Taitouinnin superviikonloppu Pirkkolassa – SM-mitaleista ja Pohjoismaiden mestaruuksista kilpaillaan Helsingissä

#UUTINEN #TAITOUINTI 10.6.2026

Taitouinnin SM- ja nuorten SM-kilpailut sekä Pohjoismaiden mestaruus- ja nuorten PM-kilpailut järjestetään 12.–14.6.2026 Pirkkolan uimahallissa Helsingissä. Kilpailujen järjestelyistä vastaa Helsingin Uimarit, ja luvassa on tiivistahtinen sekä kansainvälisesti korkeatasoinen kisaviikonloppu.

Kolmen päivän aikana Pirkkolassa nähdään yhteensä 208 taitouimaria seitsemästä eri maasta. Suomalaisten lisäksi osallistujia saapuu Ruotsista, Norjasta, Islannista, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Kilpailuissa nähdään yhteensä 155 kilpailustarttia.

Kotimaisissa SM-kilpailuissa ovat mukana lähes kaikki suomalaiset taitouintiseurat, sillä yhdeksän seuraa on edustettuna – ainoastaan Rovaniemi puuttuu osallistujalistalta. Kansainvälistä väriä tuovat erityisesti Ruotsin, Latvian ja Viron maajoukkuetason urheilijat sekä useat ulkomaiset seurat.

Nuorten kilpailuissa osallistujamäärä nousee yli 140 urheilijaan, kun taas senioreiden sarjoissa kilpailee yli 80 taitouimaria. Ohjelmassa nähdään kaikki keskeiset taitouinnin lajit, vaikka yhdistetty vapaaohjelma (combo) kuuluukin vain SM- ja nuorten SM-kilpailujen ohjelmaan.

Kilpailujen yksittäisistä lajeista suurin on juniorisarjan solon vapaaohjelma, jossa nähdään yli 30 suoritusta.

Kilpailujen järjestelyissä on mukana laaja joukko vapaaehtoisia ja kansainvälistä kisahenkilöstöä. Tuomareita ja toimitsijoita saapuu Suomen lisäksi muun muassa Tsekeistä, Slovakiasta ja Unkarista. Kilpailunjohtajana toimii Ulla Lucenius ja tuomaritarkkailijana World Aquaticsin nimeämä Marie Kavaklioglu.

Helsingin Uimareiden Heidi Tuominen on valmistellut kisat yhdessä viiden hengen vapaaehtoistiimin kanssa.

– On mahtavaa saada kilpailuihin niin monesta eri maasta osallistujia. Pirkkolassa tulee olemaan upea kansainvälinen tunnelma. Kisaviikonlopun aikataulu on todella tiukka, joten järjestelyt myös jännittävät, mutta olemme hyvässä aikataulussa. Toivotamme kaikki tervetulleiksi Pirkkolaan aistimaan taitouinnin tunnelmaa ja katsomaan upeita ohjelmia, Tuominen kertoo.

Kisaviikonlopun aikana Pirkkolan uimahallissa työskentelee yhteensä lähes sata vapaaehtoista, tuomaria ja toimitsijaa varmistamassa tapahtuman sujuvan läpiviennin.

Kilpailukutsu