Seinistä vauhtia poikien Rollojoukkueen leirillä

#UUTINEN 30.9.2020

Altaan ulkopuolella leirillä oli ohjelmassa muunmuassa lihaskuntotestit. Kuva: Helena Toivainen

”No niin, sarjan loppukiri, laitetaan ne delffarit kunnolla laulamaan!” Fokus on terävä, keskittyminen hetkessä ja halu liikkua veden läpi mahdollisimman nopeasti käsin kosketeltava. Kannustushuutoja kuuluu sekunteja ennen kuin ensimmäinen aalto lähtee matkaan. Vauhdikkaan vaparin jylinä kaikuu Vierumäen uimahallissa, kun pojat viimeistelevät iltapäivän uintiharjoituksen viimeisen sarjan viimeisiä toistoja. Alla on tänä syksyisenä perjantaina jo kahden tunnin aamu-uinti, lihaskuntotestit ja lähes kaksi tuntia päivän toista allasta. Jostain kuitenkin tihkuu energiaa, johon pojat pääsevät kaikki liittymään. Tämä on Rollojoukkueen leiriä parhaimmillaan.

Syksyn poikien Rollojoukkueen leiri keräsi tällä kertaa 24 uimaria ympäri Suomen treenaamaan oman ikäluokkansa, eli pojat 12-13v, nopeimpien uimareiden kanssa. Leirin kantavana teemana oli lyhyen radan kauden kunniaksi seinätyöskentely, eli käännökset, delffarit, läpivedot ja päädyistä lähdöt. Mantrana toimi treeneissä: ”Uintisi vauhdikkain hetki on seinästä ponnistus. Käytä se hyödyksesi.” Käytiin käännökset ja läpiveto kohdittain läpi, kokeiltiin erilaisia delffarityylejä ja tehtiin tietenkin paljon toistoja ajatuksella. Uintiosioissa käytettiin laajalla skaalalla lajeja, matkoja sekä vauhteja niin, että kaikki pääsivät varmasti sekä omalle vahvuus- että epämukavuusalueelle. Leirin valmentajina toimivat Swimming Jyväskylän Helena Toivainen ja Kampuksen Plaanin Mikko Alpola. Vierailevana valmentajana ja apuna treeneissä oli Salon Uimareiden Irene Paloposki.

Eikä siis kaikki tietenkään todellisessa maailmassa treenatessa suju alussa kuvatun ruusuisesti. Aikataulussa pysyminen tuotti monelle vaikeuksia, kuten myös illalla rauhoittumien ja ohjeiden kuuntelu. Nämä ovat kaikki ryhmässä toimimisen kannalta olennaisia taitoja, jotka tulee hallita Rollojoukkueen leiriltä maajoukkuetoimintaan siirryttäessä. Kyse on lopulta toisten kunnioittamisesta sekä yhteisen ajan kunnioittamisesta. Tämän paremmin opettamisessa on leirin valmentajilla ja paremmin noudattamisessa uimareilla peiliin katsomisen paikka. Mutta onneksi oppimisestahan urheilussa ja elämässä on pitkälti kysymys.
 

Teksti: Mikko Alpola