Nuorten Paralympiaryhmään kuusi uimaria

#UUTINEN 10.1.2013

Uinti on suurin lajiryhmä Paralympiakomitean vuoden 2013 nuorten ryhmässä. Kuusi uimaria valittiin mukaan muiden kovien, nuorten vammaisurheilijanimien joukkoon. Ryhmällä on luvassa tänä vuonna neljä leiriä.

Vuoden 2011 vammaisuinnin EM-kilpailuissa Suomea edustanut Mikael Natunen jatkaa Nuorten Paralympiaryhmässä. Kuva: Jussi Salminen

Suomen Paralympiakomitea on valinnut Nuorten Paralympiaryhmään 2013 kaikkiaan 20 urheilijaa seitsemästä eri lajista. Maastohiihtäjien myötä ryhmässä on nyt ensimmäistä kertaa talvilajin urheilijoita. Suurin lajiryhmä on uinti, josta mukana on kuusi urheilijaa, Tytti Lehtola, Liisa Lilja, Jessika Markkanen, Mika Kallio, Tuomas Manni ja Mikael Natunen.

Nuorten Paralympiaryhmässä on mukana jo erittäin menestyneitä nuoria urheilijoita, kuten paralympiavoittaja Jere Forsberg (jousiammunta) ja Euroopan mestari Amanda Kotaja (ratakelaus).

”Vaikka näillä urheilijoilla osaamistaso riittää jo maajoukkueisiin ja kansainväliselle tasolle, kokevat he edelleen kuulumisen nuorten ryhmään tärkeäksi osaksi omaa valmentautumistaan”, ryhmästä vastaava Suomen Paralympiakomitean kehittämispäällikkö Katja Saarinen sanoo. 

”Vertaistuen tarve asettaa mm. Nuorten Paralympiaryhmän toiminnalle oman selkeän paikkansa myös tulevan Huippu-urheiluyksikön urheiluakatemiaohjelman toiminnassa. Nuorten Paralympiaryhmän urheilijat korostavat voimaa, jota muiden vammaisurheilijoiden tapaaminen heille antaa. Hyvän vertaisryhmän tuen merkitystä vammaisurheilijan polulla ei voi vähätellä”, Saarinen jatkaa. 

Ryhmällä on vuonna 2013 neljä leiri Liikuntakeskus Pajulahdessa. Ensimmäinen leiri on 28.2.–3.3.

Nuorten Paralympiaryhmän kotisivu 

Nuorten Paralympiaryhmä 2013

Boccia:
Hilla Lehtimäki/Kaija Paimola (avustaja)

Jousiammunta:
Jere Forsberg

Maalipallo:
Eetu Eronen
Iida Kauppila
Tommi Hauskanen 

Maastohiihto:
Carlo Kupila
Inkki Inola

Ratsastus:
Teea Ranta
Tiia Ollikka

Uinti:
Jessika Markkanen
Liisa Lilja
Mika Kallio
Mikael Natunen
Tuomas Manni
Tytti Lehtola 

Yleisurheilu:
Amanda Kotaja
Elisa Montonen/Elina Holopainen (opas)
Henry Manni
Niko Ristiranta
Ronja Oja/Sonja Turnbull-Smith (opas)