Talent-ryhmän haku

Talent-ryhmä valitaan aina vuosittain, yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Testipäivä järjestetään huhti-toukokuussa. Toiminta käynnistyy syyskauden alussa elo-syyskuussa. Toiminta ja tapahtumat ovat omakustanteisia. 

Testipäivä kaudelle 2023-2024 

Testipäivä pidetään Mäkelänrinteen uimahallissa keskiviikkona 24.5. klo 9-12 välillä.

Hyppääjät antavat näyttöjä porrastetusti iän/taitotason mukaan ja tarkempi aikataulu lähetetään ilmoittautuneille vasta myöhemmin toukokuussa. Ilmoittautumiset tehdään Uimaliiton nettisivujen kautta viimeistään sunnuntaina 14.5.2023. Samana päivänä tulee olla palautettuna myös testin kirjallinen osio (alla) ja suunnitellut testihypyt Talent-valmentajille.  

Testitapahtuma sekä vuosien 2023-2024 toiminta on suunnattu D- ja C-ikäluokille eli 2010-2013 syntyneille lapsille. Poikkeuksellisesti valmentajan lausunnon perusteella testiin voivat ilmoittautua myös ensimmäisen vuoden B-sarjalaiset (2009-syntyneet) ja E-ikäiset hyppääjät (2014-syntyneet ja nuoremmat). Osallistujilla tulee olla voimassa oleva Uimaliiton kilpailulisenssi ja vakuutus. Testitapahtuman hinta on 35 euroa/osallistuja (maksu suoritetaan ilmoittautumisen yhteydessä).

Kannustamme kaikkia ilmoittautumaan mukaan kokeilemaan omia rajojaan. Hyppääjien henkilökohtaisia valmentajia toivotaan testitapahtumaan mukaan valmentamaan omia urheilijoitaan. Valinnoista informoidaan sähköpostitse urheilijoita ja valmentajia juhannukseen mennessä.

Tietoa testihypyistä

Hakulomake:

Kirjallinen hakulomake sekä suunnittellut testihypyt tulee lähettää valmentajille sähköpostilla viimeistään 14.5.2023

Kirjallinen hakulomake (pdf)