m SKUV Speedo Masters Finland 160-199
7) 1:56.08 (Soini 31.60, Lähdetluoma 32.19, Rundgren 26.89, Virtanen 25.40)

AVOVESIUINTI

Kaarina Markkula 65-69
3000 m 4) 

Johanna Kara 50-54
3000 m 14) 

UIMAHYPYT

Kaisa Sainio 40-44
1 m 5) 152.65
3 m 5) 143.15
kerros 3) 159.45
 

 

Henkilöt

Suvi Pulkkinen

Asiasanat

Masters