Turun harjoituskeskuksen urheilijahaku on avattu

#UUTINEN #UINTI 27.5.2021

Turun uinnin harjoituskeskuksen urheilijahaku on avattu, ja haku on auki 20.6. asti. Hakulomakkeisiin pääset täältä.
Harjoituskeskuksen toiminta alkaa 1.8.2021 yhteistyössä Uimaliiton, Turun Seudun Urheiluakatemian, Turun kaupungin ja Turun seudun kanssa.

Harjoituskeskuksesta järjestetään avoin infotilaisuus etäyhteyksin Teamsissa tiistaina 1.6. klo 19.00. Linkki tilaisuuteen.

Harjoituskeskus on tarkoitettu pääsääntöisesti peruskoulun suorittaneille toisen asteen toisen vuoden opiskelijoille tai sitä vanhemmille uimareille. Harjoituskeskukseen valitaan 8–12 uimaria.

– Hakukriteerit muodostuvat Fina- ja Rudolph-pisteistä, toistaiseksi saavutetuista arvokisaedustuksista ja tuloskehityksestä vuodesta 2019 alkaen. Isona mittarina ovat myös uimarin motivaatio sekä tavoitteet. Uimarin oman hakemuksen lisäksi uimarin valmentajan tulee täyttää lausunto urheilijasta, Turun harjoituskeskuksen nuorten olympiavalmentaja Samuli Aalto kertoo.

Tavoitteena on luoda harjoituskeskus, jossa urheilijat voivat kasvaa ja kehittyä laadukkaassa ympäristössä kohti lajin kansainvälisissä arvokilpailuissa menestyviksi huipuiksi. 

– Tämän prosessin kautta yritämme auttaa urheilijaa eteenpäin. Haluamme luoda hyvän ilmapiirin, jossa harjoitellaan ryhmänä ja otetaan yksilöt huomioon. Erittäin tärkeää on tietysti urheilijan sitoutuminen harjoitteluun ja omaan kehittymiseen, Aalto sanoo.

Keskukseen valitut uimarit edustavat omaa seuraansa ja harjoittelevat akatemian vuoroilla. Harjoituskeskus tarjoaa uimareille laajat asiantuntijapalvelut, joihin kuuluvat fysiikkavalmennus, fysioterapia, ravitsemus, psyykkinen valmennus, testaus, tekniikkakuvaukset, terveydenhuolto sekä kuormituksen ja palautumisen seuranta.

Tutustu myös Turun Seudun Urheiluakatemian tulevaisuussuunnitelmaan 2024 ja Turun ammatti-instituutin urheilijapolkuun!

Lisätietoa antaa nuorten valmennuksen kehittäjä Marjoona Teljo marjoona.teljo@uimaliitto.fi / 050 354 8441