Kivirinnalle pettymys finaalissa - "Harmittaa niin paljon"

#UUTINEN #UINTI 16.8.2026

Veera Kivirinta joutui pettymään 50 metrin rintauinnin finaalissa. Kuva: Anastasia Karekla

Vuoden 2026 uinnin pitkän radan EM-kilpailut tulivat päätökseen tänään sunnuntaina kuuden suomalaisen voimin.

Kivirinta finaalin kuudes

Suomen joukkueen ainoa finaaliuinti EM-kilpailuissa nähtiin viimeisenä päivänä, kun Veera Kivirinta pääsi starttaamaan 50 metrin rintauinnissa. Kivirinta oli välierissä neljänneksi nopein ja pääsi finaalissa liikkeelle kuutosradalta. Finaalissa parannusta alkuerään tai välierään ei TaTu Tamperetta kotimaassa edustava uimari pystynyt tekemään ja hän oli lopulta kuudes ajalla 30,41.

”Maaliintulo oli aivan kauhea ja se tuli todella kaukaa. Uinti tuli kyllä ihan hyvin ja maltoin, mutta viimeiset kaksi metriä tuli niin kaukaa, ärsyttää niin paljon. Tiedän että paukkuja siihen 30 sekunnin alitukseen kuitenkin on. Sain sen Suomen ennätyksen minkä halusin, mutta harmittaa silti niin paljon”, Kivirinta kommentoi uintiaan YLE:n haastattelussa.

Aamun alkuerissä viisi suomalaista

Päätöspäivän ensimmäisenä lajina nähtiin ensin naisten 400 metrin vapaauinti, jonka jälkeen miehissä sama matka. Molemmissa nähtiin kaksi suomalaista.

Naisten puolella Malla Hämäläinen oli 16:s ajalla 4.17,16, joka jäi ainoastaan reilun sekunnin hänen omasta SE-ajastaan. Ada Hakkarainen oli 21:s ajalla 4.19,62.

Miehissä 400 metrin vapaauinnissa kauhoi suomalaisista Eetu Autio ja Tomas Koski. Autio oli 51:s ajalla 4.06,50 ja Koski taasen ui aikaan 3.54,66 ja oli lopputuloksissa sijalla 32.

”Fiilis on surkea, alusta saakka ei kulkenut. Tällaista se on ja minulla meni selvästi jotain pieleen viimeistelyssä. Näistä kisoista aina oppii vaikka ne menisi kuinka huonosti ja näistä tulee aina paremmaksi uimariksi”, Koski kommentoi pettyneenä sunnuntaina.

Myös parauinnissa uitiin tänään naisten 100 metrin vapaauinti jossa suomalaisista altaassa nähtiin Jenna Rajahalme. Ajalla 1.08,84 irtosi kymmenes sija suomalaisuimarille joku ui S10-luokassa. Parauinnin puolella ei kilpailtu virallisista EM-mitaleista, vaan kyseessä on kokeilu jossa kartoitetaan paralajien mahdollisuuksia niiden mukanaoloon tulevaisuudessa. Paralajien varsinaiset EM-mitalit ratkotaan syyskuussa Turkissa

Kaikki EM-kisoista 

 

Lisää vastaavia uutisia