Nuorilta uimareilta kokemusrikas kisaviikonloppu Färsaarilla

#UUTINEN #UINTI 7.7.2025

Viikonloppuna uitiin Pohjoismaiden ikäkausimestaruus uinnit Tórshavnin kaupungissa Färsaarilla. Suomesta kisoihin osallistui 16 nuorta uimaria: Elsa Constable, Mona Hankavuori, Ilona Kallio, Viola Tojander, Elina Malinen, Elli Himanen, Helmi Hinkka, Aino Hakkarainen, Paul Pasonen, Severi Tammihovi, Thomas Salonen, Valtteri Tavast, Tuure Pikkuhuhta, Vadim Nikolashin, Eemil Saari ja Luka Heikuri.

Suomi nappasi kisoista kaksi pronssista mitalia. Kokonaistuloksissa suomen joukkue sijoittui pistetaulukossa sijalle viisi, keräten 113 pistettä. Ruotsin joukkue voitti pistetaulukon keräten 253 pistettä.  

Joukkueenjohtaja Jari Varjonen kertoo Suomen joukkueen vireen ollen hieman kateissa. 

– Saimme joukkueen vireestä huolimatta nähdä myös hyviä suorituksia ja omia ennätyksiä. Joukkueessa tunnelma oli hyvä ja tietysti nämä kisat palvelevat lähinnä kokemusten kerryttämistä tulevaisuutta varten. Sitä joukkue sai ja jatketaan innolla eteenpäin, Varjonen kertoo. 

PM-uinnit toimivat monelle suomalaisuimarille ensimmäisenä kansainvälisenä kisakokemuksena. Kisaympäristö, matkustaminen ja kansainvälinen kilpailuympäristö antoivat nuorille arvokasta oppia urheilijan polulle. Pienistä haasteista huolimatta viikonloppu vahvisti monen uimarin itseluottamusta sekä motivaatiota kohti tulevia kausia.

Tulospalvelu

Uinnin IKM PM-kisoja seurataan Uimaliiton kanavissa: 
Facebook | Instagram