Nuorten pitkän radan MM-uinnit: ennakko ja lajiohjelma

#UUTINEN #UINTI 1.9.2023

Louna Kasvio Speedo Helsinki Swim Meetissä. Kuva: Jukka Pekka Kankaanpää

Suomen joukkue matkustaa nuorten pitkän radan MM-kilpaluihin Israelin Netanyaan tänään perjantaina. Suomea kisoissa edustaa seitsemän uimaria: Ada Hakkarainen, Teea Jestoi, Louna Kasvio, Kiia Metsäkonkola, Veera Mustonen, Wilma Sundt sekä Viivi Säntti. Jokaisena kilpailupäivänä nähdään suomalaisia altaassa. Edustusta on niin lyhyillä kuin pitkillä matkoilla.

Tiedote NMM-kilpailuihin valitusta joukkueesta

Tänä vuonna nuorten EM-kilpailuissa pronssia 400 metrin sekauinnissa saavuttaneen Louna Kasvion alkusyksy on sujunut hyvin. Kesän NEM-kisojen jälkeen arki on täyttynyt treeneistä ja leiristä Turkissa. Heinäkuun alussa käydyissä kisoissa Belgradissa Kasvio kellotti mitalimatkalla alkuerissä matkan uuden nuorten Suomen ennätyksen ajalla 4.46,65. Israeliin uimari suuntaa odottavin fiiliksin.

– Hyvillä fiiliksillä lähden tuleviin kisoihin. On kiva nähdä taas uintikavereita ulkomailta. Tavoitteena on uida mahdollisimman hyvin suhteessa omin ennätyksiin. Jos pääsen tavoitteeseen niin uskon, että sijoituksetkin on sitä kautta ihan hyviä, Kasvio kertoo.

Salon Uimareita edustava Kiia Metsäkonkola nähdään Netanyassa neljässä lajissa. Kesäkuussa Porin SM-uinneissa naisten 50 metrin rintauinnissa Metsäkonkola tuli hopealle ajalla 31,53 jääden kullan voittaneesta Ida Hulkosta vain 0,26 sekuntia. Kesäloman jälkeen uimari on aloittanut treenit elokuussa hyvillä mielin ja mennyt kuukausi on kulunut nopeasti treenatessa.

– Uinti on tuntunut ihan hyvälle. MM-kilpailut jännittivät, mutta odotan innolla kisaamista ja tietysti arvokisakokemuksen saamista, nuori uimari sanoo.

Uimareiden lajiohjelma (kellonajat Suomen aikaa)

Maanantai 4.9.2023 | aamujakso 09:30 | iltajakso: 18:00

  • 50m rintauinti | Teea Jestoi, Kiia Metsäkonkola
  • 400m sekauinti | Ada Hakkarainen, Louna Kasvio

Tiistai 5.9.2023 | aamujakso 09:30 | iltajakso: 18:00

  • 100m vapaauinti | Viivi Säntti
  • 200m perhosuinti | Louna Kasvio, Wilma Sundt
  • 800m vapaauinti | Ada Hakkarainen, Louna Kasvio

Keskiviikko 6.9.2023 | aamujakso 09:30 | iltajakso: 18:00

  • 50m perhosuinti | Teea Jestoi, Veera Mustonen
  • 100m rintauinti | Kiia Metsäkonkola, Veera Mustonen
  • 200m selkäuinti | Wilma Sundt

Torstai 7.9.2023 | aamujakso 09:30 | iltajakso: 18:00

  • 50m selkäuinti | Teea Jestoi, Kiia Metsäkonkola
  • 400m vapaauinti | Ada Hakkarainen, Louna Kasvio
  • 200m sekauinti | Veera Mustonen, Wilma Sundt

Perjantai 8.9.2023 | aamujakso 09:30 | iltajakso: 18:00

  • 100m perhosuinti | Wilma Sundt
  • 50m vapaauinti | Viivi Säntti, Kiia Metsäkonkola
  • 1500m vapaauinti | Ada Hakkarainen, Louna Kasvio

Lauantai 9.9.2023 | aamujakso 09:30 | iltajakso: 18:00

  • 200m rintauinti | Veera Mustonen, Wilma Sundt
  • 200m vapaauinti | Louna Kasvio

*Muutokset lajiohjelmassa ovat mahdollisia.

 

Suomalaisuimareiden tilastot (Klikkaa nimeä päästäksesi tilastoihin)

Ada Hakkarainen

Teea Jestoi

Louna Kasvio

Kiia Metsäkonkola

Veera Mustonen

Wilma Sundt

Viivi Säntti

Suomen ennätykset | Nuorten Suomen ennätykset

 

Kaikki NMM-kisoista | aikataulu ja tulospalvelu