Glasgow'n lauantai-illassa ainakin neljä suomalaisstarttia!

#UUTINEN #UINTI 7.12.2019

Fanny Teijonsalo teki huiman parannuksen ennätykseensä juuri oikeassa paikassa ja ansaitsi sillä EM-välieräpaikan. Kuva: Jussi Salminen

Suomalaisuimarit olivat hyvässä lennossa EM-uintien neljännen päivän alkuerissä Glasgow'ssa. Henkilökohtaisia ennätyksiä tehtiin peräti neljä. Venymisten ansiosta välieräpaikkoja saatiin kolme, ja lisäksi illalla on luvassa myös Jenna Laukkasen rintauintifinaali.

Helsingfors Simsällskapin Riku Pöytäkivi pisteli 50 metrin perhosessa välieriin lukemin 22,90. Hän oli alkuerien yhdeksäs ja pääsee illalla tavoittelemaan kauden parastaan ja Suomen ennätystä, jota hän pitää luvuin 22,65. Riihimäen Uimaseuran Niko Mäkelä jäi välieräpaikasta vain neljällä sadasosasekunnilla. Mäkelän oma taso olisi riittänyt reippaasti jatkoon, sillä semifinaaleihin vaadittiin 23,10. Hän oli 19. sijalla.

Riku Pöytäkivi ui perustasollaan turvallisesti illan semifinaaleihin. Kuva: Jussi Salminen

Skotlannissa opiskeleva Lotta Upanne paransi tuntuvasti omaa 50 metrin selkäuinnin ennätystään. Stirlingin yliopistojoukkueessa uiva Upanne pisteli aikaan 27,16 ja lunasti välieräpaikan 13. nopeimpana.

Kolmannen välieräpaikan toi Fanny Teijonsalo, joka venytti uuden ennätyksen 100 metrin perhosessa. 0,58 sekuntia parastaan parantanut Teijonsalo tuli aikaan 58,82 ja oli alkuerien 17:s. Teijonsalo harjoittelee Yhdysvalloissa.

Lotta Upanne venytti tärkeän ennätysparannuksen selkäuintisprintissä ja ansaitsi sillä uransa ensimmäisen EM-välieräpaikan. Kuva: Jussi Salminen

Omaan ennätykseensä lauantaiaamuna kurottivat myös 100 metrin sekauinnissa Lahden Uimaseuran Olli Kokko ja Vandersin Tapio Junninen. Kokko ui aikaan 55,19 ja Junninen lukemiin 55,71. Sprinttisekauinnin semifinaaleihin vaadittiin 53,47.

Suomen sekajoukkue koki niukan karsiutumisen 4x50 metrin vapaauintiviestissä. Anton HerralaAri-Pekka LiukkonenJenna Laukkanen ja Fanny Teijonsalo uivat aikaan 1.32,59 ja jäivät ensimmäisinä finaalin ulkopuolelle. Finaalikahdeksikkoon marginaalia jäi vain 0,34 sekuntia.

Kaikki suomalaistulokset EM-kisasivulla 

Lauantai-illan suomalaislajit

19.00 N 50 m SU välierät Upanne

19.08 M 50 m PU välierät Pöytäkivi

19.15 N 100 m RU finaali Laukkanen

20.15 N 100 m PU välierät Teijonsalo

(20.31 M 50 m PU finaali)

(20.44 N 50 m SU finaali)

Suomen viestijoukkue oli kiusallisimmalla mahdollisella sijalla, alkuerien yhdeksäntenä. Kuva: Jussi Salminen

 

Asiasanat

EM-kilpailut

Lisää vastaavia uutisia