Masters

Vesipallon masters -toiminta Suomessa

Suomessa vesipallon aktiivinen masters -toiminta on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Innokkaat vesipallon masters -pelaajat usein harjoittelevat omissa kaupungeissaan osana vesipalloseurojen toimintaa tai muuten huolehtivat kunnostaan omaehtoisesti. Kansainvälisiin turnauksiin keräännytään yhteen ja lähdetään koko joukkueella edustamaan Suomea. Vesipallon aktiivisimmasta masters -toiminnasta vastaa Suomessa Helsingfors Simsällskap, Simmis. 

 

Vesipallon masters -joukkueille menestystä Rooman EM -kisoista

Syyskuun 2022 alussa pelattiin Roomassa vesipallon Euroopan mestaruuskisat. Suomesta mukana oli yhteensä 4 joukkuetta Helsingfors Simmsällskap eli kotoisammin Simmis -seuran nimissä. Simmis on ollut aktiivinen toimija masters -vesipallossa jo pitkään. Tänä vuonna vesipallon masters -toiminta tuotti huikean hienon tuloksen kun 60+ -ikäisissä savutettiin EM -hopeaa! Voitto ratkesi finaalissa vasta jatkoajalla rangistusheittokierroksella Saksan SV Cannstatt -joukkueen hyväksi lukemin 5-6. 

Joukkueen semifinaalissa voittaman Robbenin riveissä pelasi 7 Montrealin olympialaisten (1976) pronssimitalistia. Joukkue on sen jälkeen jatkanut kaikki nämä vuodet aktiivisesti mastersvesipallon parissa. Mastersien MM- kullan lisäksi heillä on lukuisia EM- ja MM- mitaleita. Kovakuntoinen ja taitava porukka. Tässä mittakaavassa tarkasteltuna joukkueen menestys on ainutlaatuista suomalaisessa vesipallohistoriassa.

Joukkueita Euroopan masters -kilpailuissa oli Suomesta yhteensä 4; 50+, 55+, 60+ ja 70+. Pelaajia oli useista seuroista Helsingin alueella, sekä Turun Uimareista, Porin Senttereistä ja Jyväskylän Saukoista. Joukkueet pelasivat useita pelejä koko viikon ajan ja mukana oli myös voittoja tärkeistä joukkueista. Onnittelut kaikille joukkueille hienosta suorituksesta!