Lahtinen paukutti Suomen ennätyksen – suomalaisilta vahva välieräpäivä

#UUTINEN 4.12.2025

Lyhyen radan EM-kilpailuiden kolmas kisapäivä tarjoili suomalaisilta huippusuorituksia ja ilon aihetta monelta eri kantilta. Altaassa nähtiin peräti 14 suomalaisuimaria joista neljä jatkoi alkueristä myös illan välieriin.

Lahtiselta hurja jymypaukku 

Hurjassa vireessä jo aikaisemmin Lublinin kisoissa ollut Laura Lahtinen pisti pöytään heti aamulla hurjan suorituksen, kun 100 metrin perhosuinnin alkuerissä kellot pysähtyivät aikaan 55,39 ja samalla tuo kirjoihin kirjattu aika oli uusi Suomen ennätys. Terveyshaasteiden kanssa tällä kaudella kipuillut Lahtinen oli samalla alkuerien nopein lähes puolen sekunnin erolla toiseksi nopeiten uineeseen Ruotsin Louise Hanssoniin.

– En tiedä oikeasti mitä sanoa, en odottanut yhtään. Jännitti niin paljon, Lahtinen sanoi Yle:n haastattelussa aamun ennätyksen jälkeen.

Illan välierissä Lahtinen laittoi taululle lukemat 55,87 ja oli välierien kolmas jatkaen upeasti huomenna uitaviin finaaleihin.

– En olisi viikko sitten vielä uskonut että pystyy uimaan tällaisia uinteja. Paljon on tehty valmentajan kanssa oikeita valintoja. Finaalissa annetaan kaikki.

Soini jälleen huippusuoritukseen

Näissä uinneissa jo aikaisempina päivinä loistanut Aliisa Soini ui Lahtisen tapaan 100 metrin perhosuinnissa hienosti jatkoon alkueristä. Soinin aamun aika oli 58,05 ja sijoitus 13.

Illan ensimmäisessä välierässä altaaseen hypännyt Soini kauhoi illassa aikaan 58,16 ollen lopputuloksissa 14.

–Tuntui ihanalta olla tuolla

Laukkasella tunteikas paluu arvokisojen välieriin

Naisten 200 metrin rintauinnissa nähtiin hienoa suomalaisedustusta, kun Jenna Laukkanen ui kuuden vuoden tauon jälkeen jatkoon arvokisoissa. Aamun alkuerissä ajan 2.25,56 uinut Laukkanen oli täten alkuerien 15. Illan välieräuinnissa vauhti vielä kiihtyi aikaan 2.24,79, joka riitti lopulta 16:nteen sijaan.

– Aika yllättynyt olen. Olin aika varma että illan uinnissa kun oli enemmän yritystä niin aika olisi huonompi. Aamun viestissä tulin vähän vauhdilla maaliin ja käsi oli sen verran huonossa asennossa, että olkapää lumpsahti pois paikoiltaan hetkellisesti, Joensuun Uimaseuraa edustava Laukkanen purki päivän uintejaan.

Laukkaselle illan uinti oli siinä mielessä tunteikas, että edellisen kerran arvokisojen semifinaalissa hän on uinut Skotlannin Glasgow’ssa uiduissa lyhyen radan EM-kilpailuissa 2019.

– Tuntui ihanalta olla tuolla kun kuuli meidän jengin kannustavan, hän avasi tunteikkaana mieltään.

Teijonsalolle henkilökohtainen ennätys 

Suomen joukkueen konkariosastoon kuuluva Fanny Teijonsalo jatkoi omaa kisaurakkaansa 100 metrin selkäuinnissa. Ajalla 59,45 irtosi alkuerissä välieräpaikka ja sijoitus 15.

Illan välierissä Teijonsalo sai kiristettyä omaan ennätykseen 59,04 ja sijalle 14.

– Ihan hyvä fiilis. Vähän jätti hampaankoloon, että ei tullut alle 59 sekunnin. Ennätys kuitenkin parani, mutta silti jäi vähän harmittamaan, Teijonsalo harmitteli aikaansa.

Teijonsalon urakka jatkuu lauantaina 50 metrin selkäuinnilla.

– Huomenna vapaapäivä, niin saa levätä ja ladata uudestaan kohti lauantaita. Tämä toi paljon itseluottamusta lauantaille, tiedän että olen kilpailukykyisempi 50 metrillä.

Muut suomalaistulokset aamujaksolla:

M 100m perhosuinti | alkuerät
Mihail Khanoukaev | 52,35 | 34.

M 200m rintauinti | alkuerät
Jami Ihalainen | 2.10,62 | 39.

N 100m selkäuinti | alkuerät
Mia Pentti | 1.01,44 | 26.
Hilla Kortetjärvi | 1.00,63 | 24.

M 100m selkäuinti | alkuerät
Konsta Rantasuo | 54,37 | 41.
Topias Nygård | 53,41 | 34.
Ajjuub Ezzat | 52,67 | 28.

N 800m vapaauinti | alkuerät
Malla Hämäläinen | 8.39,63 | 21.
Leonie Tenzer | 8.44,60 | 24.

4x50m mixed vapaauintiviesti | alkuerät
Nooa Matela, Mihail Khanoukaev, Mia Pentti, Jenna Laukkanen | 1.33,54 | 12.

Suomalaisten lajiohjelma* LREM-uinneissa (PDF) 
*Muutokset lajiohjelmassa mahdollisia.
*Viestijoukkueet tiedotetaan erikseen.

Kaikki LREM-kisoista aikataulu ja tulospalvelu
Suomen ennätykset (25 m rata)
Nuorten Suomen ennätykset (25 m rata)

Suomalaisuimareiden henkilökohtaiset tilastot löytyvät Tempuksesta.

Lyhyen radan EM-uinnit näkyvät Ylen kanavilla

Yle Urheilu välittää LREM-uinnit TV2:lla sekä Yle Areenassa. Lähetykset selostaa Sammy Väisänen ja kommentaattorina toimii Ville Kallinen.

  TV2 YLE AREENA
PERJANTAI 5.12. 11.55–13.05 10.55–13.15
  21.55–23.00 (kooste) 19.55–22.00
LAUANTAI 6.12. 10.55–11.55 10.55–13.15
  13.20–13.50 (kooste)  
  19.56–22.15  
SUNNUNTAI 7.12. 12.00–12.40 (kooste) 10.55–13.15
  19.55–22.15  

 

Uinnin LREM-kisoja seurataan Uimaliiton kanavissa:
Facebook I Instagram