Seitsemälle uimarille OKM:n urheilija-apurahaa

#UUTINEN 23.1.2014

Uutena apurahaluokkana Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi ensi kertaa nuoren urheilijan pienen apurahan. Uimareista sen sai Antti Latikka ja suurimman apurahan Matti Mattsson.

Urheilija-apurahojen myöntämisessä on käytetty uusia, tiukentuneita myöntämisperusteita. Veikkausvoittovaroista nyt myönnettävien kesälajien urheilija-apurahojen myöntämisperusteita kiristettiin vuodelle 2013 Huippu-urheilun muutosryhmän esityksestä, ja varsinaisen nimeämisen apurahaesitykseen on tehnyt Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö.

“Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön toiminta on nyt kunnolla käynnistynyt, joten sen asiantuntijavalmistelulla on entistä suurempi merkitys. Ministeriön päätös pohjautuu pääsääntöisesti huippu-urheiluyksikön esitykseen”, kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki toteaa.

Jaossa oli lähes miljoona euroa, ja se jaettiin 95 kesälajin urheilijan kesken. Lisäksi Olympiakomitea tulee jakamaan OKM:n myöntämät 106 000 euroa valmentajien apurahoina.

Uintiurheilun apurahapäätökset

Suuri apuraha (20 000)
Matti Mattsson

Pieni apuraha (10 000)
Matias Koski
Hanna-Maria Seppälä
Ari-Pekka Liukkonen
Jenna Laukkanen
Leo Lähteenmäki

Nuoren urheilijan apuraha (5 000)
Antti Latikka


www.okm.fi