
Suomen joukkue.
Nuorten EM-kisojen viimeisen kilpailupäivän iltajaksolla saatiin suomalaisittain nähdä hieno huipennus näille kilpailuille, kun Aliisa Soini ui viidenkymmenen metrin perhosuinnin finaalissa. Soini ui maaliin samalla ajalla kuin semifinaalissa, 26,64, ja sijoittui sijalle 7.
– Vinsta oli pettymys, mutta ei auta kun pyrkiä onnistumaan paremmin ensi kerralla. Soini kommentoi finaalin jälkeen.
Hän on kuitenkin kokonaisuudessaan tyytyväinen omiin kisasuorituksiinsa.
– Kokonaisuudessaan kisat olivat tosi onnistuneet ja hieno kokemus. Kausi jatkuu vielä nuorten MM-kisoilla elokuussa ja odotan niitä innolla, Soini kertoo.
Aamujaksolla altaassa nähtiin kaksi yksilö starttia ja tyttöjen viestijoukkue. Malla Hämäläinen ui tyttöjen 400 metrin vapaauinnissa maaliin ajalla 4:20,45. Hämäläisen aika riitti sijaan 15. Tuukka Orre nähtiin altaassa samalla matkalla poikien sarjassa, hän kellotti maalissa ajan 4:05,80 joka on hänen oma henkilökohtainen ennätyksensä. Hän paransi aikaansa entisestä ennätyksestään kahdella sekunnilla. Orre sijoittui alkuerissä sijalle 60.
Aamujakso päätettiin viestikisoilla. Suomen joukkue ui tyttöjen 4x100 metrin sekauinti viestissä joukkueella Saimi Lanki, Riialiina Kiljala, Venla Holma ja Venla Päivärinta. Joukkue ui maaliin ajalla 4:16,30 ja sijoittui sijalle 17.
Tämän vuoden uinnin nuorten EM-kisat ovat nyt uitu. Joukkueenjohtaja Aleksi Rajansuo on tyytyväinen suomalaisten kokonaispanokseen nuorten EM-kilpailuissa.
– Kilpailut sujuivat Suomen joukkueelta hyvin. Suurimpana onnistujana Aliisa Soini joka ui mahtavalla vedolla hopealle. Kilpailut olivat todella kova tasoiset ja iltauinnit on aina kovia juttuja. Isossa kuvassa uimarit suoriutuivat hyvin ja useampi suomalainen ui ennätyksiä, mikä on kova suoritus arvokisoissa. Myös henki ja kannustus joukkueen kesken oli todella hyvää, Rajansuo kertoo kilpailuiden päätyttyä.
Nuorten EM-kilpailut päättyivät suomalaisittain onnistuneesti. Joukkue lähtee kotimatkalle arvokasta kansainvälistä kokemusta rikkaampana ja katseet jo kohti tulevia koitoksia suunnaten.