Pulkkinen: huippu-uintia kehitetään yhdessä

#BLOGI #UINTI 11.6.2021

Tommi Pulkkinen aloitti huippu-uinnin valmennuspäällikkönä tammikuussa 2021

Olympiakomitea, Urhea-säätiö ja Helsingin kaupunki julkaisivat perjantaina yhteistyön, jonka johdosta Helsingissä aloittaa olympiavalmennuskeskus osana Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian toimintaa. Samalla elokuussa aloittava huippu-uinnin valmennuskeskus kuuluu jatkossa olympiavalmennuskeskukseen. Uinnin päävalmentaja keskuksessa toimii Matti Mäki. Lisää voit lukea täältä.

Suomalaisessa huippu-uinnissa vahvat urheilija-valmentaja-parit ovat perinteisesti tuoneet menestyksen, ja tämä pitää mahdollistaa myös jatkossa. Samalla meidän pitää pysyä mukana nopeasti kehittyvässä maailmassa myös huippu-urheilutyössä.

Yhtenä kehityskohtana meidän on uintiyhteisössä yhdessä kehitettävä ja parannettava nuorten uimareiden polkua huipulle ja ammattilaisuuteen yläkouluiästä eteenpäin. Keskeisenä ajatuksena tulee olla, miten parhaat yksilömme saavat kovinta mahdollista treenivastusta sekä kovia kansainvälisen tason kilpailuja myös arvokisojen välissä.

Edellä mainittuun liittyen myös Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön johtoajatus on suomalaisen huippu-urheilun toimintatapa, jossa parhaat urheilijat valmentautuvat parhaiden kanssa, parhaissa olosuhteissa ja parhaassa valmennuksessa.

Huippu-uinnin olympiavalmennuskeskuksen lisäksi syksyllä aloittaa toimintansa Turun harjoituskeskus yhteistyössä Turun alueen seurojen sekä Turun urheiluakatemian kanssa. Harjoituskeskuksen valmennuksesta vastaa Nuorten olympiavalmentaja Samuli Aalto. Lisää voit lukea täältä.

Suomen kokoisessa maassa yhteistyöllä on keskeinen merkitys, kun halutaan päästä huipputuloksiin. Huippu-urheilu tai sen kummemmin kuin huippu-uintikaan ei keskity vain yhteen valmentajaan, urheilijaan, seuraan tai paikkakuntaan. Meillä on seuroja, jossa tehdään päivittäin hyvää työtä huippu-urheilun eteen, ja kaikkien toimintaa tulee arvostaa ja kunnioittaa.

Liiton rooli huippu-uinnin kehittämisessä on toimia yhdistävänä voimana, luoda parhaat mahdolliset olosuhteet ja mahdollistaa osaamisen kehittäminen, kuten seurojen kanssa tehty strategiammekin velvoittaa.

Erinomaista tukea antaa ja mahdollisuuksia luo Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö, jonka kanssa yhteistyö ja kommunikaatio toimii erinomaisesti. Huippu-urheiluyksikkö seisoo uudistustyömme takana ja on vahvasti tukemassa edellä mainittuja hankkeita eli huippu-uintia osana Helsingin olympiavalmennuskeskusta, Turun harjoituskeskusta sekä muun muassa huippu-uinnin valmennuksen mentoriohjelmaa britti Brian Marshallin johdolla. Mentoriohjelmasta voit lukea täältä.

Uimaliitossa on tällä hetkellä erinomaiset edellytykset huippu-urheilun kehittämiseen. Toiminnanjohtaja Sanna Airaksinen on osaltaan parin viime vuoden aikana luonut olosuhteet ja edellytykset meille lajiytimessä toimijoille kehitystyön tekemiseen. Olemme päässeet valmennustiimissä hyvään vauhtiin Marjoona Teljon ja Aleksi Rajansuon kanssa. Me olemme seuroja, valmentajia ja urheilijoita varten.

Suomalaista uintia kehitetään yhdessä!

Tommi Pulkkinen
Kirjoittaja on Uimaliitton huippu-uinnin valmennuspäällikkö

Henkilöt

Tommi Pulkkinen