Uimaliiton vastine: Osaammeko arvostaa kaikkea arvokisamenestystä?

#BLOGI 29.1.2021

Kuva: Mine Kasapoglu

Turun Sanomat julkaisi keskiviikkona erittäin kattavan ja hyvin tehdyn artikkelin, jossa pohdittiin muun muassa Suomen uinnin tilaa. Artikkeliin pääset tästä (koko artikkelin lukeminen vaatii TS digi -tilauksen).

Artikkelissaan toimittaja Joonas Jussila kirjoittaa, että suomalaisten uintimenestys on ollut vaatimatonta arvostetuimmissa arvokilpailuissa 2000-luvulla, viitaten pitkän radan MM-kisoihin sekä olympialaisiin. Hän nostaa, että kärjen takana on kuitenkin nähty välähdyksiä esimerkiksi Jenna Laukkaselta ja Ari-Pekka Liukkoselta. Lisäksi artikkelin tukena on faktalaatikko otsikolla ”suomalaismenestyjät harvassa”.

Uimaliitto haluaa muistuttaa, että Laukkanen voitti seitsemän henkilökohtaista arvokisamitalia 2010-luvulla. Näillä saavutuksilla Laukkanen voidaan yhtään liioittelematta nostaa yhdeksi kovimmista suomalaisista yksilöurheilijoista 2010-luvulla.

Olympialaiset ja MM-kilpailut ovat varmasti monen urheilijan ja myös uimarin tavoitteena, ja kuten Hanna Paatos sekä Vesa Hanski artikkelissa ansiokkaasti avaavat, järjestelmän ja tekemisen tason uudistamista on tehtävä.

On tärkeää kysyä, osaammeko me lajin sisällä arvostaa EM-kilpailuiden tai lyhyen radan arvokisojen mitaleita? Ja olemmeko itse osanneet nostaa uimareidemme saavutuksia tarpeeksi korkeaan arvoon?

Menestyksen mittaaminen vain pitkällä radalla sekä MM-kisoissa ja olympialaisissa on hyvin kapeakatseinen tapa tarkastella asiaa. Myös ammattilaisliigat ja -kiertueet tarjoavat urheilukuluttajille sisältöä ja niitä arvostetaan monissa lajeissa korkealle perinteisten arvokisojen rinnalla.

Muutosta on nähtävissä. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten lanseerattu ammattilaisliiga ISL uidaan lyhyellä radalla, ja molempina vuosina mukana ovat olleet maailman kovimmat uimarit. Viime vuonna mukana olivat Suomesta Jenna Laukkanen ja Ida Hulkko, jotka ylsivät myös erittäin vakuuttaviin tuloksiin tapahtumassa.

Kun 35 miljoonan kilpauimarin lajissa otetaan EM-mitaleita ja uidaan ammattilaisliigan kärkikahinoissa, voi koko suomalainen urheilu olla siitä ylpeä.


Lue myös Uimaliiton valmennuspäällikön Tommi Pulkkisen blogi ”Suomesta uitiin maailman huipulle myös tänä vuonna”

Suomen Uimaliitto