Uintiurheilun EM-kisat käydään Roomassa - suomalaisia mukana uinnissa, uimahypyissä ja taitouinnissa

#UUTINEN #UINTI #UIMAHYPYT #TAITOUINTI 4.8.2022

Matti Mattsson hyppäsi MM-altaaseen Budapestissa. Kuva: Deep Blue Media

Rooma isännöi uintiurheilun EM-kilpailuja 11.-21. elokuuta. Suomalaisista altaaseen hyppää seitsemän uimaria, kaksi uimahyppääjää ja yksi taitouimari. Tähtäimessä on menestys finaalipaikkoineen aina palkintopallille saakka. 

Uintijoukkueessa on mukana kokeneita uimareita, joilla on jo kokemusta kansainvälisistä arvokisa-altaista. 

Uintijoukkue EM-kisoissa

Veera Kivirinta, TaTu Tampere
Laura Lahtinen, Simmis (Helsingfors Simsällskap)
Jenna Laukkanen, Joensuun Uimaseura
Martta Ruuska, Jyväskylän Aalto

Olli Kokko, TaTu Tampere
Ari-Pekka Liukkonen, Jyväskylän Aalto
Matti Mattsson, Porin Uimaseura 

Uinnin päävalmentaja Eetu Karvonen nostaa esille kokeneen joukkueen selkeät tavoitteet. 

"Kesäkuun MM-kisat osoittivat että suomalaiset uimarit kykenevät parhaimpaansa myös tiukoissa paikoissa, oli valmistautuminen sujunut miten tahansa. MM-kisoissa mukana olleidenVeera Kivirinnan ja Matti Mattssonin osalta tavoite on selvä; parantaa suoritusta alkukesästä, joka Euroopan tasolla tarkoittaa huippusijoituksia. Puolustava Euroopan mestari Ari-Pekka Liukkonen ja Jenna Laukkanen ovat taas taistelleet koko kevään terveysongelmien kanssa, mutta viimeiset viikot ovat sujuneet suunnitellusti. Tärkeintä heille on vain saada kauden parhaat tulokset heti alkuerissä, jolloin mahdollisuudet jatkopaikkoihin ovat olemassa", kokoaa Karvonen. 

Tulosten valossa käyrät ovat noususuhdanteessa myös Laura Lahtisen, Martta Ruuskan ja Olli Kokon osalta. 

"Kevään ja kesän aikana Laura ja Martta ovat parantaneet tuloksiaan kisa kisalta ja viimeisten viikkojen harjoittelu on sujunut erinomaisesti. Samoin rintauintisprintteri Olli on parannellut ennätystään 50 ja 100 metrin matkoilla pitkin kautta ja onnistuneilla aamun suorituksilla koko kolmikolla on mahdollisuudet jatkopaikkoihin", jatkaa Karvonen. 

Urheilijat ovat valmistautuneet EM-uinteihin osittain yhteisissä harjoituksissa Tampereella ja Jyväskylässä, jolloin agendalla ovat olleet kunnon hiominen yhdessä toisia sparraten sekä joukkuehengen kasvattaminen kohti kesän toista kansainvälistä huipputapahtumaa.

Roomassa on odotettavissa erittäin kuuma kisarupeama. Sääennusteet lupaavat reilusti yli kolmenkymmenen asteen lämpötiloja, mikä vaatii urheilijoilta erityisen tarkkaa valmistautumista ja sopeutumista. 

Joukkueenjohtajana Rooman EM-kisoissa toimii Tommi Pulkkinen ja fysiona Tuomas Tikkala. Valmennustiimissä on Karvosen lisäksi Marko Malvela ja Jere Jännes.

Uimahypyissä mukana Hallaselkä ja Junttila metrin ja kolmen metrin laudoilla

Uimahypyissä Suomea edustaa tuttu kaksikko, uimahyppyseura Tiirojen Lauren Hallaselkä ja Juho Junttila. Hallaselkä ja Junttila kilpailivat myös aiemmin kesällä Budapestissa MM-kilpailuissa. Molemmat urheilijat hyppäävät sekä metrin että kolmen metrin ponnahduslaudalla. 

