Vesipallon U15- ja U17-maajoukkueiden kauden viimeistä leiriä vietettiin Kuopiossa

#UUTINEN #VESIPALLO 18.12.2020

Vesipallon U15- ja U17-maajoukkueet viettivät vuoden viimeistä leiriään Kuopiossa. Kuva: Kuopion Uimaseura

Vesipallon U15- ja U17-maajoukkueet päättivät kautensa poikkeuksellisesti harjoitusleiriin, sillä Nuorten Pohjoismaiden mestaruusturnausta ei koronatilanteen takia järjestetty tänä vuonna. Vuosi oli muutenkin maajoukkueille poikkeuksellinen, sillä pandemian vuoksi joukkueet eivät päässeet pelaamaan koko vuonna yhtään virallista ottelua.

– Kausi oli hyvin erilainen verrattuna siihen, mitä olimme tammikuussa suunnitelleet tälle vuodelle. Kaikesta huolimatta pystyimme leireilemään Suomessa viisi kertaa vuoden aikana, U17-maajoukkueen valmentaja Kim Johnsson kertoo.

Vuoden viimeisellä leirillä Kuopiossa marraskuun puolivälissä U17-joukkue keskittyi pelaamaan luomiensa pelitaktiikoiden mukaisesti. Ensimmäinen peli oli Kuopion Uimaseuran miesten joukkuetta vastaan ja loput pelit pelattiin U15-maajoukkueen kanssa.

– Voin sanoa, että onnistuimme pelaamaan pelitaktiikoidemme mukaisesti varsin hyvin. Kuopion Uimahallissa oli leirien aikana koolla Suomen vesipallon parhaimmistoa, mikä loi halliin innokkaan ja iloisen leiriviikonloppu tunnelman, Johnsson kertoo.

Vesipallon U15-maajoukkue on puolestaan keskittynyt kauden aikana kehittymisen seurantaan, minkä perusteella joukkueen toimintaa kehitetään ja suunnitellaan. Maajoukkueen valmentajan Nemanja Stevanovicin apuna ovat Jan Tarkkio sekä fysiikkavalmentaja Vesa Salmela.

Kuopiossa mukana oli myös erotuomari Kalle Nousiainen, joka auttoi joukkueiden harjoituksia viheltämällä pelejä. Lisäksi Nousiainen osallistui seuraavan kauden suunnitteluun yhdessä maajoukkueiden valmentajien kanssa.

– Haluan kiittää U17-maajoukkeeni pelaajia upeasta motivaatiosta ja sitoutumisesta näinä hyvin erikoisina aikoina. Kiitokset tästä vuodesta myös apuvalmentajille ja viimeisestä leiristä Kuopion Uimaseuralle, että saimme vierailla uudessa upeassa uimahallissanne, jossa puitteet olivat mitä parhaat viimeiselle leirille, Johnsson päättää.