Roosa Mört rikkoi Seppälän IKM-ennätyksen!
#UUTINEN 29.6.2013
Ikäkausimestaruusuinnit Hyvinkäällä ovat nähneet jo kahden ensimmäisen päivän aikana viisi uutta kilpailuennätystä. Cetus dominoi pistetaulukkoa.

Ruuhkaa Sveitsin ulkoaltaalla iltaauringossa. Kuva: Jussi Salminen
Kaksi kisapäivää ja kolme jaksoa on takana vaihtelevissa olosuhteissa Ikäkausimestaruusuinneissa Hyvinkäällä. Perjantaina paahtoi aurinko, lauantaiaamuna saatiin kevyitä sadekuuroja ja lauantai-iltana pilvipoutaa.
Uimarit ovat olleet hyvässä vauhdissa kauden pääkisassaan. Sveitsin uimalan altaassa on venytty lukuisiin uusiin ennätyksiin henkilökohtaisella tasolla, ja kisaennätyksiäkin on kaunisteltu viidesti. Mukaan on mahtunut myös lukuisia ”läheltä piti” tilanteita, kisaennätysten suhteen. Esimerkiksi Vaasan Uimaseuran Lauri Hatunen jäi 200 metrin vapaassa vain kahdeksan sadasosaa kisaennätyksestä 15-vuotiaden sarjassa. Hatusen tulos oli 2.03,31.
Vaikuttavimman ennätyksen teki lauantai-iltana Aurajoen Uinnin Roosa Mört. Hän voitti 14-vuotiaiden satasen vapaan hurjalla ajalla 58,33, ja rikkoi Hanna-Maria Seppälän nimissä olleen kisaennätyksen vuodelta 1998. Mört paransi Seppälän ennätystä 0,18 sekuntia, ja oli ainoa minuutin alittaja tyttöjen satasen vapaassa. Satasen perhosessa Mört oli myös kisaennätysvauhdissa.
Raision Urheilijoiden Eveliina Kallio teki jo perjantaina 100 metrin selkäuinnin kisaennätyksen 14-vuotiaiden sarjassa viestialoituksena. Rauman Uimaseuran Emil Martikainen kellotti kisaennätyksen 16-vuotiaiden 200 metrin perhosessa. Lauantai päättyi Cetuksen ennätysjuhliin tyttöjen 4x100 metrin vapaauintiviestissä.
Ennen päätöspäivää Espoon Cetus on jo karannut vakuuttavaan johtoon seurapisteissä ennen Aurajoen Uintia ja Helsingfors Simsällskapia. Top-viitoseen mahtuvat myös Raision Urheilijat ja Riihimäen Uimaseura.
Tulokset, ennätykset ja seurapisteet IKM-kisasivulla.