Lauren Hallaselkä jäi niukasti ulos semifinaalista MM-kisoissa vain 3.2 pisteen erolla viimeisestä paikasta. Hallaselkä on valmistautunut tiiviisti EM-kisoihin ja hakee finaalipaikkaa. 

Pitkä kausi on koetellut hyppääjän jaksamista. Hallaselkä suuntaa kuitenkin hyvillä mielin kohti Roomaa.

"On ollut aika pitkä kausi ja vielä pitää muutama viikko jaksaa puskea EM-kisoihin. Hypyissä on ollut treeneissä vähän vaihtelua, mutta kyllä ne hyvätkin toistot sieltä löytyvät. Kiva lähteä vielä kauden viimeiselle kisareissulle tavoittelemaan finaalipaikkaa", miettii Hallaselkä.

Lue lisää uimahyppääjistä MM-kisakoonnista 

Uimahypyt kilpaillaan suomalaisten osalta Roomassa 16.-20.8.2022. Ohjelma aikatauluineen löytyy tiedotteen lopusta. Valmentajana ja joukkueenjohtajana toimii Satu Uusitalo.

Pinja Kekki kilpailee toisissa aikuisten EM-kilpailuissaan

Taitouimari Pinja Kekki kilpaili heinäkuun alussa nuorten EM-kilpailuissa, nyt suuntana on aikuisten EM-kisat. 18-vuotias Kekki kilpailee toisissa aikuisten EM-kilpailuissaan. 

Nuorten EM-kilpailujen jälkeen Kekin teknisiä elementtejä on hiottu. Senior-sarjan vaatimukset ovat elementtien osalta lähes kokonaan vaativammat. Myös pieni sairastelu on haitannut hieman valmistautumista Rooman kisoihin.

"NEM-kisojen jälkeen Pinja hieman sairasteli, mutta viimeiset viikot on saatu onneksi valmistauduttua hyvin. Teknisen ohjelman osalta on keskitytty etenkin senior-sarjan elementteihin. EM-kisoissa elementeistä neljä viidestä on eri kuin junior-sarjassa. Ne ovat haastavampia, joten fokus on ollut niiden harjoittelussa", kertoo valmentaja Iris Lucenius

Vapaaohjelma on Kekillä vahvistunut kauden aikana. 

"Vapaaohjelmaan on saatu kauden mittaan hyvin varmuutta. Onnistuneen NEM-kisan jälkeen on tehty lähinnä hiomista ohjelmaan ja keskitytty säilyttämään korkeudet sekä suorituksen näyttäminen kevyeltä ohjelman loppuun saakka", jatkaa Lucenius.

Pinja Kekki kilpailee Roomassa sekä teknisessä että vapaaohjelmassa solo-sarjassa. Valmentajana Roomassa toimii Iris Lucenius. 

Suomalaisurheilijoiden ohjelma EM-kisoissa (kellonajat Suomen aikaa)
(aamujaksojen erien aikataulu tarkentuu myöhemmin)

UINTI

Torstai 11.8.
10:00 50m perhonen, miehet, Ari-Pekka Liukkonen (erä 2)
10:58 100m rintauinti, miehet, Olli Kokko (erä 2), Matti Mattson (erä 5)

19:00 50m perhonen, miehet, semifinaalit
19:35 100m rintauinti, miehet, semifinaalit

Perjantai 12.8. 
10:00 50m perhonen, naiset, Laura Lahtinen (erä 4), Jenna Laukkanen (erä 4)
10:11 100m vapaauinti, miehet, Ari-Pekka Liukkonen (erä 4)
10:33 100m rintauinti, naiset, Martta Ruuska (erä 1), Veera Kivirinta (erä 2), Laura Lahtinen (erä 2)

19:07 50m perhonen, miehet, finaali
19:18 100m rintauinti, miehet, finaali
19:24 100m rintauinti, naiset,semifinaalit
19:33 100m vapaauinti, miehet, semifinaalit
19:42 50m perhonen, naiset, semifinaalit

