Lahden Uimaseuralle Tähtiseura-tunnus laadukkaasta aikuisliikunnan toiminnasta

#TARINA #UINTI 17.6.2022

Lahden Uimaseura liittyi harvalukuisten uimaseurojen joukkoon, kun se auditoitiin keväällä aikuisliikunnan Tähtiseuraksi.

Lahden Uimaseura on 850 jäseninen seura, jolla on kovat, mutta realistiset kasvutavoitteet. Sen toiminta ja talous ovat viimeisten vuosien aikana vahvistuneet rakentaen vahvan perustan lahtelaiselle uinnin opetukselle, harrastamiselle sekä kilpa- ja huippu-uinnille.

”Lahden Uimaseuralla on vakaa talous, joka on koko tiimin ansiota. Olemme purkaneet talouden osiin ja tiedämme tarkalleen tulojen ja menojen virran. Se luo perustan jatkuvalle kehittymisen polulle”, kertoo LaUSin toiminnanjohtaja Tommy Rundgren.

Lahden Uimaseurassa on viisi kokopäiväistä palkattua työntekijää ja yksi osa-aikainen. Vuoden vaihteessa yhden oppisopimuskoulutuksen päättyessä kokopäiväisten luku nousee kuuteen. Ammattimainen ote huokuu henkilöstön kertoessa työstään.

”Pyöritämme viikoittain yli seitsemänkymmentä harrasteryhmää ja kymmenkunta kilparyhmää ja meillä on yli kolmekymmentä ohjaajaa ja valmentajaa. Työparina suunnittelemme harrastepuolen kokonaisuudet, ohjaamme välillä altaalla, sparraamme ja ideoimme. Saamme kokeilla uusia asioita ja kantaa vastuuta”, kertovat seuran harrastevastaavat Satu Seppälä ja Ida Hartikainen. Kilpauinnin kokonaisuudesta ja kehittämisestä vastaa puolestaan valmennuspäällikkö Aaro Rahomäki.

Seppälä ja Hartikainen ovat työskennelleet Lahden Uimaseurassa yli seitsemän vuoden ajan. Tuona aikana henkilökunnasta on muovautunut tiimi, joka nauttii työstään.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnasta kohti aikuisten palvelutarjontaa

Uimaseurat, monien muiden urheiluseurojen tapaan, kohdistavat ohjaajaresurssinsa lasten ja nuorten toimintaan vastaten uinnin harrastetoiminnan suureen kysyntään. Seuran perustoiminnan lisäksi Lahden Uimaseuran ohjaajat vastaavat muun muassa lahtelaisten 1.-3.-luokkalaisten uinnin opetuksen järjestelyistä, suunnittelusta sekä itse opetuksesta ja seura järjestää vuosittain myös Lahden alakoulujen uintikilpailut.

Aikuisille LaUSissa pyörii vuosittain kuudesta seitsemään eri ryhmätasoa. Lisäksi tarjolla on yksityis- tai pienryhmäopetusta altaalla.

”Aikuisten toiminta on lähtenyt hyvin käyntiin. Edistystä on tapahtunut ja ryhmät ovat tiivistyneet. Liikunnan ilo, mutta myös tavoitteellisen harjoittelun motivaatio näkyy porukassa. Mutta pitää muistaa, että aikuisten ohjaamisessa on erilaisia vaatimuksia kuin lasten”, muistuttaa Seppälä ja sanoo, että kaikki nuorten ohjaajat eivät ole valmiita aikuisryhmien vetovastuuseen.

Ohjaajaresurssin lisäksi isoimpia haasteita aikuisten liikuttamiselle luovat olosuhteet. Halliaika on kortilla ja pohdintaa avovesiharjoitusten starttaamisesta onkin käyty.

”Se tosin tarvitsee taas omanlaisensa ohjaajan. Minä tykkään halliuinnista, avovesi ei ole mun juttu”, nauraa aikuisten ryhmää valmentava ja vahvan uintiuran tehnyt toiminnanjohtaja Tommy Rundgren.

Mahdollistaminen, vaikuttaminen ja olosuhteiden kehittäminen leimaavat Lahden Uimaseuran toimintaa. Vuorovaikutus Lahden kaupungin kanssa on tiivistä ja tulevaisuuden näkymät 50 metrin altaasta houkuttelevat.

Kannuksia toiminnan kehittämiselle ja resurssivaatimuksille on. Lahden Uimaseura on aikanaan ollut Nuoren Suomen ensimmäinen uintiurheilun sinettiseura. Vuonna 1916 perustetulla seuralla on lasten ja nuorten toiminnan Tähtimerkki tähtiseuratoiminnan alkuajoilta. Nyt, vuonna 2022, LaUSin vastaanottaessa aikuistoiminnan Tähtiseura -tunnuksen tulee siitä ensimmäinen lahtelainen urheiluseura, jolla on kaksi tähtimerkkiä: kaksi lupausta laadusta.

”Lahden Uimaseuran aikuisten toiminta on monipuolista ja laadukasta, se tukee vahvasti jokaisen harrastajan yksilöllistä harrastuspolkua. Aikuisten ryhmille ominainen yhteisöllisyys ja harrastamisen ilo välittyi auditoinnissa hienosti. Tilaresurssien parantuessa toiminta tulee varmasti kasvamaan entisestään", mietti Uimaliiton aikuisliikunnan kehittäjä ja auditoinnista vastannut Krista Terämaa

Tutustu Lahden Uimaseuran toimintaan