Matti Mattsson palasi kisa-altaaseen Jyväskylässä

#UUTINEN #UINTI 22.11.2021

Mattsson sijoittui GP-uintien kokonaispisteillä jaetulle toiselle sijalle. Kuva: Janne Ahonen

Uinnin Grand Prix -kilpailut järjestettiin viikonloppuna Jyväskylän Aalto Alvarissa.

GP-kisojen kokonaisvoiton 54 pisteellä vei vain sivulajeissaan viikonlopun aikana kisannut Jyväskylän Aallon Mimosa Jallow. Jaetulle toiselle sijalle tulivat Vandersin Kalle Mäkinen ja Porin Uimaseuran Matti Mattsson 48 pisteellä.

Parauintisarjan kokonaisvoiton otti Vaasan Uimaseuran Nader Khalili (1888 pistettä), joka kellotti viikonlopun aikana kolme uutta VSE-aikaa.

Mattssonille kyseessä olivat ensimmäiset kilpailut sitten Tokion olympialaisten, joissa Mattsson ui olympiapronssia 200 metrin rintauinnissa.

– Kokonaisuudessaan oli ihan positiivinen reissu. Sain hyviä kisoja tehtyä ja oli kiva päästä kisaamaan pitkästä aikaa, Mattsson kertoo.

Mattsson ui GP-kilpailuissa 100 ja 200 metrin rintauinnin. Sadalla metrillä Mattsson kellotti ajan 59.05 ja 200 metrillä ajan 2:05.86. Porilainen voitti molemmat lajit.

– Lyhyt rata on minulle jonkinlainen peikko ja uiminen on aina hieman sellaista väkisin yrittämistä. Vedot eivät tahdo osua päätyyn hyvin ja tälläkin reissulla kaikki vedot jäivät kauas päädystä, Mattsson kertoo.

Olympialaisten jälkeen Mattsson oli poissa altaasta kuusi viikkoa, mikä on hänen koko uransa pisin aika poissa uintiharjoittelusta.

– Tässä on vasta noin puolitoista kuukautta treenejä alla, eli ei ihan liikaa näin ensimmäisiin kilpailuihin, Mattsson nauraa ja jatkaa:

– Treeneissä on ollut vielä hieman alkuhakemista ja tekeminen on aika ailahtelevaa. Vähän jumista ja kankeaa, mutta nautin arjesta ja treenaamisesta, ja altaassa on kiva tehdä töitä. Positiivisin mielin mennään eteenpäin ja kyllä se vauhtikin alkaa pikkuhiljaa taas löytyä.

Mattsson kisaa loppuvuoden aikana vielä lyhyen radan SM-kilpailuissa. Mattsson kertoo, että päätös jättää syksyn lyhyen radan EM- ja MM-kilpailut väliin tehtiin jo ennen olympialaisia.

– Tässä on pitkät viisi vuotta takana ja päätimme, että on turha lähteä väkisin yrittämään heti syksyllä kisakuntoon. Annetaan kehon ja mielen levätä. SM-kisat ovat tämän syksyn pääkohokohta. Kiva lähteä taas puolustamaan mestaruuksia ja hakemaan lisää kisarutiinia, Mattsson kertoo.

Keväällä Mattssonin tähtäimessä ovat toukokuussa Japanissa järjestettävät uinnin pitkän radan MM-kilpailut.

– MM-kisat tulevat todella nopeasti. Kun vuosi vaihtuu, ne ovat jo oikeastaan aivan kulman takana.

Lyhyen radan SM-kilpailut uidaan Espoossa 16.–19.12. Lyhyen radan MM-kilpailut järjestetään 16.–21. joulukuuta Abu Dhabissa ja Suomelta kisoihin lähtee seitsemän uimarin joukkue.

Lue täältä GP-kilpailujen kooste

Kaikki GP-kilpailujen tulokset näet Livetimingista

Henkilöt

Matti Mattsson