Lauantai 13.8.
10:34 50m selkäuinti, naiset, Laura Lahtinen (erä 1), Jenna Laukkanen (erä 1)
10:45 200m rintauinti, miehet, Matti Mattsson (erä 3)

19:17 50m perhonen, naiset, finaali
19:22 100m vapaauinti, miehet, finaali
19:28 100m rintauinti, naiset, finaali
19:57 50m selkäuinti, naiset, semifinaalit
20:04 200m rintauinti, miehet, semifinaalit

Sunnuntai 14.8.
10:24 100m perhonen, naiset, Laura Lahtinen (erä 2)
10:37 50m selkäuinti, miehet, Olli Kokko (erä 1)
10:48 200m rintauinti, naiset, Laura Lahtinen (erä 2), Martta Ruuska (erä 4)

19:06 50m selkäuinti, naiset, finaali
19:21 100m perhonen, naiset, semifinaalit
19:30 50m selkäuinti, miehet, semifinaalit
19:37 200m rintauinti, naiset, semifinaalit
20:01 200m rintauinti, miehet, finaali

Maanantai 15.8.
10:00 50m vapaauinti, naiset, Veera Kivirinta (erä 2)
10:13 50m rintauinti, miehet, Ari-Pekka Liukkonen (erä 2) Olli Kokko (erä 5)

19:00 100m perhonen, naiset, finaali
19:13 200m rintauinti, naiset, finaali
19:29 50m rintauinti, miehet, semifinaalit
19:50 50m vapaauinti, naiset, semifinaalit
20:24 50m selkäuinti, miehet, finaali

Tiistai 16.8. 
10:00 50m vapaauinti, miehet, Olli Kokko (erä 2), Ari-Pekka Liukkonen (erä 6)
10:18 200m perhonen, naiset, Laura Lahtinen (erä 1)
10:48 50m rintauinti, naiset, Martta Ruuska (erä 1), Veera Kivirinta (erä 3), Laura Lahtinen (erä 3), Jenna Laukkanen (erä 4)

19:07 50m vapaauinti, naiset, finaali
19:12 50m rintauinti, miehet, finaali
19:24 50m vapaauinti, miehet, semifinaalit
19:31 50m rintauinti, naiset, semifinaalit
20:26 200m perhonen, naiset, semifinaalit

Keskiviikko 17.8.
Aamujaksossa ei suomalaisia

19:00 50m vapaauinti, miehet, finaali
19:05 50m rintauinti, naiset, finaali
19:16 200m perhonen, naiset, finaali

Uinnin ohjelma 

UIMAHYPYT

Tiistai 16.8.
13:00 1m, naiset, alkukilpailu, Lauren Hallaselkä
16:10 1m, naiset, finaali

Torstai 18.8.
11:00 1m, miehet, alkukilpailu, Juho Junttila
17:40 1m, miehet, finaali

Perjantai 19.8.
11:00 3m, naiset, alkukilpailu, Lauren Hallaselkä
17:45 3m, naiset, finaali

Lauantai 20.8.
11:00 3m, miehet, alkukilpailu, Juho Junttila
17:37 3m, miehet, finaali

Uimahyppyjen ohjelma 


TAITOUINTI

Torstai 11.8.
10:30 Solo vapaa, naiset, alkukilpailu, Pinja Kekki

Perjantai 12.8.
16:00 Solo tekninen, naiset, finaali, Pinja Kekki

Sunnuntai 14.8.
10:30 Solo vapaa, naiset, finaali

Taitouinnin ohjelma 

EM-kisojen verkkosivut 

Yle Urheilu näyttää uinnin kaikki aamu- ja iltajaksot suorana selostettuna Yle Areenassa. Lisäksi osaa lähetyksistä voi seurata TV2-kanavalla. Lähetysajat ohjelmaoppaasta

Uinnin MM-kisoja seurataan tiiviisti Uimaliiton Twitter-tilillä sekä lajikohtaisissa facebook ja instagram -kanavissa. 

Urheilijoiden äänikommentteja tuotetaan Uimaliiton SoundCloud-tilille, josta ne ovat vapaasti median käytettävissä.